Repaleiset siivet

Vähemmistön jäsen edustaa enemmistön silmissä lähes poikkeuksetta koko vähemmistöä. Tämä taakka seuraa kaikkialle Kiba Lumbergin romanityttö Memesaa romaanissa Repaleiset siivet. Teos on kolmiosaiseksi tarkoitetun sarjan keskimmäinen. Ensimmäinen osa Musta perhonen ilmestyi vuonna 2004.

Repaleisten siipien tarina sijoittuu 1970-luvun Lappeenrantaan, jossa murrosikäinen Memesa haluaa irtisanoutua perheestään ja romaniyhteisöstä. Karattuaan kotoa hän joutuu edelleen elämään valtaväestön ennakkoluulojen ja vihamielisyyden kohteena. Lumbergin romaanissa mustalaista pelkäävät eniten romanikulttuurin omat jäsenet, etenkin nuoret tytöt. Tästä asetelmasta kumpuaa teokseen voimakas feministinen vire.

Kirjailija ja taidemaalari Kiba Lumberg on syntynyt Lappeenrannassa vuonna 1956. Hän lähti kotoaan ja mustalaisyhteisöstä kolmetoistavuotiaana. Memesa-trilogiassa mustalaisyhteisöä ja sen arvoja kuvataan hyvin terävästi. Minäkertoja elää pitkään sisällä kulttuurissa, jota hän toisaalta kuitenkin kuvailee ulkopuolisen kriittisyydellä. Silmiinpistävää on, että Lumberg käyttää sanapareja mustalainen – valkolainen ja romanien itse käyttämää kaaleet – kaajeet. Sanaa romani ei käytetä.

Veijo Baltzarin (s. 1942) tuotannosta esikoisromaani Polttava tie (Tammi 1968) toi Suomen kirjallisuuteen ensimmäisen romaniyhteisöä sisältä päin kuvaavan teoksen. Siinä missä Baltzar kuvailee toteavasti romaninaisen kehnoa asemaa, Lumberg nostaa asian pöydälle. Memesan tarinasta muodostuu varsinainen nuoren naisen vapaussota, jossa maailma kuvataan ristiriitaisena ja perustavaa selitystä vailla olevana.

Mustalaisten ja valkolaisten kulttuurit tai niiden jäsenet eivät ole mustavalkoisesti joko hyviä tai pahoja. Teoksen romaniperheiden väkivaltaisuus ja epätasa-arvoisuus sekä niiden haluttomuus muutokseen kuvataan suorasukaisesti, mutta samalla valotetaan käytäntöjen historiallisia ja kulttuurisia juuria. Väkivaltaa esiintyy kaikkialla, ja sillä on taipumus kasaantua ja kertautua. Perheen sisäisen väkivallan on todettu periytyvän. Verikosto ja niin kutsutut kunniamurhat ylläpitävät perheistä sukujen ja heimojen välille yltävää, naisten ja lasten ihmisoikeuksia polkevaa patriarkaalisen vallankäytön hegemoniaa.

Kiba Lumberg kuvaa teoksensa aikuiset romaninaiset vahvoina, asemaansa sitoutuneina ja sen hyväksyvinä hahmoina. Synnyttämällä ja perheen miehiä palvelemalla romaninainen täyttää paikkansa yhteisössä, sen normien mukaisesti. Nuoret tytöt puolestaan oireilevat, heitä kiusataan koulussa ja syrjitään muualla valtaväestön joukossa. Kotona he ovat veljiään vähäarvoisempia perheen palvelijoita.

Aina erilainen

Trilogian ensimmäisessä osassa Musta perhonen toisen mustalaisperheen poikatyttö Simppa tekee itsemurhan. Taustalla on ilmeisesti romanitytöille opetettu omaan ruumiillisuuteen liittyvä häpeä ja lisäksi oman homoseksuaalisuuden esiintuomisen mahdottomuus. Memesa puolestaan vakuuttuu ulkopuolisuudestaan ja päättää karata kotoa, ennen kuin joutuu naitetuksi mustalaismiehelle. Näin Memesan lapsuus loppuu 13-vuotiaana pakomatkaan, jonka on määrä päätyä Helsinkiin.

Repaleiset siivet alkaa tällä matkalla ja kohtaamisella neuvonantajan kanssa, joka saa Memesan palaamaan kotikaupunkiinsa Lappeenrantaan ja hakeutumaan lastensuojeluviranomaisten huostaan. Memesa ei pidä enää pitkään aikaan yhteyttä perheeseensä mutta on silti siihen sidottu. Pahin pelko toteutuu, kun hän joutuu perheensä kaappaamaksi ja pyristelee jälleen irti vanhempiensa valtapiiristä.

Memesan kannalta lähtö mustalaisyhteisön ulkopuolelle on jättäytymistä kahden kulttuurin väliin, sillä hän ei integroidu helposti suomalaiseen valtakulttuuriin. Lapsuudenkodissa väkivaltaan ja hyväksikäyttöön kyllästynyt tyttö pääsee kotoa karkaamisen jälkeen lastenkotiin. Memesan tarinassa hänen kohtaamillaan suvaitsevaisilla ihmisillä on ratkaiseva rooli, sillä tuntiessaan itsensä hyväksytyksi, Memesa vähitellen vapautuu kulttuurinsa pakkopaidasta ja alkaa yhä selvemmin nähdä muita vaihtoehtoja. Päätyessään 1970-luvun lappeenrantalaiseen nuorisoporukkaan Memesaa ei enää kiusata, vaikka hän saakin tuntea olevansa erilainen. Repaleiset siivet kuljettavat lopulta Helsinkiin Memesan, joka saa kokea olevansa marginaalissa myös lesboutensa takia.

Memesan tarina on kasvukertomus, joka samalla tulkitsee romanikulttuurin ominaispiirteitä. Kulttuurin avaaminen ja selittäminen on mielestäni teoksen kannalta myönteinen asia. Enimmäkseen asioita on selvitetty ilman, että ne tuntuvat kovin päälle liimatuilta. Repaleisia siipiä paremmin tässä kulttuurivalistuksessa onnistuu trilogian ensimmäinen osa Musta perhonen, joka on muutenkin sisällöltään perustellumpi ja huolellisemmin laadittu. Repaleisissa siivissä on paljon kiehtovia juonteita, joita olisi mielellään seurannut pidemmälle. Tarina kuitenkin laukkaa eteenpäin runsaudessaan kiireisen tuntuisesti.

Trilogian toimivuus teoksen muotona mietityttää. Yksiin kansiin pakattu tarinalinja olisi ehkä tehnyt paremmin oikeutta kokonaisuudelle ja keventänyt henkilöiden ja aiemmin tapahtuneen selittämisen tarvetta. Toinen osa ei toimi yhtä hyvin itsenäisenä teoksena kuin ensimmäinen. Nähtäväksi jää, miten asia ratkaistaan viimeisessä osassa, jossa painolastina on jo kahdessa aikaisemmassa teoksessa tapahtuneen selittäminen. Ongelma ei varmasti olisi niin ilmeinen, jos kyseessä olisi rakenteeltaan toisenlainen, vähemmän kronologinen kerrontatapa, kuten esim. Pirkko Saision teoksella Pienin yhteinen jaettava (WSOY 1998) alkavassa trilogiassa.

Lumbergin tavassa kirjoittaa on suullisen, puhutun tarinankerronnan makua. Rehevä kronologisuus etenee välillä yksityiskohtia maalaillen ja sitten taas pyrähdellen eteenpäin. Lukijana olo on kuin istuisi kuuntelemassa hyvän tarinankertojan juttelua, jota välillä elävöittää reipas puhekielisyys ja joka sitten poikkeaa tiedostamattomaan kuvaamaan päähenkilön unia.

Sulkeutuminen ja oman kulttuurin tapojen ortodoksinen noudattaminen on monen vähemmistön tapa suojata itseään ja vastustaa sulautumista valtaväestöön. Kiba Lumbergin romanien elämä on ristiriitainen sekoitus ankaraa oman kulttuurin sääntöjen noudattamista ja toisaalta huoletonta yhteiskunnan lakien ja asetusten polkemista. Repaleiset siivet kuvaa kuinka 1970-luvun Lappeenrannassa mustalaiset harjoittavat laitonta viinakauppaa samalla, kun valkolaisnuoret roikkuvat huumeporukassa kadun toisella puolella. Molemmat ryhmät vieroksuvat toisiaan ja Memesa, joka tuntee molempien tavat, käyttää tilannetta hyväkseen vältelläkseen omaisiaan.