Menetyksen perintö

Niin Intia kuin Yhdysvallatkin ovat runsasväkisiä valtioita, joiden maaperällä asuu monia kulttuuriltaan toisistaan poikkeavia kansoja ja ihmisiä. Ovatko nämä valtiot yleisen sanonnan mukaan kansojen sulatusuuneja, muokkautuvatko ihmiset identiteetiltään toistensa kaltaisiksi asuttaessaan samaa maaperää?

Käytännössä kielikuva on hieman harhaanjohtava. Kansat eivät sula keskenään homogeeniseksi seokseksi, vaikka samassa kattilassa keskenään kuplivatkin. Riippuu monista tekijöistä ja historiallisista seikoista, niin sattumista kuin lainalaisuuksistakin, millaiseksi soppa muodostuu.

Nykyään valtioiden kulttuurista kirjoa kasvattaa vielä eri syistä johtuva maahanmuutto. Matkustaminen on helpompaa kuin milloinkaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa. Ihmiset ovat valmiita muuttamaan toiselle puolen maailmaa ja irti omista juuristaan paremman toimeentulon perässä. Intiastakin ihmisiä on lähtenyt suurin joukoin ympäri maailmaa. Juuri Yhdysvallat vetää puoleensa maailman suurimpana taloutena ja vapauden luvattuna maana ihmisiä kaikkialta maailmasta.

Tälle pohjalle rakentuu Kiran Desain romaani Menetyksen perintö (The Inheritance of Loss, 2006). Romaanin tapahtumat sijoittuvat sekä New Yorkiin että Himalajan kupeeseen, Intian koilliskulmassa sijaitsevaan Kalimpongin kaupunkiin. Kyseinen maailman kolkka on etnisesti varsin kirjava, ja se on toiminut historian saatossa monien tapahtumien näyttämönä.

Menetyksen perintö palkittiin julkaisuvuotenaan Booker-palkinnolla. Desaista tuli samalla kaikkien aikojen nuorin nainen, jolle palkinto on myönnetty. Desai on syntynyt vuonna 1971 New Delhissä Intiassa ja asuu nykyään Yhdysvalloissa. Englannin kielellä kirjoittava Desai asettuu vahvaan intianenglantilaisen kirjallisuuden jatkumoon sellaisten nimien kanssa kuin Salman Rushdie, Vikram Seth, Braharati Mukherjee ja Arundhati Roy.

Jotain suolaista, jotain makeaa

Jo Kiran Desain esikoisteos Hulabaloo hedelmätarhassa (Otava 1999, Hullabaloo in the Guava Orchard, 1998) todisti taitavasta ja ilmaisuaan hioneesta kirjoittajasta. Teos oli hupaisa kuvaus Shahkotin kylän ihmisistä ja teoksen nimen mukaisesti melkoiseen hulabaloon yltyvistä tapahtumista. Menetyksen perinnöllä Desai siirtyy muutamaa astetta vakavampaan rekisteriin.

Menetyksen perinnön tapahtumat sijoittuvat kahdelle mantereelle. Intian osuudet sijoittuvat Länsi-Bengalin osavaltioon, Darjeelingin ja Kalimpongin kaupunkien tienoille. Romaanin tapahtumat lähtevät liikkeelle siitä, kun nuorisojoukko saapuu ryöstämään eläkkeelle olevan tuomarin ruostuneet metsästysaseet gorkhaseparatismiin vedoton. Aseet tarvitaan itsenäisyystaistoon.

Ryöstön kohteeksi joutuva tuomari Jemubhai Patel asustelee syrjäisessä, rapistuneessa talossaan tyttärentyttärensä Sain, kokkinsa ja irlanninsetteri Muttin kanssa. Tapahtumien taustalla ovat todelliset tapahtumat 1980-luvun lopulta. Tuolloin tarvittiin lopulta armeijan väliintuloa rauhoittamaan alueen mellakointia ja lakkoilua.

Desain romaani ei kuitenkaan ole ensisijaisesti tarina gorkhien separatismista. Tosielämästä otetut tapahtumat toimivat vain taustakehikkona teoksen muille asetteluille, joista useat nivoutuvat kysymykseen ihmisen identiteetistä jälkikolonialistisessa, jälkinationalistisessa ja ehkäpä osittain jälkimodernissakin maailmassa. Monenlaisista jäljistä on siis kysymys.

Intian osuuksissa käydään takaumin lävitse tuomarin elämänkaarta. Hän on muuttanut nuorena miehenä Englantiin opiskelemaan lakia. Selviytyäkseen Englannissa hän alkaa imitoida itseään ylempänä pitämiään englantilaisia ja vieraantuu lopulta omasta perheestään. Hän saa intialaisia työnhakijoita tukevien kiintiöiden ansiosta viran valtion palveluksessa, mutta korkea asema ei hänelle juuri onnea tuo.

Tuomarin henkilöhahmon kautta Desai hahmottaa kolonialismin vaikutusta ihmisen identiteettiin. Englantilaisuus merkitsee tuomarille jotakin korkeampaa ja parempaa. Tuomarin toimessa hän käyttää perinteistä peruukkia ja puuteroi kasvonsa valkeiksi. Englannista tuomaansa puuterihuiskua hän pitää suuressa arvossa ja närkästyy hilpeydestä, jolla perhe puuterointiin suhtautuu. Vielä sisäänpäin käpertyneenä vanhuksenakin hän haluaa pitää kiinni englantilaisuuden tunnusmerkeistä: kokin on valmistettava iltapäivisin tee englantilaisittain ja teen kanssa on tarjoiltava ”jotain suolaista, jotain makeaa”.

Turhautuneet itsenäisyystaistelijat

Jos tuomari työnsä kautta nouseekin yhteiskunnallisessa hierarkiassa, perheen kanssa ei mene yhtä hyvin. Lukijalle paljastuu, että tuomari on ajanut raskaana olevan vaimonsa pois eikä ole koskaan ehtinyt tutustua omaan tyttäreensä. Tytär on menehtynyt aviomiehensä kanssa onnettomuudessa Neuvostoliitossa, ja heidän tyttärensä Sai on jäänyt orvoksi. Tuomari tutustuu Saihin vasta tämän lopettaessa nunnien ylläpitämän koulun ja ilmaantuessa hänen ovelleen. Saissa tuomaria miellyttävät heti nunnien tälle opettamat länsimaiset tavat kuten syöminen haarukalla ja veitsellä.

Sai puolestaan rakastuu hänelle kotiopettajaksi hankittuun opiskelijaan Gyaniin, mutta suhde mutkistuu Gyanin innostuttua mukaan gorkhaseparatismiin. Maailma erilaisine valta-asetelmineen tulee toistuvasti ihmisten väliin ja vaikuttaa ihmisten itseymmärrykseen.

Desain romaanissa itsenäisyystaistelijoista ei anneta kovinkaan ihanteellista kuvaa. Kyse on pikemminkin köyhistä ja turhautuneista poikalaumoista, jotka mellakoivat turhautuneisuuttaan ja hokevat iskulauseitaan: ”Jai Gorkha – Gorkhat voittoon”, ”Gorkhan kansa, Gorkhan maa!”.

Intian itsenäisyystaistelun johtohahmo Mahatma Gandhi halusi aikanaan pitää ihmisen puolta valtion mahtia vastaan. Gandhi näki ihanteellisen yhteiskunnan ja intialaisen elämänmuodon perustana pienet kyläyhteisöt. Desain teoksen antama kuva intialaisesta yhteiskunnasta ei ole aivan näin ihanteellinen. Gandhilainen utopia yhteishengen ja rakkauden elävöittämistä kylien yhteiskunnasta vaikuttaa melko kaukaiselta.

Ihminen osana yhteisöään

Intian tapahtumien rinnalla teoksessa kuljetetaan kokin pojan Bijun tarinaa. Biju onnistuu hankkiutumaan New Yorkiin, mutta vailla työlupaa hän ajautuu hanttihommasta toiseen lukuisten muiden samassa asemassa olevien maahanmuuttajien kanssa. Erilaiset nokkimisjärjestykset seuraavat Bijua mantereelta toiselle. Kastijärjestelmä ei ole pelkästään intialaisen yhteiskunnan asia, vaan se näyttäytyy romaanissa tavalla tai toisella koko maailmaa koskevana ilmiönä.

Isälleen Biju antaa todellisuutta paremman kuvan asemastaan. Kokille Yhdysvaltoihin muuttanut poika merkitsee ylpeydenaihetta, ja hän esittelee tuttavilleen poikansa kirjeitä. Kirjeet ja puhelin mahdollistavat perheenjäsenten yhteydenpidon toiselta puolen maailmaa. Muuallakin naapurustossa maailmalle muuttanutta jälkikasvua nähdään vain median välityksellä: yhden perheen tytär näkyy satelliittien kautta selostamassa BBC:ssä ja toisen perheen tytär taas saa paikan CNN:ltä.

Vaikka Desain romaani kertookin ajasta, jolloin oma valtio ja synnyinseutu eivät ole enää ainoita vaihtoehtoja tulevaisuuden suunnittelulle, nationalistinen ajattelu erilaisine seuraamuksineen koskettaa ihmisiä vielä monilla tavoin. Kastijärjestelmä ja luokkarajat eivät vain ole vain Intian sisäinen asia. Myös muissa valtiossa ihmiset ovat hierarkkisissa suhteissa toisiinsa nähden. Biju ei pääse pakoon intialaisuuttaan ulkomaillakaan.

Köyhyys vaikuttaa paitsi yksityisten ihmisten myös valtioiden välisiin suhteisiin, ja nämä suhteet muokkaavat ihmisten identiteettiä ja asenteita suhteessa toisiinsa. Desain teos todistaa konservatiivisista valtasuhteista, joita maapalloistuminen ei ole liikauttanut juuri lainkaan:

”Kiharaan valkoiseen peruukkiin sonnustautunut mies, jolla oli tummat, puuteroidut kasvot, iski nuijansa pöytään aina alkuperäisen asukkaan tappioksi maailmassa, joka oli yhä edelleen kolonialistinen”, teoksessa todetaan tuomari Patelin toiminnasta.

Menneisyyden perinnössä yksilöt pyrkivät tekemään vapaasti valintoja parantaakseen omaa asemaansa, mutta silti heidän toimintaansa ohjaavat heistä riippumattomat tekijät. Tuomarin hahmossa tiivistyy koko Intian kolonisaation tuottama alemmuuden tunne. Kokin poika Biju haluaa menestyä vapaana yksilönä, mutta yhteiskunta ei anna hänen unohtaa, kuka hän on ja mistä hän tulee. Sain ja Gyanin suhteessa tiivistyvät luokkaerot.

Tragikoominen maailma

Vaikka Desai käsitteleekin vakavia aiheita, täysin vailla huumoria ei tämäkään teos ole. Osaa ihmiskohtaloista voisi luonnehtia tragikoomisiksi. Ihmiset ajautuvat lyhytnäköisyyttään tekemään itselleen haitallisia asioita.

Jos ajatellaan Desain teoksen välittämää ihmiskuvaa ja ihmisen suhdetta yhteiskuntaan, niin ihmiskuva paljastuu romaanissa pikemminkin hobbeslaiseksi kuin gandhilaiseksi. Ihmiset ovat lähempänä hobbeslaista luonnontilaa kuin gandhilaista rakkauden elävöittämää yhteisöllisyyttä. Hobbesin luonnontilassa ihmiset toimivat lyhytnäköisesti passioidensa kuten kateuden armoilla, mikä ajaa ihmiset jatkuvaan keskinäiseen kamppailuun.

Desai todistaa Menneisyyden perinnöllä hallitsevansa hyvin jälkikolonialistisen tematiikan tavalla, joka saa uumoilemaan teoksen taustalla olevan akateemisiakin lähtökohtia. Romaanissa nostetaan jälkikolonialistinen kirjallisuusperinne suoraankin esille henkilöhahmojen kautta viittaamalla esimerkiksi V. S. Naipauliin. Desai on kuitenkin sen verran vahva tarinankertoja, että hän onnistuu kiertämään mahdolliset akateemisuuden sudenkuopat.

Teoksen tapahtumien sijoittaminen kahdelle mantereelle on temaattisesti perusteltu mutta dramaturgisesti haastava ratkaisu, jos haluaa arvottaa kirjaa esimerkiksi jonkin niinkin epämääräisen käsitteen kuin sen eheyden perusteella. Tehköön tästä kukin lukija oman ratkaisunsa.

Kaiken kaikkiaan Menneisyyden perintö on varsin mielenkiintoinen lisä niin intianenglantilaiseen kuin jälkikolonialistiseenkin kirjallisuuden genreen. Mikäli Kiran Desai petraa vielä seuraavallakin teoksella yhtä paljon kuin tällä teoksella esikoiseen nähden, Desain menestys kirjailijana ei lopu tähän. Kahden ensimmäisen teoksen perusteella on ainakin lupa odottaa vielä paljon. Suomentaja Kristiina Drews on kääntänyt sujuvasti Desain selkeät lauseet.