Korson kriminaalit: rikostarinoita 1960–1980-luvuilta

Suomessa on 26 vankilaa, joista 11 on avovankiloita ja 15 on suljettuja laitoksia. Määrä on hurja – esimerkiksi Virossa vankiloita on kolme, vaikka vankiluku liikkuu samoilla hujakoilla. Suomen vankilat ovat siis vankipaikoissa mitattuna suhteellisen pieniä ja niitä löytyy ympäri maata. Rikosseuraamuslaitoksen mukaan vankeja oli Suomessa vuonna 2018 päivittäin noin 2910. Luku on pieni suhteutettuna Suomen väkilukuun.

Parin kuukauden istumisen jälkeen kaikki aloitetut projektit katkeavat vapautumiseen.

Vankien runsauden sijaan ongelmia tuottavatkin suoritettavien tuomioiden pituus ja se, että moniongelmaisia vankeja on yhä enemmän. Vankiloissa istutaan paljon lyhyitä tuomioita, jotka ehkä riittävät siihen, että päihdeputki katkeaa, mutta paljon muuta ei ehditä saada aikaan. Ei ehditä kouluttautua, hankkia uusia kykyjä, oppia elämänhallintaa tai muuten päästä tasapainoon, koska parin kuukauden istumisen jälkeen kaikki aloitetut projektit katkeavat vapautumiseen.

Monella vangilla olisi tarvetta pitkäjänteiselle tuelle, sillä suurella osalla Suomen vangeista on taustalla oppimisvaikeuksia, mielenterveysongelmia ja päihteiden väärinkäyttöä. Korson kriminaalit ja Sörkan muurin varjossa kertovat omista näkökulmistaan niistä, jotka päätyvät vankilaan ja niistä, jotka vankiloissa työskentelevät. Kummassakin kirjassa taustalla näkyvät vankien lukuisat ongelmat ja vankiloiden riittämättömät tilaisuudet ongelmien ratkomiseen.

Vankilakirjaston kuvaus kärsii kömpelöstä kielestä

Sörkan muurin varjossa kertoo Helsingin vankilan eli Sörkan vankilakirjastosta, sen asiakkaista ja kirjastoon liittyvästä muusta toiminnasta. Kirjan on kirjoittanut Matti Merivirta, jonka vastuulla Helsingin vankilan kirjastotoiminta on. Aihe on tärkeä, sillä monilla vangeilla lukukyky ja -into ovat heikoissa kantimissa esimerkiksi oppimisvaikeuksien takia. Lukutaidolla taas on yhteys syrjäytymisen ehkäisemiseen, sillä heikko lukutaito altistaa syrjäytymiselle. Moniongelmaisille vangeille, jotka kuuluvat muutenkin riskiryhmään, tämä on erityisen huono uutinen. Vankilakirjastoilla ja vankiloissa järjestettävillä lukemiseen kannustavilla toiminnoilla on siis tärkeä tehtävä lukutaidon parantajina.

Vankien tekstejä eivät rasita jäykkyys ja akateemisuuden tavoittelu.

Ikävä kyllä Sörkan muurin varjossa ei tärkeästä aiheestaan ja asiantuntevasta sisällöstään huolimatta ole kovin toimiva. Kirja kompastuu lopulta amatöörimäiseen toteutukseensa – kieli on kömpelöä, kirjan rakenne on sekava ja laatu epätasainen. Edukseen erottuvat vankien kirjavinkit ja muutamat omaelämänkerralliset tekstit, sillä niissä teksti on sujuvaa ja sisällöstä puuttuu kuivuus, joka vaivaa erityisesti kirjan ensimmäisiä lukuja. Vankien tekstejä eivät rasita jäykkyys ja akateemisuuden tavoittelu:

”Edes Ville ei tunnu tiedostavan omaa addiktiotaan syvemmin, hän pitää itseään menestyvänä ammattilaisena, jota taloudellisessa mielessä tietysti onkin. Tämä voi olla Kivimäeltä harkittu tehokeino, henkilöiden toiminnan kaavamaisuus näyttäytyy ironisena elementtinä. Kyseessähän on jonkinasteinen satiiri, tosin satiiria olisi sitten kannattanut terävöittää ja karrikoida.” S. 38; vangin arvio kirjasta Antti Kivimäki: Odotusarvioisesti sinun. 271 s., Ateena 2018.

Kevyttä kriminaaliviihdettä Korsosta

Siinä missä Sörkan muurin varjossa on asiapitoinen ja paikoin raskaslukuinen, on Ansu Kivekkään Korson kriminaalit reippaan railakas sukellus 1960–80-lukujen Korson alamaailmaan. Kivekkään tyyli on neutraali: hän antaa haastateltaviensa kertoa menneisyydestään omalla tavallaan, hän ei ihannoi eikä tuomitse. Kirjan keskiössä on joukko miehiä, jotka saivat aikanaan Iltalehdeltä lempinimen Korson karhukopla. He osallistuivat kuka mihinkin rikolliseen toimintaan – laittomaan viinanmyyntiin, varkauksiin, ryöstöihin, pahoinpitelyihin.

Kirjan alkusanoissa Kivekäs pohtii syitä karhukoplan rikollisille urille: millaiset olivat heidän kotiolonsa, mikä ajoi tai kannusti rikolliseen toimintaa. Kivekäs myöntää, ettei selviä syitä löytynyt kirjaa tehdessä, eikä niitä löydä kirjan lukijakaan. Korson kriminaalit ei onneksi edes yritä olla tutkimus syistä ja seurauksista, kaikenkattava kuvaus suomalaisista rikoksentekijöistä, vaan se on hyvin paikallinen kirja. Pala korsolaista paikallishistoriaa, joka erikoisen sisältönsä takia huvittaa ja hirvittää myös ulkopaikkakuntalaista lukijaa.

Kipeätkin muistot esitetään tiiviissä muodossa, eikä mitään jäädä sen pidemmin vatvomaan.

Korson karhukopla nauttii selvästi muisteluista. Kivekäs on saanut tarinat kirjalliseen muotoon niin, että niistä välittyy kertojien into ja kertomisen ilo. Samoin ovat esillä muutkin tunteet. Lukijan on helppo huomata, milloin tarinaa ei kerrota pelkästään hauskuuttamismielessä, vaikkei kertomisen aiheuttamia tunteita suoraan nimettäisikään tekstissä. Suurin osa sisällöstä on kuitenkin hyvin kevyttä, kertojat ja Kivekäs ovat selvästi valinneet lukijaystävällisiä tarinoita ja jättäneet synkemmän sisällön omaksi tiedokseen.

”Harri: Yksi tappelu alkoi Hyrylän Gulfilla, kun me ostettiin tiskiltä kahvit ja isot sämpylät. Pyökki otti ison maidon. Siinä oli sellainen ahdas väli, pöydässä istui kolme kundia. Kuinka ollakaan, Pyökki jotenkin horjahti ja pikkuinen tippa maitoa meni yhden jätkän niskaan. No, se jätkä rupes Pyökille urputtaan, niin Pyökki tietysti kohteliaana miehenä sano: ”Saat sä nää loputkin.” Ja kaatoi ne maidot sen kundin kauluksesta sisään.” S. 106

Korson kriminaalit on kevyt ja hauska, sillä kipeätkin muistot ja pohdinnat esitetään tiiviissä, selkeässä muodossa, eikä mitään jäädä sen pidemmin vatvomaan. Kirja toimiikin hyvänä alkupalana Sörkan muurin varjoissa -kirjan asiapitoisemmalle sisällölle: kirjan lukemalla saa kuvaa siitä, millaisista teoista vankilaan on joitain vuosikymmeniä sitten jouduttu, ja millaiset ihmiset vankilassa ovat istuneet. Korson kriminaalit päästää lähelle rikollisia ja vankeja, kun taas Sörkan muurin varjoissa antaa äänen vankien kanssa työskenteleville virkamiehille ja siviileille.

Vankiloissa tehdään jatkuvasti töitä, jotta vankien elämät saataisiin raiteilleen ja vankilakierre katkaistua yhä useamman kohdalta. Mitä kuitenkaan voidaan tehdä sellaisten ihmisten hyväksi, jotka ovat vankilassa, vaikka päihdekuntoutus olisi sopivampi paikka, tai jotka ovat vankilassa vain muutamia viikkoja kerrallaan? Voiko tällaisissa tapauksissa saada minkäänlaisia muutoksia alkuun, edes pienintä mahdollista intoa lukea jotain? Vankilassa kirjojen ja lukemisen parissa työskentelevän henkilökunnan puolesta on sanottava, että he ainakin yrittävät urheasti.