Erokuu; Sukellus

Sanni Ylimartimo; Laura Liimatainen

Karisto 2025; S&S 2025

239 s.; 299 s. s.

Lasten- ja nuortenkirjallisuus

Helteisten kesäiltojen kuvauksissa tiivistyvät nuoruuden kipeät välitilat

Meeri Pihlström | 2.6.2025

Tuoreet YA-romaanit käsittelevät nuorten paineita ja ihmissuhteita yhden pakahduttavan kesän mitassa. Romaaneissa haastetaan kauneusihanteita, pohditaan sosiaalisen median varjopuolia ja nautitaan kesän hauraudesta.

Kevään kaksi nuortenkirjauutuutta sijoittuu pakahduttavan ohikiitävään Suomen kesään. Lyhyt, mutta sitäkin rakkaampi kesämme saa monenlaisia sävyjä ja tuntuu kaikilla aisteilla Laura Liimataisen Sukelluksessa (S&S) ja Sanni Ylimartimon Erokuussa (Karisto). Molempien romaanien ytimessä on kasvukertomus keskellä aisteja herättävää, romanttista ja helteisen hikistä kesää hetkellä, jolloin koko tulevaisuus on vielä auki. Teosten tunnelmat rakentuvat romanttisista komedioista ja nuortenkirjoista tunnistettavan ”nuoruuden kesän” aikajänteelle. Johtoajatus on, että tänä kesänä kaikki muuttuu ja syksyllä kaikki on toisin.

Kun Sukelluksessa seikkaillaan painostavan helteisessä Helsingin kantakaupungissa ja sen baareissa, kivitaloissa, uimastadikalla ja huvipuistogrillin pakahduttavassa hohkassa, eletään Erokuussa keskellä kesäistä pienen mökkipaikkakunnan maaseutuidylliä mansikanpoiminnan, traktorinvetokisojen ja usvaisten aamu-uintien siivittämänä. Yhteistä teosten miljöille on kuitenkin ilmassa väreilevä ”viimeisen kesän” tuntu. Suomen kesän romantisointiin kytkeytyvät kiinteästi syksyllä odottava uusi alku sekä aikuiseksi kasvamisen ja uusien kokemuksien riemu ja kauhu. Kesä on painostavakin välitila, ja romaanit tarttuvat kepeän kesäromanssin perinteeseen uudenlaisista, ajankohtaisista näkökulmista.

Sukellus kertoo välivuotta lukion jälkeen viettävästä Ullasta, joka muuttaa maalta kesätöihin Helsinkiin odottaessaan pääsykokeiden tuloksia. Ullan kesästä nauttimista varjostavat häiriintynyt syömiskäyttäytyminen, laihduttaminen, häpeä omasta lihavasta kehosta sekä valtavat paineet tulevaisuudesta. ”Kausityö on välitila”, Ulla ajattelee (s. 28). Siinä ”odotetaan vain kesän kuluvan, päivien vanuvan ohi, jotta oikea elämä pääsisi alkamaan”. Linnanmäen grillillä työskennellessään Ulla tutustuu yliopistossa jo opiskelevaan, kruununhakalaiseen Noomiin. Noomi vaikuttaa olevan kaikkea, mitä Ulla ei ole: helsinkiläinen, varakas, sulavaliikkeinen ja nykyaikaisen tiedostava – sekä ennen kaikkea laiha. Heissä on kuitenkin myös paljon samaa, ja kun intensiivinen tyttöjen välinen ystävyys alkaa kehkeytyä tirisevän helteisissä työpäivissä ja baari-illoissa, myös pinnan alla kuplivat jännitteet tiivistyvät. Sukelluksen tarinaa kerrotaan pääasiassa Ullan näkökulmasta, mutta myös Noomin ajatuksille omistetaan teoksessa pari lukua.

Hieman Sukellusta nuoremmalle lukijakunnalle suunnatussa Erokuussa vuorotellaan kahden päähenkilön kerronnan välillä. Yläasteen juuri päättänyt tamperelainen Aro lähtee kesäkuuksi isän ja siskon mukaan mökille ja tapaa pikkupaikkakunnalla sattumalta siellä asuvan Youtube-idolinsa Linan. Karolina, läheisille Karo ja sosiaalisessa mediassa Lina, on mökkipaikkakunnalla asuva, määrätietoinen lukiolainen ja tubettaja, joka haaveilee jatkuvasti suuremmista yleisöistä ja suositummista videoista. Aro puolestaan on syksyllä muuttamassa pitkäaikaisen haaveensa perässä opiskelemaan kalastusoppilaitokseen Kemiin, mutta Linaan tutustuminen sotkee suunnitelmat ja ajatukset, ja alun perin vain kesäkuun kestävä mökkeily venyykin koko kesän mittaiseksi, kun Aro ja Lina tutustuvat ja ihastuvat. Kesän ja romanssin edetessä Linan kunnianhimoiset videoideat ja samalla suorituspaineet Youtube-kanavasta kuitenkin kiihtyvät, ja yksityisen ja julkisen välinen raja alkaa hämärtyä tavalla, jonka perässä Aron on vaikea pysyä. Myös Erokuussa käsitellään sivujuonteena kompleksisia ystävyyssuhteita Linan kaveriporukan kiemuroiden kautta, mutta ystävyys jää romanssin tieltä pienempään rooliin kuin Sukelluksessa.

Kesä nousee lähes yhdeksi romaanien henkilöhahmoista, niin keskeisessä roolissa vuodenajan kuvaus on.

Kesä laittaa kohtaamaan teini-iän kiehtovan ja kiusallisen kehollisuuden

Kesä nousee lähes yhdeksi romaanien henkilöhahmoista, niin keskeisessä roolissa vuodenajan kuvaus on. Sukelluksessa ja Erokuussa Helsingin ja maaseudun kesä on läsnä joka aistilla. Teoksissa viitataan jatkuvasti sää- ja lämpötilojen mukanaan tuomiin hikeen, kosteuteen, sateeseen, tuoksuihin ja auringonlaskuihin. Ruumiillisuus ja teini-iän mukanaan tuoma epävarmuus omasta kehosta linkittyvät erityisesti kesään, jolloin sää on liian kuuma ja hiostava, vaatteet tarttuvat ihoon, meikit leviävät, hyttyset pistävät ja hiukset ovat sekaisin. Kesän kahdessa vaihtoehtoisessa miljöössä korostuva kehollisuus saa romaaneissa sekä kutkuttavan jännittäviä että ahdistavia muotoja. Aro kuvailee ihastustaan Linaa pärskimässä rantabileissä:

Katon, kun Lina hyppää vaatteet päällä järveen ja innostaa muita tanssiin jotain letkajenkan tyylistä. Lina on riehakas ja villi, ja sen riemu tarttuu kaikkiin, joita sen valovoima koskettaa. Sen märkä kukkamekko liimautuu reisiin kiinni, ripsaria on valunut sen poskille ja tukka on takussa, ja silti se on niin kaunis, et oon romahtaa siihen paikkaan. (s. 156.)

Kesän sotkuinen riemu ei kuitenkaan välity kaikille nuorille samalla tavalla. Sukelluksessa Ulla tuskailee lähes joka tilanteessa, kun kesä pakottaa kohtaamaan omaan kehoon liittyvät kipupisteet erityisen konkreettisesti: ”Hiki on kohonnut pisaroiksi hiusrajaan, ja hän on varma, että selässä on märkä läntti, että harmaat kesähousut ovat liimautuneet kiinni reisiin ja perseeseen” (s. 13). ”On kuuma, Ulla tuntee olevansa kesäyössä kypsyvä paisti, sukkahousut ovat kuin paistopussi jossa liha tirisee” (s. 85).

Erityisesti vesi – hiki, järvivesi, kesäsade, Uimastadionin kloorivesi, suihku, usva, merivesi, aamukaste – on toistuva motiivi Erokuussa ja nousee keskeiseksi temaattiseksi johtotähdeksi Sukelluksessa. Erokuussa Aro kuvaa karismaattista Linaa vedenneidoksi ja seireeniksi ja yrittää ”olla ajattelematta // mitä miehille käy / tarujen lopussa” (s. 170). Vedenneitomotiivi tosin jää kokonaisuudessaan melko ohueksi sekä perinteisen sukupuolittuneeksi troopiksi: Aro on kalastaja, Lina seireeni. Aro on subjekti ja Lina objekti myös siinä mielessä, että Arosta kehkeytyy kesän aikana Linan Youtube-videoiden kuvaaja samalla, kun Lina on tietysti videoiden kohde. Erokuussa järvenranta ja vesilläolo toimivat joka tapauksessa tärkeiden keskustelujen, ajanvieton ja kalastuksen sekä unenomaisen romanttisten kohtausten tapahtumapaikkana. Aro ja Lina kuvaavat kesän edetessä Linan kanavalle kesäaiheista videota, johon tarvitaan erilaisia pätkiä maaseudun luonnon helmasta, ja romaanin harmonisimmat kohtaukset tapahtuvatkin luonnossa kuvailun lomassa lähes vahingossa. Linan videokamera, monet otot, meikit ja vaihtovaatteet tosin ovat tietoisen keskeinen osa useimpia herkkiä luontokohtauksia toisin kuin Sukelluksessa, jossa vesi on nimenomaan pakopaikka sosiaalisesta mediasta, kehohäpeästä ja ulkoisista paineista.

Lihavat henkilöhahmot ovat edelleen harvinaisia lasten- ja nuortenkirjojen sankareita, Åsa Warnqvist ja Mia Österlund kirjoittavat Onnimannissa (1/2025). Nuorille aikuisille suunnattu Sukellus keskustelee kiinnostavasti Warnqvistin ja Österlundin analysoimien tuoreiden lasten kuvakirjojen kanssa, jotka kuvaavat erilaisia kehoja uudenlaisilla tavoilla ja pyrkivät haastamaan vallitsevia laihuusihanteita. Tällaiset kuvakirjat sijoittuvat esimerkiksi uimahalliin tai muuten veden äärelle, paikkoihin, joissa erilaisia paljaita kehoja on laajasti esillä. Sukelluksessa kehostaan epävarmalle, mutta uimista ja ylipäätään vedessä oloa rakastavalle Ullalle vesi on hiljaisen vastarinnan muoto, ainoa paikka, jossa on mahdollista olla vapaa muiden odotuksista sekä tulevaisuuden että kehon suhteen.

Aro on kalastaja, Lina seireeni.

Sukellus uudelleenkirjoittaa merenneitojen kurjia kohtaloita ja hahmottelee samalla ihannekuvaa armollisemmasta maailmasta. Ulla ”näkee oman vedenalaisen yhteisönsä, laulaa kauniilla äänellään ystävilleen ja kertoo, ettei heidän tarvitsekaan sopia maanpäälliseen yhteiskuntaan: meillähän on täällä kaikki hyvin. Kenenkään ei tarvitse luovuttaa ääntään saadakseen rakkautta” (s. 119). Pieni merenneito ei uhraa itseään, vaan elelee tyytyväisenä Ullan kuvittelemassa vedenalaisessa idyllissä. Ulla pohtii: ”Sanotaan, että ihmisen alkukoti on Afrikassa, mutta oikeasti se on pinnan alla. Sieltä me kaikki olemme ryömineet maalle, luopuneet kiduksista ja evistä, ottaneet tilalle pakkomielteitä menestyksistä ja saavutuksista.” Toisaalta veteen palaamalla on mahdollista ”muuttua uudeksi” ja löytää ”muoto, jota ei ole vielä opittu” (s. 266). Ullan keho rinnastuu vedenalaiseen maailmaan myös runsaiden metaforien avulla: hänen käsikarvansa ovat ahvenruohoa, navassa asuu valtameri, ja Ullan ja Noomin kehoissa kohisevat tsunamit. Sukelluksen kieli on rikasta, omaperäistä ja täynnä terävän hauskoja huomioita, ja vesitematiikkaa kuljetetaan onnistuneesti mukana läpi teoksen. Vesiaiheiset kohtaukset ovat lähes unenomaisia ja rinnastavat veden ja maan vastakkainasettelun utopistiseen vapauteen ja realistiseen suoritusyhteiskuntaan.

Puheenvuoroja nuorten paineista ja pahoinvoinnista

Sukelluksessa ja Erokuussa käsitellään useita ikivihreitä nuortenkirjallisuuden teemoja ja nuorten maailmassa aina ajankohtaisia aiheita, kuten ulkonäköpaineita, epävarmuutta tulevaisuudesta, joukkoon kuulumista sekä itsensä hyväksymistä. Teoksia värittää myös nykyajan suosikkiaihe, sosiaalisen median varjopuolet ja somen rooli nuorten arjessa. Kesän tarjoama välitilanomainen kehys, joka Sukelluksessa merkitsee lukion ja yliopiston ja Erokuussa yläasteen ja toisen asteen välistä limboa, on otollinen kasvuympäristö erilaisille epävarmuuksille ja kipeille asioille. Teoksia yhdistää kavalkadi epävarmoja henkilöhahmoja, sillä Ulla, Noomi, Aro ja Lina ovat kaikki hermostuneita ulkonäöstään tai asemastaan sosiaalisessa hierarkiassa. Erokuussa ongelmat paikantuvat poikien kokemiin ulkonäköpaineisiin (Aro on pojaksi lyhyt ja herkkä) sekä Linan saamista ilkeistä somekommenteista kumpuavaan huonoon itsetuntoon. ”Oon huomannut, et kuvatessaan videoita Lina on aina tosi tarkka ulkonäöstään. Tajusin myös, et videoissa se hymyilee eri tavalla kuin niiden ulkopuolella. Jotenkin pienemmin, niin ettei hampaat näy. Välillä sen katseessa on pimeyttä, varsinkin silloin kun se on ollut pitkään puhelimella”, Aro pohtii (s. 127).

Sukellus puolestaan käsittelee syömishäiriöitä, häpeää, vaikeaa ruokasuhdetta ja laihdutuskulttuuria. Ulla käy epätoivoista sotaa kehoaan vastaan aloittamalla jatkuvasti uuden dieetin, uuden elämän, ja repsahtamalla pian vanhoihin tapoihinsa. Noomi on hoikka ja Ullan mielestä kaikin puolin häntä parempi, mutta Noomillakin on kehonsa suhteen oma menneisyytensä. Teemaa käsitellään tuoreella tavalla, paasaamatta ja sortumatta sellaisiin yksityiskohtiin, joilla on potentiaalia herätellä nuorissa lukijoissa häiriintynyttä syömiskäyttäytymistä. Syömishäiriötä ei sysätä teoksessa yksilön vastuulle, vaan aihetta tarkastellaan kiinteänä osana populaarikulttuurin vaikutusta ja yhteiskunnallisia rakenteita. Näkökulmanmuutos tuntuu virkistävältä verrattuna aiempaan syömishäiriökirjallisuuteen, jossa on ollut tapana mässäillä nuorten tyttöjen anoreksialla.

Kiivas tarve löytää oma polku sekoittuu kiinteästi ulkonäköpaineisiin ja ihmissuhdeongelmiin.

Nuorten paineet, kuormitus ja mielenterveysongelmat ovat viime vuosina puhuttaneet julkisessa keskustelussa ennätyksellisen paljon. Nuorten voinnista saadaan jatkuvasti huolestuttavia tietoja: esimerkiksi tuoreimman kouluterveyskyselyn (2023) mukaan ahdistuneisuus on yleistynyt erityisesti tyttöjen keskuudessa, ja joka kolmas yläaste- ja lukioikäinen tyttö kokee kohtalaista tai vaikeaa ahdistusta. Korkeakouluopiskelijoiden terveyskyselystä (2024) puolestaan selviää, että mielenterveyspalvelujen kysyntä on kolminkertaistunut koronaa edeltävään aikaan nähden. Myös opiskelijoista erityisesti naisten masennus ja ahdistuneisuushäiriöt ovat lisääntyneet, ja yli neljäsosalla on syömishäiriöriskiin viittaavia oireita. Tuoreet nuortenkirjat kuvaavat tätä pahoinvointia eri näkökulmista, ja kesän aistillisuus ja kehollisuus kytkeytyvät myös laajempaan keskusteluun nuorten kokemista ulkonäkö- ja suorituspaineista sekä kiireestä löytää itsensä ja ”oma polkunsa” epävarmassa maailmassa. Sukelluksessa erityisesti Ullan äiti toivoo tästä lääkäriä, mutta urasuunnitelmat tuntuvat olevan ahdistavassa ristiriidassa oman kehon koon kanssa: voiko uskottava lääkäri muka olla lihava? Noomi opiskelee yliopistossa suomea, mutta ei ole vakuuttunut, että se on hänen kutsumuksensa. Erokuun Aro ja Lina tietävät mitä haluavat, Aro kalastajaksi ja Lina ammattitubettajaksi sekä kuuluisaksi TV-kasvoksi. Paineita tulee silti joka suunnasta, niin vanhemmilta, seuraajilta kuin kavereilta.

Suorituskeskeisyyden varjopuolet vaikuttavat olevan enenevissä määrin esillä tuoreessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Kuten Hilma Kupiaisen kanssa kirjoittamassamme kritiikissä hiljattain pohdimme, jo pienille lapsille suunnatuissa kuvakirjoissa käsitellään nyt aikuisten maailman suorittamista ja kuormittuneisuutta. Päivi Heikkilä-Halttunen, Sanna Kivimäki ja J. S. Meresmaa kirjoittavat Onnimannissa nuortenkirjallisuudessa nyt laajalti esillä olevista yhteiskunnallisista teemoista, kuten poliittisesta vaikuttamisesta, mielenterveydestä, ulkonäköpaineista sekä rahasta ja luokkaeroista. ”Lasten- ja nuortenkirjat heijastavat yllättävän rivakasti yhteiskunnallista todellisuutta. […] Jos aikuinen haluaa tietää ’kuinka maa makaa’, niin ensimmäiset muutoksen signaalit löytyvät juuri lastenkirjoista”, Heikkilä-Halttunen tiivistää.

Sukelluksessa ja Erokuussa kommentoitava ja kritisoitava suorituskeskeisyys näkyy erityisesti kovana paineena tietää hyvin aikaisin, mitä elämältä haluaa. Kiivas tarve löytää oma polku sekoittuu kiinteästi ulkonäköpaineisiin ja ihmissuhdeongelmiin. Romaanit peräänkuuluttavat yhteiskunnan asettamista paineista ja jatkuvasta puhelimen tuijottamisesta irti päästämistä. Päähenkilöt ovat vapautuneimmillaan luonnossa, erityisesti vedessä, jonne Instagramia tai Youtubea on yksinkertaisesti mahdotonta ottaa mukaan. Romaaneissa ystävien kanssa vietetyn ajan ja veden lisäksi harvinaisia hengähdystaukoja ja pakopaikkoja suorittamisesta löytyy, yllättävää kyllä, ruumiillisesta ja toisteisesta kesätyöstä. Aro työskentelee siskonsa kanssa mökin läheisellä tilalla mansikanpoimijana: ainoa tavoite on kerätä mahdollisimman paljon mahdollisimman nopeasti. Linan perheellä on maatila, jonka töissä auttaessaan hän pystyy unohtamaan somekommentit hetkeksi. Ulla ja Noomi paistavat hampurilaisia Lintsin grillillä ”armollisen tiedottomuuden” tilassa. ”Olo tuntuu tasapainoiselta, kun tietää mitä tehdä. Ei tarvitse miettiä, mitä haluaa, kun aina on ranskanperunoita suolattavana, aina häikkää pehmiskoneessa”, Ulla ajattelee. (s. 20.)

Sosiaalisen median kuvausta ilman saarnaamista?

Sosiaalisen median käyttö liittyy kiinteästi nuorten ja korkeakouluopiskelijoiden kokemaan kuormitukseen. Vuonna 2024 lähes 40 prosenttia opiskelijoista koki sosiaalisen median käytön ongelmalliseksi. Opiskelijaterveydenhuollossa aihe tulee vastaan jatkuvasti, ja ”puhelinaddiktiot” liitetään sekä uni- ja keskittymisongelmiin että ahdistuneisuuteen. Aihe on korostetusti esillä myös molemmissa käsillä olevissa nuortenkirjoissa, vaikka kahvipöydistä ja sukulaisten kommenteista tuttua ”puhelimen tuijottamisen vaarat” -keskustelua lienee haastavaa tuoda nuortenkirjallisuuteen uskottavasti ja aikuisten saarnaavaa sävyä välttäen. Sukelluksessa päästään lähelle aihepiirin aidosti monitahoista käsittelyä. Some- ja mediasisältöjä kulutetaan romaanissa ahnaasti: Ulla katsoo Netflixistä yhä uudelleen Gilmoren tyttöjä ja haaveilee heidän vaivattoman hoikista kehoistaan ja sulavasta tavastaan liikkua sarjan maailmassa. Vastapainoksi hän tutkii vastentahtoisesti Noomilta oppimiensa kehopositiivisuusvaikuttajien siloteltuja Instagram-sisältöjä:

Algoritmi oppii, se alkaa syöttää Ullalle lihavia naisia bikineissä, lihavia naisia juhlamekoissa, […] kaikenlaisia lihavia naisia. Heidän kasvoillaan on hymy, mutta Ulla on näkevinään, miten itseinho hiipii esiin suupielten takaa. […] Tai kenties se on hänen oma katseensa, joka heijastuu puhelimen ruudulta. […] Yhtäkkiä hän ei olekaan yksin, maailmankaikkeudessa uniikki. Instagramissa annetaan sanat kokemuksille, joita hän on hävennyt koko elämänsä. (s. 133–134.)

Kokemus kehopositiivisten tilien löytämisestä ei kuitenkaan ole yksiselitteisen positiivinen. ”Pukuhuoneen penkillä istuessa jokin Instagramin naisissa sekä vetää puoleensa että aiheuttaa alemmuudentunnetta. Hän tuntee itsensä homssuiseksi Ullapullaksi, jonka vanavedessä vaeltaa ikuisesti paistoöljyn katku”, Ulla ajattelee myöhemmin (s. 181). Sosiaalisen median käyttöä sekä elokuvien ja TV-sarjojen välittämiä viestejä tutkitaan vivaihteikkaasti Ullan ajatusten sekä Ullan ja Noomin keskustelujen kautta. Onko Gilmoren tyttöjen katsominen ongelmallista sarjan vanhentuneiden ajatusmallien vuoksi? Ovatko kehopositiivisuusvaikuttajat liian yksilökeskeisiä sen sijaan, että he ”käyttäisivät platformiaan sortavista rakenteista puhumiseen” (s. 182–183)? Miksi vallankumouksellisen oloisten naisvaikuttajien seuraamisesta tulee silti huono olo ja paineita, miksi on niin vaikeaa olla yhtä sinut itsensä kanssa ja vastustaa yhteiskunnan paineita? Pilaavatko Disneyn epärealistiset prinsessat kehosuhteemme jo lapsina? Sukelluksessa ei julisteta Gilmoreja, Disney-prinsessoja tai Instragramin naisia yksiselitteiseen pannaan, vaan kutsutaan lukijaa pohtimaan näitä kysymyksiä.

Sukelluksessa ei julisteta Gilmoreja, Disney-prinsessoja tai Instragramin naisia yksiselitteiseen pannaan.

Myös Erokuussa tekstiin nousee ajoittain hedelmällisiä huomioita sosiaaliseen mediaan rakennetun performatiivisen persoonan suhteesta tosielämään. Erokuussa sisältöä pakonomaisen kuluttamisen lisäksi myös luodaan itse: Lina on aidosti työstään innostunut nuori ”tubettaja”, joka palaa halusta tehdä yhä enemmän, rohkeampia ja parempia Youtube-videoita ja kerätä sisällöillään enemmän suosiota. Teoksessa muistutetaan, että sosiaalisen median kuvakulmat ovat vain häivähtävä hetki ihmisen elämästä eivätkä suinkaan koko totuus. Karolinan kaksijakoinen persoona, läheisten käyttämä kutsumanimi Karo sekä Youtube-nimi ja julkinen persoona Lina, ovat jatkuvassa ristiriidassa keskenään. Myös Aro kutsuu Linaa aina Linaksi. Nuorena saavutetulla julkisuudella ja suurilla katsojamäärillä on arvattavat varjopuolensa, kun vihakommentteja alkaa Linan uusien, luovien videokokeilujen myötä kertyä yhä enemmän. Lina myös kuluttaa sosiaalista mediaa paetakseen vaikeita tunteita, ja puhelimella olo muodostuu ongelmaksi sekä ystävyyssuhteissa että suhteessa Aroon:

Liotan jalkoja vedessä ja selaan Instaa. Se yleensä auttaa mua unohtamaan inhottavat jutut. (s. 8.)

Menen Tiktokkiin ja yritän uppoutua videoiden selailuun, mutta se ei tunnu auttavan. Palaan Instaan ja tuijotan kuvaan kertynyttä 1080 tykkäystä. Se ei ole vieläkään niin paljon kuin yleensä. En tiedä miksi, mutta hetken mielijohteesta otan tarinoihin kuvan huoneeni katosta ja kirjoitan kuvan päälle ”real friend wouldn’t do that”. (s. 10.)

Erokuu kuvaa huomionkipeyttä ja nuoruuden hellyyttävän impulsiivista päätöksentekoa kouriintuntuvasti, mutta välillä tekstistä välittyy silti soimaava sävy. Aro ja Linan ystävä Jenna kommentoivat moneen otteeseen, että Lina tuijottaa aina vain puhelinta. Lina on ongelmasta tietoinen itsekin: ”Mä vilkuilen puhelinta, vaikka tiedän, että Aro lähtee ja tää on viimeisiä hetkiä sen kanssa. En voi sietää itseäni, kun en osaa elää hetkessä.” (s. 221.) Vaikka sosiaalisen median ongelmakäyttö on luonnollisesti ajankohtainen ja tärkeä aihe, etäännyttää ajoittainen ojentava sävy lukijaa tarinasta. Sisäinen monologi puhelimenkäytön haitoista ei tunnu kovin uskottavalta 16-vuotiaan tubettajan tajunnanvirralta. Linan hahmon kehitys on arvattavissa: uudenlaiset Youtube-videot lisäävät sekä suosiota että kuormitusta, mikä vaikuttaa lopulta myös Linan ja Aron romanssiin. Lina jakaa itsestään ja elämästään aina joko liikaa tai liian vähän, eikä millään pysty tyydyttämään kaikkien seuraajien ja toisaalta perheenjäsenten toiveita.

Ajankuvauksen tarkkuudesta, kielestä ja vielä vähän Helsingin kesästä

Molemmat romaanit vaikuttavat sijoittuvan nykyaikaan ja kuvaavan 2020-luvun kesää ja nuoria, mutta Erokuun ajankuvaus on välillä hämmentävän epätarkkaa. Yhtäältä Erokuun kesä vaikuttaa tosiaan sijoittuvan 2020-luvun alkuun: eletään Tiktokin tanssivideoiden, Behmin ”Hei rakas” -kappaleen ja Nocco-energiajuomien kultakautta (joskin ilman merkkejä pandemiasta). Toisaalta Lina on ajoittaisista Tiktok-videoistaan huolimatta ensisijaisesti nimenomaan tubettaja, ja Youtuben kuvailu Linan ensisijaisena sosiaalisen median vaikuttamisen alustana nojaa enemmän videopalvelun kulta-aikoihin 2010-luvulle. ”Tubettamisen” huippukausi on viime vuosina vaikuttanut olevan auttamatta ohi. Lukuisat entiset (suomalaiset) tubettajat ovat jo vuosia sitten lopettaneet tai siirtyneet vaikuttamaan Instagramiin ja Tiktokiin, ja Youtubelle on povattu ”kuolemaa” jo vuonna 2019. Vaikutelmaa ajankuvan epätarkkuudesta ruokkii se, ettei Lina ole varsinaisesti esimerkiksi Tiktok-tähti tai Instagram-vaikuttaja. Kuluttavatko nykynuoret muka sosiaalisen median sisältönään ensisijaisesti pitkiä vlogeja sekä piirustus- ja haastevideoita Youtubesta? Sukelluksessa Youtube mainitaan ainoastaan kerran, kun Ulla ajattelee Noomin katsovan vapaa-ajallaan pitkiä, tiedostavia videoesseitä kontrastina Ullan ”pinnalliselle” ja vanhanaikaiselle suosikkisarjalle.

Erokuun kieli on kokonaisuudessaan haavoittuvaisen kaunista ja nuoruuden kipeitä hetkiä kuvataan sopivalla herkkyydellä.

Erokuussa ajankuvan tarkkuutta sekoittaa myös nuorten tyyli. Vaatteita kuvaillaan sellaisiksi, jotka olivat muodissa allekirjoittaneen omina yläasteaikoina. Linalla on persikanväriset hiukset, huulikoruja, kulahtaneet Vansin tennarit sekä ”tiukat farkkushortsit ja löysä kukkakuvioinen paita” (s. 46). 2010-luvun jälkipuoliskolla teini-ikäänsä eläneelle lukijalle jää hämmentynyt olo siitä, mitä aikaa teoksessa eletään – vai onko erilaisia 2000-luvun ilmiöitä kenties tarkoituksella ja surutta sekoitettu luomaan vaikutelmaa ajattomasta nuoruuden kesän troopista. Kiusallista välimaastoa löytyy myös kielen tasolta. Etenkin loppua kohden kerronnassa turvaudutaan Aron mielenmaiseman kuvaamiseen lyriikan keinoin:

Että miehen pitää olla

Se on muotti, johon mä en mahdu

vaikka miten päin yrittäis tunkea.

Tai oikeestaan tipahdan muotista läpi,

roikun epätoivoisesti reunalla.

Ja nyt mä ehkä ekaa kertaa ymmärrän

miks Linan on niin vaikee olla välittämättä siitä,

mitä netissä puhutaan. (s. 173.)

Vaikka Aron ajatuksenjuoksu on epävarmuudessaan koskettavaa ja onnistuu sinänsä kuvaamaan teini-ikäisen hajanaista logiikkaa ja tunteiden myllerrystä, lyyristen osuuksien sisällyttäminen tekstiin ei tunnu aivan perustellulta valinnalta. Kaikkea Aron ajattelua ei suinkaan kuvata runomuodossa, joten tehokeinon tarkoitus jää epäselväksi. Lopputulos synnyttää mielleyhtymiä Paperi T:n Post-alfa-teokseen (2016) ja Rupi Kaurin Instagram-runoihin, mikä on omiaan vahvistamaan 2010-luvun tunnelmia Tiktok-aikakauden sijasta. Vaikka Erokuun kieli on kokonaisuudessaan haavoittuvaisen kaunista ja nuoruuden kipeitä hetkiä kuvataan sopivalla herkkyydellä, runollisten ajatusten ja puhekielisyyden yhdistäminen on ajoittain pakotetun oloista.

Teemojensa osalta erityisesti Sukellusta voi hyvin suositella myös aikuisille lukijoille.

Sukelluksessa kerronta on kirjakieltä ja repliikit puhekielisiä. Ratkaisu toimii hyvin ja tuntuu luontevalta. Teoksessa onnistutaan kuvaamaan oivaltavasti 2020-luvun Helsingin kesän yksityiskohtia sekä ”junantuomien” ja syntyhelsinkiläisten parikymppisten välillä väreileviä jännitteitä. Ulla ja Noomin välille nopeasti muodostuva intensiivinen ystävyyssuhde korvaa virkistävästi nuortenkirjalle tyypillisen kesäromanssin. Nykyaikaan teosta nivoo joukko viittauksia 2020-luvun ilmiöihin ja yksityiskohtiin, kuten wolttaamiseen, itsetehtyyn hapanjuurileipään sekä ympäristöaktivismiin. Raastavaa on, miten Ulla ajattelee aivan kaikkea, myös näitä arkisia asioita, kehonsa kautta: ”Jos hän olisi laiha, hänkin voisi osallistua mielenosoituksille ja marsseille. […] Hän asettuisi autotielle makaamaan ikimetsien suojelemiseksi. […] Miksi Noomin pitää olla laiha ja vielä pyhimys?” (s. 102–103.) Kieli ja ajankuva tuntuvat tarkoilta myös siksi, että aihe ja miljöö tulevat lähelle. Asuin Ullan ja Noomin elämänvaiheessa aivan Linnanmäen vieressä ja pyörin samoissa, tekstistä tunnistettavissa kapakoissa. Kirjassa kuvattava ikävaihe ja sen mukanaan tuoma mielenmaisema asettuvat oivaltavasti ”ystävysten iltoihin kesäyötä hohkaavaan kaupunkiin” (s. 80). Kesäisen Helsingin kuvaus on riipivän kaunista. Ullan baari-illan jälkeen kuvataan:

Ulla kävelee kukkulan yli hiljaisuudessa, tuijottaa taloja jotka ovat hämmentävän hienoja siihen nähden, että niiden rakentamisaikaan tämä oli työläiskaupunginosa. […] Aurinko ei ole vielä kiivennyt horisontista taivaalle, on Suomessa harvinaisen pehmeä kesäyö, sen lyhyt hämärä hetki. Taksit kuljettavat kotiin toisia samalla kun toiset jo matkustavat aamun ensimmäisellä bussilla töihin. (s. 118.)

Ullan ulkopuolisen katse paljastaa Helsingin julkisivusta yksityiskohtia, joiden ohi paikallinen kävelee helposti. Sukelluksessa käsitellään paljon kehon suhdetta luokkaidentiteettiin ja kaupungin ja maaseudun yhteentörmäystä Helsingissä. Erokuussa Tampereen kantakaupungin ja maaseudun välinen suhde ei ole yhtä jännittynyt, ehkä siksi, että Lina ei matkusta tarinassa Aron luo Tampereelle, vaan Aro elää kesää Linan pienellä paikkakunnalla. Vedenjakajana toimiva nuoruuden kesä lienee loppujen lopuksi melko ajaton trooppi, jota voi muunnella ja väännellä tarinan tarpeisiin sopivalla tavalla. Ajallisen kontekstin yksityiskohtaista kuvausta tärkeämpää ovat hikiset, merkitykselliset hetket kahden elämänvaiheen välissä.

Sukellus on tuskastuttavasta helteisyydestään huolimatta raikas ja hyökyaallon lailla etenevä kuvaus kateudesta, oman äänen löytämisestä, kehosuhteesta ja tyttöjen välisestä ystävyydestä, jonka elokuvasovituksen soundtrackiksi sopisi Charli XCX:n viime kesän hittialbumi Brat. Erokuu puolestaan on hellä kuvaus ensirakkaudesta ja ohikiitävästä kesästä luonnon helmassa. Kesän vääjäämätön kuluminen välittyy molemmista romaaneista elävästi, ja teemojensa osalta erityisesti Sukellusta voi hyvin suositella myös aikuisille lukijoille. Molemmat romaanit onnistuvat vangitsemaan nuoruuden kesän haurauden sekä tulevaisuuden jännityksen kahdessa eri nuoruuden ”välivaiheessa”, virstanpylväiden välisessä limbossa. Samalla ne ovat ajankohtaisia ja painokkaita puheenvuoroja nuorten hyvinvoinnin puolesta.