Hotel Sapiens

Leena Krohnin romaani Hotel Sapiens kertoo tulevaisuuden dystopiana, jossa tuntemamme yhteiskunta on sortunut ”kuin Usherin talo”. Raunioista selvinneet on koottu Hotel Sapiensiin, tutkimuslaitokseen ihmisyydestä.

Hotellia johtaa keinoäly, Kaitsijat ja heidän kätyrinsä, jotka ovat ”puoliksi biologisia entiteettejä, puoliksi artefakteja”. Krohnin maailmassa ihmiset ovat jääneet koneidensa vangeiksi. Valittuaan väärin yhä uudelleen ja uudelleen heistä on tullut omien luomustensa tutkimuskohteita ja kaitsettavia. Maapallon pahin sairaus, ihmisyys, on taltutettu Hotel Sapiensin seinien sisään. Taloon ”joka on kuin suuri sadin”.

Romaanin vaihtuvan minäkertojan rooliin pääsevät useat äänet, kuten Higgsin Bosoni, pilvibongari, Arki-ihminen ja Sokea silmälääkäri. He kuvaavat kokemuksiaan hotellista, hajalle tanssitun maailman ja epäselvän tulevan välitilasta.

Irrationaalisuus syntyy arjen ja kammottavan tieteisfiktiivisen skenaarion ristivedosta. Arki-ihminen saa keinoälyn vartioiman, kenties viimeisten ihmisten asuttaman, keskuksen vaikuttamaan täysin banaalilta. Ennallistettujen filosofien luentoja ja pseudoruokaa tarjoava hotelli ei hänen näkökulmastaan vaikuta huolestuttavalta: ”Täysihoito ja aivan ilmaiseksi. –Luennot ovat tietysti riesa, mutta usein pystyn niiden aikana ottamaan pienet nokoset.”

Satiiri aktivoi nauruun, allegoria kauhuun.

Krohn luo monelle tasolle kasvavaa allegoriaa, tieteisfiktiivistäkin lajia hyödyntävää uuskummaa kirjallisuutta. Satiiri aktivoi nauruun, allegoria kauhuun. Teos jatkaa kirjailijan aiemman tuotannon teemojen parissa, ja Krohn kirjoittaa traditiotaan täydentäen.

Krohnin romaanit ovat usein voimakkaasti autotekstuaalisia, kertomusten maailmat kiinteästi vuorovaikutuksessa keskenään. Teemat muotoutuvat teeseiksi, joita jokainen teos tahollaan ratkoo. Kirjailija luo oivaltavaa synteesiä näyttäen yhteneväisyyksiä asioiden välillä. Teksti toimii kuin prisma heijastaessaan yhden signaalin moneksi, uusiin suuntiin ja merkityksiin.

Yksi ja satatuhatta

Kiinnostavimpia näkökulmia Krohnin teoksiin tarjoavat suhteet osien ja kokonaisuuksien välillä. Kirjailija käsittelee niitä aina teoksen ilmeisimmältä tasolta syvälle, aiheista rakenteisiin. Ihmislaji nähdään lainauksen meduusamaisena hirviönä, mutta toisaalta olemme kuin pilvibongarin pilvet, muuttuvaa, katoavaa ja tulkinnanvaraista.

Osa–kokonaisuuden teema sitoo teosta läpikotaisin. Kaitsijoiden kollektiivitajunnasta kerronnallisiin valintoihin on romaanissa kysymys rajan vedon mahdottomuudesta ja ruumiillisuuden häilyvyydestä: oman havaintomme epäluotettavuudesta.

Kertomuksen keskuksena on syvä ja älykäs pohdinta ihmisyyden olemuksesta, joka askarruttaa yhtälailla Hotel Sapiensin asukkaita, Kaitsijoita kuin lukijaa. Teos tarjoaa erilaisia määritelmiä ihmisyydelle, mutta inhimillisyyskään ei tunnu koskevan kaikkia lajimme jäseniä. Esimerkiksi viherkasvien tunne-elämä näyttäytyy todellisena empatiana verrattuna monen ihmisolennon mielenliikkeisiin.

Ihmisyyden takana tuntuu lopulta olevan mahdollisuus valintaan. Vääräänkin. Epäinhimillisinä olentoina Kaitsijat ”–eivät valitse niin kuin me.–.Ne laskevat”.

Vielä edeltäjiäänkin synkkämielisemmässä teoksessa toivo tuntuu hiipuneen olemattomiin. Maailmamme mahdollisesti viimeiset asukkaat nostavat maapallonlipun salkoon maapallonlopun edellä.

Lippu muistuttaa kuitenkin jatkuvuudesta. Kyse on vain yhden lajin itsetuhosta ja ihmisten ajan väistyessä tulee uusia aikoja. Kuin pilvien on myös meidän olemassa olomme massaa, joka lipuu, ottaa muotoja ja hajoaa yhdistyäkseen jälleen uusiksi kuvioiksi.