Vihreän teltan alla

Venäläisen Ljudmila Ulitskajan (s. 1943) romaanin Vihreän teltan alla tarina sijoittuu Neuvostoliittoon Stalinin kuolemasta valtakunnan viimeisiin vaiheisiin. Moskovassa asuvan kirjailijan teos kertoo poliittisesta vallasta, kansalaisten elämästä terrorin uhan alla ja heidän heräämisestään tavoittelemaan vapautta.

Se on myös romaani kulttuurin voimasta.

Haastattelussa Ulitskaja on sanonut, että nykyinen nuoriso syyttää 1940-luvulla syntyneiden sukupolvea nykyisestä sekasorrosta. Nuoret ihmiset toivovat yhteiskuntaan kuria ja järjestystä. Ilmassa on uuden stalinistisen ajan merkkejä.

Ulitskajan mukaan nykyinen kaaos ei johdu siitä. Niinpä tämä romaani on ensimmäinen kirja, jonka hän on kirjoittanut mielessään tietty tarkoitus. Hän haluaa rehabilitoida oman sukupolvensa ja näyttää, millaista elämä 1960-luvulla oli.

Mitä tulee Stalinin jälkeen?

Päähenkilöiden ytimen muodostavat kolme ystävää Sanja, Miha ja Ilja. Nämä varttuvat koulupojat ja myöhemmin miehet edustavat sukupolvea, jossa kasvaa jatkuvan pelon keskellä vapauden kaipuun henki. Romaanin tarinassa he eivät kuitenkaan ole toisinajattelun keskiössä, vaan pikkutekijöinä sen laidoilla.

Teoksessa on lukematon määrä muitakin henkilöitä. Yksi hahmo nousee erityisen tärkeäksi.  Hän on poikien luokan kirjallisuudenopettaja Viktor Julevits, joka avaa oppilailleen oven maan kulttuuriin.

Ulitskaja haluaa rehabilitoida oman sukupolvensa.

Naishahmoista nostettakoon esille Olja, jonka elämäntarina kasvaa koskettavaksi. Olja on tyttö, joka ”luottavaisesti omaksui kaikki vanhempiensa hyvät puheet huomaamatta lainkaan heidän pahoja tekojaan”. Aikuisena hän alkaa harjoittaa vastarintaa.

Tarina alkaa siitä, kun radiosta kuuluu uutinen Stalinin kuolemasta. Reaktiot ovat moninaisia. Jotkut eivät ole uskoa korviaan. Toiset alkavat juhlia. Kolmannet pelkäävät seuraavaa kaaosta.

Sitten alkaa pitkä ja polveileva, ajassa eteen ja taakse liikkuva kronikka. Ihmisiä syntyy, sairastuu ja kuolee. Mennään naimisiin, erotaan ja muutetaan maasta. Moneen elämään mahtuu monenmoista värikästä tarinaa, joiden juuret juontavat suuren valtakunnan eri kolkkiin.

Kaikkien rönsyjen ja tarinoiden lomassa Ulitskaja muistuttaa tuon tuostakin: runoilijat ja säveltäjät pitävät ihmiset hengissä silloin, kun totalitarismin uhka jatkuvasti pyrkii nujertamaan.

Pelon ja terrorin aikana alkaa kukoistaa ilmiö nimeltä samizdat, salaisesti kopioituina paperinippuina tai kadunkulmissa ostettuina niteinä leviävä kielletty kirjallisuus. Sitä janotaan ja halutaan. Sen merkitys kasvaa jatkuvasti. Kirjailijan usko kirjallisuuden voimaan on niin iso, että hän panee opettaja Viktor Julevitsin suuhun sanat:

”Se mitä merkittävä kirjailija sanoo, muotoutuu historialliseksi totuudeksi. Sotahistorioitsija ovat löytäneet Borodinon taistelun kuvauksesta Tolstoilla suuren joukon virheitä, mutta koko maailma näkee sen joka tapauksessa juuri sellaisena kuin Tolstoi on sen Sodassa ja rauhassa kuvannut.”

Alkoholisoituneita kanirukkia

Vihreän teltan alla -romaanissa on 32 lukua ja lähes 800 sivua. Yksi luku nousee kirkkaasti kärkeen. Sen nimi on Kanirukka.

Tohtori Dmitri Stepanovits Dulin tutkii alkoholismia koekaniinien avulla, väitöskirjan teko on hyvällä alulla. Dulinin tukija professori Vinberg on erityisen kiinnostunut alkoholismin vaikutuksesta siihen yhteiskuntaan, jossa elää.

Eräänä päivänä Dulinin tehtäväksi tulee antaa lausunto tietyn poliittisen vangin tilasta. Hänen allekirjoituksestaan riippuu, mitä vangille tapahtuu. Ei tietenkään tule kysymykseen sanoa suoraan mitä ajattelee. Niin Dulin yrittää vastavuoroisesti manipuloida häntä manipuloivaa systeemiä. Dulin kuvittelee, että suosittelemalla nälkiintynyttä vankia pakkotyöleirin sijaan mielisairaalaan hän pelastaisi tämän hengen. Mutta saa jälkeenpäin kuulla, että luultavasti tuomitsikin ihmisen vielä suurempiin kärsimyksiin.

Ulitskajan onnistuu karmaisevalla tavalla kuvaamaan ihmisen umpikujaa jatkuvien valheiden, sadismin ja pelon pesässä. Dulinilla ei ole mitään mahdollisuutta kieltäytyä olemasta rikollinen.

Miten siis suhtautua? Dulin murtuu ja yrittää itsemurhaa, tosin onnistumatta siinäkään ja saa kaiken kukkuraksi vielä vaimonsa halveksunnan päälleen.

Entä miten on päähenkilöiden laita?

Mihalta löytyy omaatuntoa ja hyvää sydäntä, itsesuojeluvaistoa ei. Yksittäisen ihmisen mahdollisuudet ovat olemattomat vastustaa valtion koneistoa. Miha joutuu vankilaan ja pääsee sieltä pois. Myöhemmin hän kuitenkin murtuu.

Iljasta ei ihan saa selvää. Häntä kiristetään ja hän tuntuu valokuvaajana luovivan eri puolien välissä. Onko hän aivan kunniallinen? Pitäisikö hänen toimensa tuomita? Viimeistään siinä vaiheessa, kun hän aiheuttaa harmia ystävilleen ja itse muuttaa länteen?

Sanjan tie on välttää politiikkaa. Hän pelkää sitä yhtä lailla kuin päälle käyviä naisia. Hän pakenee musiikkiin ja koska hänestä kohtalon oikkujen takia ei voi tulla esiintyvää taiteilijaa, hän huomaakin olevansa teoreettisen musiikin maailmassa kaikista onnellisin. Myös hän muuttaa ulkomaille.

Mihin aikuisuutta tarvitaan?

Teoksessa kuvattu elämän alistuminen käytännöllisille arvoille ja näkemys välineellistämisen yhteiskunnasta on hieno. Henkilöistä monet eivät muuta toivo, kuin että heillä ainaisen pelon ja kiristyksen ilmapiirissä olisi hetki helpotusta. Joillakin vastuun taakasta vapautumiseen auttaa liittyminen kirkkoon. Joskus taas ”karmaisevat alastomat eukot pitivät hauskaa” ja niin heillä ”oli hyvä olla”.

Ulitskajan keskeinen teesi on: moraalinen aikuisuus on välttämättömyys tasapainoiselle yhteiskunnalle. Opettaja Julevits pohtii:

”Älyttömät pikkulapset, ihmistoukat, syövät mitä ikinä niiden eteen heitetään, imevät, jauhavat ja nielevät kaikki eteensä tulevat vaikutteet koteloituakseen sitten, ja kotelon sisällä kaikki sujuu ihan odotettuun tapaan ja muotoutuu sellaiseksi kuin pitää: refleksit kehittyivät, tavat opittiin, ensimmäiset käsitykset maailmasta muodostettiin. Mutta kuinka moni kotelo tuhoutuu pääsemättä viimeiseen kehitysvaiheeseen, ehtimättä haljeta saumastaan perhoseksi muuttumatta. — Entä kuinka moni jää toukiksi ja elää loppuun saakka aavistamatta ettei aikuisuus koittanutkaan. – Mikseivät läheskään kaikki hänen oppilaistaan – käyneet läpi muodonmuutosta, pikemminkin vain vähemmistö? Mikä oli tämän prosessin ydin? Moraalisen vaiston herääminen? Niin tietysti.”

Opettaja jatkaa vähän myöhemmin:

”Yhteisö vajoaa alle minimaalisen moraalisen tason, kun sen moraalista initiaatiota vaille jääneiden jäsenten määrä ylittää puolet väestöstä – tällaiseen näkemykseen Viktor Juljevits tuossa vaiheessa päätyi.”

Luvussa Kaniraukka professori Vinberg puhuu samansuuntaisesti:

”- Lapsellinen maa! hän [Vinberg] sanoi vaimolleen, — Sivistys patoaa aikuisten primitiivireaktiot, lasten kohdalla niin ei käy. Jos sivistys puuttuu, patoamistakaan ei tapahdu. On isäkulttia, tottelemista, ja samaan aikaan lapsellista aggressiivisuutta. – Tietoisuuden tasoja, niitä pitää ajatella!”

Alkoholismin mukaan tuominen yhteiskunta-analyysiin näin on kiinnostavaa. Onhan alkoholismikin tila, jossa ihminen on kykenemätön ottamaan moraalista vastuuta aikuisen ihmisen lailla.

Monen osan mosaiikki

Ljudmila Ulitskaja on niin kotimaassaan kuin sen ulkopuolella arvostettu, luettu ja palkittu kirjailija. Hänen romaaneistaan ei puutu väriä, huumoria, piikittelyä tai itseironiaa. – Ja kuin ilahduttavana puumerkkinä on joukossa aina joku erityisen vanha ja ryppyinen, elämänviisas mummo.

Ulitskajalle on myös tyypillistä silloin tällöin kommentoida omaa tekemistään ja härnätä lukijaa, muistuttaa, että olemme kirjassa, emme elämässä.

”Räätäli — katosi sen sileän tien. Sillä tavoin katoavat huonoista romaaneista sivuhenkilöt, jotka on tuotu tekstiin liikauttamaan taitamattomasti rakenneltua juonenkulkua eteenpäin.”

Tekstimassasta huolimatta romaanissa Vihreän teltan alla monet kiinnostavat ajatukset kuitataan usein harmittavasti yhdellä väitteellä. On tällaisia lauseita: ”Jollain käsittämättömällä konstilla Petja erotti toisistaan Venäjää kohtaa tuntemansa rakkauden ja vihan siellä vallitsevaa järjestystä kohtaan.”

Tyngiksi jäävät väitteet jättävät osan henkilöistä sinne tänne hyppivine kohtaloineen etäisiksi. Eniten kiinnostaisi juuri se, mikä tuo ”käsittämätön konsti” on.

Teos koostuu laadultaan liian epätasaisista paloista.

Lukuisien taiteilijoiden osuus kuuluu teokseen oleellisena osana, mutta toteutukseltaan se on päälle liimattua. Kuljetaan kaduilla, aidoilla tapahtumapaikoilla, ja käydään kouluteatterimaista keskustelua. Esimerkiksi Nabokov on kaikenkattavasti ”ällistyttävä” kirjailija. Adjektiivi ”uskomaton” toistuu kiusallisen usein.

Loppua kohden kerronta tiivistyy ja paranee. Mutta ollakseen aivan huippuluokkaa teos koostuu laadultaan liian epätasaisista paloista.

Mitä teoksesta Vihreän teltan alla jää käteen? Paljon hyödyllistä tietoa naapurimaamme vaiheista tavallisten ihmisten näkökulmasta. Monta vaikuttavaa kuvaa ja näkökulmaa. Olen iloinen, että olen lukenut tämän teoksen ja päässyt osaksi Ulitskajan näkemyksestä kotimaansa kehityksestä.

Ulitskajan tuotannosta on julkaistu niin ikään Siltalan kustantamana romaanit Medeia ja hänen lapsensa ja Naisten valheet. Aiemmin on Tammelta ilmestynyt Iloiset hautajaiset.