Tulit sitten Suomeen, Basir

”Oletko yksi kolmesta/ vai kaksi kolmesta jotka täältä/ käännytetään/ yksi saa maassaololuvan/ kaksi ei/ tässä lotossa ei ole lisänumeroita/ lottovoittomaassa armo on/ ansaitsematonta/ mutta pakolaisuusstatus on ansaittava-” (s.53)

Maria Syvälän yhdeksäs teos Tulit sitten Suomeen, Basir, on pamfletin kaapuun verhottu yllättävä ja rohkea runokokoelma. Se viittaa argumenteissaan aikalaisjournalismin lisäksi lukuisiin Suomen elinoloja koskeviin tilastoihin. Teoksen nimi on humoristinen ja sen monipuolisuus aukeaa toiston kautta: Basir taipuu muotoon jos toiseenkin suomalaisissa varianteissa. Vaikka osa runojen nimistä taipuilee naiiviuden rajalla, luvut ja laajemmat kappaleet on nimetty kekseliäästi ja ytimekkäästi. Jokaista osiota sävyttää ironisen osuva Voltairen sitaatti.

Nauraessaan tekstille tulee väkisinkin ajatelleeksi: saako tälle edes nauraa?

”Tervetuloa maahan, jossa joka kymmenes/ aikuinen käyttää psyykenlääkettä/ joka neljäs nuori nainen/ potee joskus masennusta/ joka viidennellä nuorukaisella/ on päihdehäiriö/ joka kymmenes työikäinen on vailla työtä–” (s. 10)

Paljon tilastoja, lähteitä, artikkeleihin perustuvia viittauksia, sekoitus ronskia, paikoitellen sarkasmin puolelle kapuavaa mustaa huumoria, jonka sisään verhotaan lopulta kovin syytteleväksi äityvä poliittinen sanoma. Karikoistaan huolimatta kokoelma on hyvin rakennettu. Syvälä lähestyy teemojaan ja aiheitaan humoristisesta, sujuvasti toimivasta näkökulmasta. Räikeän hankalat tilanteet, joita kokoelman runoissa kuvataan, ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin naurettavia. Teos ei siis ole missään nimessä komediallinen. Musta satiiri hallitsee, ja nauraessaan tekstille tulee väkisinkin ajatelleeksi: saako tälle edes nauraa?

Hierarkkiset mallit

”-mutta ensin kirjoitit nimesi/ piikkilangalla Unkarin rajalla/ viivakoodinlukijalla sinut merkittiin/ ihmisjätteenä kierrätettiin/ sinä olit numero ja numerona/ sinut mitattiin/ kyyneleitäsi ei koskaan laskettu-” (s. 52)

Runoissaan Syvälä nostaa esiin ajankohtaisia puheenaiheita. Pakolaisuutta ja maahanmuuttoa tarkastellaan useista eri näkökulmista; pohditaan mahdollisuuksia ja mahdollisia uhkakuvia, yritetään ymmärtää erilaisia mielipiteitä. Teksti kiikkuu ajoittain paatoksellisuuden rajamailla. Runoihin suoraan sidoksissa olevat lähteet ja tilastot ovat loistava lisä teokseen, tyylillinen elementti, joka sitoo kokoelman aikaansa selkeästi. Lähteet tuntuvat kuitenkin olevan myös teoksen rasite. Monien viitekuorien alta on vaikeaa nähdä Syvälän omaa ääntä runoilijana. Rohkeimmat ja suorimmat säkeetkin saavat vierelleen viitteen, joka toimii ikään kuin perusteluna säkeelle, vaikkei suinkaan tarvitsisi.

Teoksen ahmii helposti yhdeltä istumalta.

Suvaitsevaisuus monine piirteineen on teoksen keskeinen teema. Syvälä lähestyy suvaitsevaisuutta viisaasti alleviivaten suvaitsemisen hierarkkisuutta. Suvaittaessa jo lähtökohtaisesti epätasa-arvoinen tilanne jakautuu helposti suvaitseviin ja suvaittaviin, laajentaen kuilua ”meidän” ja ”muiden” välille. Useissa runoissa käsiteltävän teeman voikin lukea juuri kuvaavan suomalaisten asenteita ja sitä kärkevää keskustelua, jossa pakolaisten ja maahanmuuttajien rooli jää aivan liian usein passiiviseksi, objektia muistuttavaksi. Tätä Syvälä lähestyy median roolia kritisoimalla.

”Kansalainen, me toimittajat/ olemme mediasodassa/ väärinajattelua vastaan;/ ei-monikulturisti ei saa kritisoida/ monikulturismia, maahanmuuttoa/ tai islamia/ tahi paljastaa monikulturismin/ heikkoja kohtia/ mutta/ monikultturisti saa kirota/ ei-monikulturistin/ suvaitsemattomuutta ei saa suvaita-” (s. 24)

Terävää ja raikasta

Kokonaisuutena teoksen lukukokemus on hengästyttävä. Tulit sitten Suomeen, Basir on yllättävällä tavalla koukuttava; vaikkei kyse ole runoelmasta tai lineaarisesta kerronnasta, teoksen ahmii helposti yhdeltä istumalta. Tekstissä on paikoitellen proosankaltaista imua. Pisimmät runot muistuttavatkin enemmän lyhyitä novelleja kuin runoutta. Syvälän taitavuus käy ilmi nokkelasta kielenkäytöstä ja monipuolisuudesta; kyky muuttaa tyyliä teoksen sisällä on upea.

Kirkkaimmat yksittäiset helmet on sijoitettu kokoelman viimeiseen osioon.

Kokoelma kärsii epätasaisuudesta ja toisinaan hyvän maun rajat ylittävästä paatoksellisuudesta. Yhtä kaikki kirja on rohkeaa ja rehellistä 2010-luvun runoutta. Teeman perinpohjainen läpiluotaus voi useamman lukukerran jälkeen luoda kuvan yksipuolisesta kokoelmasta, mutta teos on upean työn tulos: omaperäinen konsepti jonka parissa runoilija on todella laittanut itsensä likoon. Kirkkaimmat yksittäiset helmet on sijoitettu kokoelman viimeiseen osioon. Itsetarkoituksellista kauneutta tai korulauseilla leikkimistä teoksesta ei löydy, sen esteettiset avut ovat toisenlaiset.

”Haluan auttaa sinua, Basir/ siirrän tililtäni rahaa pakolaisten hyväksi/ ”lahjoitustesi avulla autamme Syyrian/ nuoria toipumaan sodan traumoista”/ he järjestävät sirkusaktiviteetteja/ pakolaisleirillä/ ja minä kun luulin/ lahjoittaneeni leipää ja vettä,/ jota Jordaniassa ei kohta enää ole-” (s. 57)