Mitä liekit meiltä veivät

Mitä liekit meiltä veivät kotiuttaa kauhua espanjankieliseen kirjallisuuteen. Mariana Enriquezin teos on suositeltavaa luettavaa suomenkielisille kauhun ystäville.

Espanjankielisessä maailmassa kauhu ei ole koskaan noussut erityisen merkittäväksi tyylilajiksi. Satunnaisesti kauhutematiikka on tosin vilahdellut varsinkin espanjankielisen Amerikan kirjallisuudessa, esimerkiksi Horacio Quiroga seuraili Edgar Allan Poen jalanjälkiä jo 1900-luvun alkupuolella. Kauhukirjallisuuteen profiloituneita merkittäviä tekijöitä ei juurikaan ole nähty. Merkittävät kokeelliset teokset, joissa viljellään todellisuuden synkän yöpuolen tunnelmaa, kuten Juan Rulfon Pedro Páramo (1955) tai Carlos Fuentesin Aura (1962), ylittävät jo lähtökohtaisesti ahtaat lajityyppirajat. Sama koskee kauhutematiikan liepeillä aika ajoin liikkunutta Roberto Bolañoa tai kaikkiin suuntiin haarautuvaa tuotantoaan jatkuvasti kasvattavaa César Airaa.

Tässä mielessä argentiinalainen Mariana Enriquez (s. 1973) on tuonut Latinalaisen Amerikan espanjankielisen kirjallisuuden pariin jotain uutta ja poikkeuksellista. Alun perin vuonna 2016 ilmestynyt novellikokoelma Mitä liekit meiltä veivät (Las cosas que perdimos en el fuego, suom. Sari Selander, 2021) on toiminut Enriquzin kansainvälisenä käyntikorttina, ja sen kaksitoista tarinaa on otettu innostuneesti vastaan ympäri maailmaa.

Kotiutettua kauhua

Mariana Enriquezin suurimpia vaikuttajia ovat olleet angolamerikkalaisesta kulttuuripiiristä ponnistavat, Stephen Kingin tapaiset nykytodellisuuteen tarinansa sijoittavat ja pop-kulttuuriin viittailevat sujuvakynäiset kertojat. Kirjailija itse on hivenen vaatimattomassa hengessä ilmoittanut vain kääntäneensä esikuviensa kerrontatavan omalle ympäristölleen sopivaksi. Lopputulos kuitenkin ylittää silkan kulttuurilainan, sillä Enriquez onnistuu paitsi sanomaan varsin merkittäviä asioita Argentiinan lähihistoriasta myös tuomaan kasvuympäristönsä folkloren osaksi kertomustensa ”goottilaista realismia”. Huolimatta novellien peittelemättömistä kytköksistä globaaliin populaarikulttuuriin kokonaislopputuloksessa on vahva argentiinalaisuuden tuntu.

Gotiikka on selvästi Enriquezin kantava esteettinen teema, ja hänen tekstiään voinee suositella niin Neil Gaimanin kuin Shirley Jacksoninkin ihailijoille. Enriquezin novellit eivät kuitenkaan jää pelkän genrekirjallisuuden estetiikan varaan vaan niiden korostetun yksityiskohtainen realismi rakentaa vahvan kytköksen ympäröivän maailman jo itsessään kauhistuttavaan arkitodellisuuteen.

Vähänkään kauhukirjallisuudesta kiinnostuneiden ei missään tapauksessa kannata ohittaa Enriquezin tuotantoa.

Todellisuus on tarua pelottavampi

Lähes kaikki Enriquezin novellit voidaan tulkita poelaisessa hengessä ambivalenteiksi, sillä niiden tulkitsemiseen ei välttämättä tarvita yliluonnollisia elementtejä. Enriquez onkin parhaimmillaan työntäessään yliluonnollisen taustalle tai häivyttäessään sen miltei olemattomiin. Selvästi arkitodellisuuden ulkopuolelta tulevaan uhkaan nojaavia novellejakokoelmasta löytyy vain pari – mukana on tietysti nykykauhukirjailijoiden parissa nähtävästi pakollinen Lovecraft-pastissi – ja niissäkin syvin kauhu nousee arkipäivän maailmaan kuuluvista ilmiöistä.

Enriquez käsittelee ihmisen sisimmän synkeimpiä puolia, ympäristötuhoja, huumeita, köyhyyttä ja väkivaltaa niin kaduilla kuin parisuhteissakin. (Lienee syytä varoittaa, että Enriquezin väkivaltakuvaukset menevät paikoin raakuudessaan miltei Paulo Linsin Jumalan kaupungin [1997, Cidade de Deus, suom. Tarja Härkönen, 2016] tasolle.)

Argentiinan pimeääkin pimeämpää lähihistoriaa Enriquez valaisee aivan kuin ohimennen lukuisista näkökulmista. Tässä mielessä Enriquez rinnastuu viime vuosikymmenten keskeisimpiin latinalaisamerikkalaisiin kirjailijoihin: Bolañon tai Linsin tavoin Enriquez nostaa arkailematta esille maanosansa painajaismaisimmat todellisuusalueet, vaikka novellien voimakastunnelmainen tarinankerronta onkin yleisesti ottaen vertailukohtiaan selvästi ”perinteisempää” ja lähtökohtaisesti populaarimmin suuntautunutta.

Sari Selanderin suomennos välittää Enriquezin kingmäisellä teholla etenevän ilmaisun erinomaisesti. Mitä liekit meiltä veivät saa lähiaikoina jatkoakin, sillä jälkisanoissaan Selander kertoo, että Enriquezin tähänastisen pääteoksen, järkälemäisen Nuestra parte de nochen (2019), suomennos on parhaillaan tekeillä. Vähänkään kauhukirjallisuudesta kiinnostuneiden ei missään tapauksessa kannata ohittaa Enriquezin tuotantoa. On hienoa, ettei kirjailija ole mennyt tyystin sivu suun suomalaiselta yleisöltä. Näinhän käy valitettavan usein vielä nykyäänkin, kun on kyse espanjan kaltaisista, kustannusmaailmassa ”pieninä” pidetyistä kielistä.