Karma

Karma kertoo ihmisistä, jotka elävät monikulttuurisessa yhteisössä. Kirjan henkilöt edustavat useaa eri kansallisuutta, ja tapahtumapaikat ulottuvat Suomesta kauas Jamaikalle ja Nepaliin. Kirjan henkilöille monikulttuurisuus on rikkaus mutta samalla syy moniin ongelmiin. Suorasukainen kirja tuulettaa luutuneita käsityksiä mutta jättää monia keskeisiä kysymyksiä hämmentävän avoimiksi.

Marianne Backlénin Karmassa on kahdeksan lukua ja samalla kahdeksan eri tarinaa, joista jokaisessa on eri minäkertoja. Eri kertojien avulla kirjailija on pyrkinyt tekemään romaanistaan kudosmaisen kokonaisuuden, jossa eri ihmisten kohtalot limittyvät toisiinsa ja jossa tilanteet nähdään eri näkökulmista. Ensimmäisenä kertoo oman tarinansa keski-ikäinen suomenruotsalainen Camilla, joka kasvattaa yksinhuoltajana kahta Jamaikalta adoptoimaansa lasta.

Hänen jälkeensä pääsevät ääneen suomalainen nuori mies, toinen Camillan tavoin suomenruotsalainen nainen, afrikkalainen mies, kolme lasta ja nuori tiibetiläinen mies. Tarinansa kertoo siis kahdeksan hyvin erilaista ihmistä, joiden kertomuksista voisi syntyä monipuolinen kuvaus erilaisista kulttuureista ja elämäntavoista.

Kaikki ei kuitenkaan osu kohdalleen. Kahdeksan eri kertojan näkökulmat eivät hahmotu selkeästi toisistaan erilaisiksi. Aina ei ole tarkistamatta selvää, kuka puhuu tai kuka ajattelee. Varsinkin lasten kertomuksissa on pitkiä jaksoja, joissa selostetaan aikuisten käymiä keskusteluja ikään kuin lapsen kuulemina. Näkökulma on näissä jaksoissa kuitenkin aikuisen.

Useimmissa tapauksissa näkökulman vaihdos jää teknisen tehokeinon asteelle, eikä lukijalle anneta mahdollisuutta tapahtumien uuteen tulkintaan. Tästä poikkeuksena voi mainita afrikkalaisen Chiken ja hänen ensimmäisen vaimonsa välisen suhteen, jota sivutaan kahdessa eri tarinassa. Eri näkökulmista kerrottuna tulee selkeästi ilmi se, mitä ulkopuoliset tästä suhteesta ajattelevat ja mitä Chike ja hänen vaimonsa itse ajattelevat.

Romaanin keskeisimmät henkilöt ovat suomenruotsalaisia naisia, entisiä 70-luvun radikaaleja, joille kirjailija on valmis antamaan valmiudet kulttuurit ylittävään kanssakäymiseen ja eri kulttuurien ymmärtämiseen. Samaa valmiutta ei ole heitä edeltävällä sukupolvella, ei ainakaan afrikkalaisen Chiken mielestä: ”Huomasin, että he kuuluvat kokonaan toiseen sukupolveen, he ovat 60-lukulaisia eikä heillä juuri ole käsitystä nuorten maahanmuuttajien tilanteesta nykypäivän Euroopassa.”

Yksi näistä suomenruotsalaisista 70-lukulaisista nousee aivan kuin varkain kirjan päähenkilöksi: aiemmin mainittu Camilla. Jamaikan lisäksi hän on kiinnostunut buddhalaisuudesta ja sen eri lahkoista ja suuntauksista. Kirjassa käydään laajojakin väittelyjä eri suuntausten periaatteista ja eri lahkojen toimintatavoista ja kuvataan rituaaleja ja hartaushetkiä.

Buddhalaisyhteisössä Camilla jättäytyy eräänlaisen ulkopuolisen tarkkailijan rooliin, eikä hän ole erityisen kiinnostunut buddhalaisesta elämänfilosofiasta. Hartaushetket ovat hänelle keino rauhoittua ja hiljentyä, mutta kun lausuminen loppuu … ”Mutta kun lausuminen loppuu, kun kynttilät sammutetaan ja kaappi, jota kutsutaan butsudaniksi suljetaan, palaan hyvin pian takaisin oikeaan, 70-lukulaiseen minääni, jonka toivon olevat sekä järkiperäinen että oikeudenmukainen ja kriittisesti ajatteleva.”

Keskiössä suomalainen nainen ja ulkomaalainen mies

Camilla suhtautuu buddhalaisuuteen samankaltaisesti kuin muut kirjassa esiintyvät suomalaiset suhtautuvat vieraisiin kulttuureihin. Keskeisintä on suhteen analysointi ja pohdiskelu, ei niinkään suhteen toimiminen. Tämä konkretisoituu yhdessä kirjan tärkeimmistä aiheista, joka on suomalaisten naisten ja ulkomaalaisten miesten välinen suhde.

Keski-ikäinen Stina on tästä hyvä esimerkki. Hän huomaa hyväksyvänsä jamaikalaisessa miehessään Anthonyssä piirteitä, joita hän ei ”milloinkaan hyväksyisi eurooppalaisessa miehessä”. Tätä hän selittää syyllisyydellä, jota suomalaiset naiset tuntevat muiden länsimaalaisten naisten tavoin: ”Aivan kuin soisimme miehillemme vapauksia koska tunnemme syyllisyyttä, aivan kuin yrittäisimme omalla sallivalla käytöksellämme hyvittää eurooppalaisten esi-isiemme synnit.”

Karma on tärkeä kirja, koska siinä puhutaan rasismista ja monikulttuurisen yhteisön ongelmista hyvin suoraan. Kirjassa tapahtuu yllättävä käänne, kun eräs ulkomaalaisista miehistä vie Suomessa syntyneen tyttärensä omaan kotimaahansa kysymättä lupaa lapsen äidiltä. Kidnapatun tytön tarina jää kirjassa avoimeksi, ja asettaa ulkomaalaiset miehet isinä ja aviomiehinä epäedulliseen valoon.

Entistä hämmentävämmäksi asetelma muuttuu, kun Camilla lähtee etsimään ystävättärensä kidnapattua tytärtä. Matkustaessaan adoptiolastensa kotimaahan Jamaikalle keski-ikäinen Camilla löytää maasta vain huonoja piirteitä ja kohtaa vain töykeitä ja epärehellisiä ulkomaalaisia. Järkevä ja tasapainoinen Camillakin näyttäytyy hyvin ennakkoluuloisena. Lopulta paljastuukin, että kukaan ei ole virheetön.

Karman ruotsinkielinen alkuteos on arvioitu Kiiltomadossa Lysmaskenin puolella noin vuosi sitten. Oman lukukokemukseni perusteella kirjan voi yhtä hyvin lukea suomennoksenakin.