100 syytä lukea. Lukukipinän sytytyskirja.

Kirjastonhoitaja ja kirjallisuuskouluttaja Marika Helovuon 100 syytä lukea on mainio pikkukirja vaikkapa kesälukemiseksi. Helovuo kertoo olleensa ahkera lukija jo 40 vuoden ajan. Sen verran antoisa harrastus on ollut, että nykyisenä missiona hänellä on saada kaikki lukemaan enemmän. Harrastuksen ja ammatin rajat toki hämärtyvät, kun lukee kaunokirjallisuutta työkseen. Sillä kaunokirjallisuudestahan Lukukipinän sytytyskirjassa on kyse, vaikka sitä ei suoraan sanotakaan.

Helovuon missio kumota kaikki lukemisen estävät tekosyyt muistuttaa muinaista Kekkosen jyrinää.

Useimmiten Helovuo kirjoittaa ”kirjallisuudesta”, vaikka kyse on nimenomaan kaunokirjallisuudesta; suomen kielessähän sanalla on kaksoismerkitys.  Viime aikoina ”kirjallisuuden” sisältö on herättänyt paljon keskustelua esimerkiksi koulujen opetussuunnitelmia laadittaessa, ja näkemys kaunokirjallisuuden ylivertaisuudesta on kyseenalaistettu. Äidinkielen tuleviin opetussuunnitelmiin on nyt vihdoin saatu myös tietokirjallisuuden tuntemus ja lukeminen. Tähän asti olikin niin, että kaunokirjallisuuden mainittiin edistävän kaikkea hyvää, esimerkiksi loogista ajattelua.

Helovuo viittaa siihenkin tosiasiaan, että kaikenlainen hyötypuhe on luikerrellut kirjallisuuspuheeseen vähitellen. Näin on käynyt tosin muillekin taiteille; esimerkiksi sinfoniaorkesterit mainostavat itseään ajan pysäyttäjinä ja arjen katkaisijoina. Toisaalta taas arjesta irrottautumisen hyötynäkökulmat eivät niinkään näytä vaikuttavan elokuvien, tv-sarjojen tai videopelien puolustuspuheisiin. Perinteisesti audiovisuaaliset ilmaisumuodot onkin nähty ajan hukkaajina, moraalisesti huonompana ajanvietteenä.

Sinänsä ajatus hyödyistä, joita korkeampi taide, kuten kirjallisuus tai orkesterimusiikki, jotenkin automaattisesti tuottaisi on ongelmallinen. Jos taide voi tuottaa käyttäjälleen hyötyä, kuten maailmankuvan avartumista tai rentoutumista, aivan yhtä hyvin se voi tuottaa paljon muutakin: ahdistusta, pelkoa tai aineksia esimerkiksi Eurooppa-keskeiseen ylemmyydentuntoon; ovathan hyvinä pidetyt taiteen lajit juuri vanhan mantereen kulttuuriperintöä.

Vaikka hyötyajattelu voi kuulostaa oudolta, yhtä vieraalta – ainakin omiin korviini – kuulostaa myös ajatus taiteen täydellisestä autonomisesta hyödyttömyydestä. Maailman merkityksellistäminen ja ajatusten jakaminen on myös hyödyllistä, aika yksinäistä täällä muuten olisi.

Kaikki syyt ovat tekosyitä?

Helovuon missio kumota kaikki lukemisen estävät tekosyyt muistuttaa muinaista presidentti Kekkosen jyrinää: kaikki suomalaiset oli saatava liikkumaan, ja kaikki sen estävät syyt olivat tekosyitä. Ajat ovat sittemmin muuttuneet. Nykyisin lukeminen taitaa kilpailla, paitsi digimaailman kanssa, myös kaikenlaisen liikkumisen kanssa.

Tiukassa tuntuu silti edelleen elävän käsitys siitä, että kirjoja lukevat ihmiset ovat jotenkin parempia kuin ne, jotka eivät niin innostuneita lukemisesta ole. Tästä voi olla monta mieltä: nenä kiinni kirjassa – tai läppärin ruudussa – istuvat saattavat arjen sujumisen kannalta olla rasittavia ja reaktiokyvyttömiä haahuilijoita. Suomalaisille tyypillinen sisäänpäin kääntyneisyys voi lukemisen myötä lisääntyä entisestään, silmät rasittuvat, puhumattakaan muista ruumiinosista. Kirjoja paljon lukevien kuuntelukyky ja vuorovaikutustaidot voivat olla aivan puutteellisia.

Jos taas ajattelee ”kirjallisuuden lukemisen” tarkoittavan uteliaisuutta maailmaa kohtaan, pitkäjänteisyyttä ja halua hahmottaa laajoja kokonaisuuksia sirpalemaisten nippelinäkemysten sijaan, kirjojen lukemisella on eittämättä etunsa. Tällaisia hyveitä voi toki harjoittaa muutenkin kuin kaunokirjallisuutta lukemalla: esimerkiksi lukemalla laadukkaita lehtiä tai verkkojulkaisuja. Jotakin tekemistä kaunokirjallisuudella lienee toisten elämien, toisten ihmisten ymmärtämisen kanssa. Tästä oletuksesta kertoo esimerkiksi se, että lääkärikoulutuksessa hyödynnetään taudeista ja sairauksista kertovaa kaunokirjallisuutta.

Kirja kietoutuu elämänkaareen

100 syytä lukea etenee ihmiselämän vaiheiden mukaan, ja on siksi kätevä matkakumppani moneen elämänvaiheeseen. Pikkuvauvalle tärkeintä ovat lorutusleikit ja kosketus, ei niinkään kirjallisuus sinänsä. Kuvakirjoja tarjotaan pikkulasten vanhemmille mainiolla argumentilla: niiden kuvitus tarjoaa sisustusblogeja ja -lehtiä realistisemman näkymän siihen, millaista lapsiperheiden kodeissa on.  Ylipäänsä kuvakirjat kehittävät visuaalista silmää, sadut kykyä kuunnella kertomuksia.

Implisiittinen lukija on kantasuomalainen keskiluokkainen (nais)toimija, jonka kaikkiin vaivoihin auttaa – lukeminen!

Työikäisille tarjoillaan kirjavinkkejä muun muassa unettomuuteen ja jännityksen kaipuuseen. Myös liike-elämässä oleville vinkkaillaan businessmaailmaa käsitteleviä romaaneja – kaikki jostain syytä miesten kirjoittamia. Työikäisyys aktivoi myös kysymyksiä stressistä ja ajankäytöstä, elämän hidastamisen ihanteesta. On hyvä muistaa, että paljon puhuttu downshiftaaminen, elämän leppoistaminen, on jotakin, joka on vain tarpeeksi tienaaville mahdollista. Eläkeikäisillä puolestaan on yleensä runsaasti aikaa, ja heille kirjallisuuden tarjoamat hyödyt ovat moninkertaiset. Näkökyvyn heiketessä voi tarttua isotekstisiin kirjoihin tai äänikirjoihin, valikoima on laaja.

Vaikuttaa siltä, että Lukukipinän sytytyskirjan implisiittinen lukija on kantasuomalainen, infoähkystä ainakin lievästi kärsivä, keskiluokkainen (nais)toimija, jonka kaikkiin vaivoihin auttaa – lukeminen! Samainen joukko taitaa ylläpitää valtaosaa suomalaisesta kulttuurielämästä.

Toisaalta voi olla, että eriarvoistumisen lisääntyessä lukemisesta tulee esimerkiksi nuorisokulttuurissa köyhyyden merkki: kun kaverit matkaavat ympäri maailman, tyytyvät kovaosaisemmat kirjojen tarjoamiin nojatuolimatkoihin. Tosin vähemmän tienaavien perheiden lapset ovat aina pakostakin suosineet kirjastoja ja niiden tarjoamia seikkailuja, koska valinnanvaraa ei niin paljon ole ollut.

100 syytä lukea tarjoaa ajattelun ainesta ja monenmoista vinkkiä kesäloman pidentämisestä eroottisten virikkeiden hankkimiseen kaunokirjallisuuden avulla. Kaiken ikäisille lukeminen on maanmainio harrastus siksikin, että se on niin halpaa ja helppoa. Kirja on parhaimmillaan kevyt mukana kuljetettava, ei ainakaan pokkarina maksa paljon eikä lainattuna mitään.

Vaikka Lukukipinän sytytyskirja sytyttää myös lukemista problematisoivaa ajattelua, se on kaiken kaikkiaan innostava kirja ja humoristisesti kirjoitettu. 100 syytä lukea taitaa kulkea omassa matkassani eri elämänvaiheiden läpi siltä varalta, että lukuinnostusta joskus kaipaisin.

Hyvää lukukesää!