Mikä on ihminen

Twain, Mark on klassikko, koska kirjailija on kuollut ja silti häneen voidaan viitata televisiossa. Keväällä uusintana esitetyssä Simpsonien jaksossa kulkuri kertoo junamatkalla vanhoja amerikkalaisia tarinoita. Ensimmäisessä tarinassa Homer on hölmö jättiläinen Paul Bunyan, seuraavaksi Lisa yrittää vakuuttaa uudisraivaajille, että omenoita voi syödä, ja kolmannessa tarinassa kerrotaan Twainin Tom Sawyerista ja Huckleberry Finnistä. Jos kulkuri – tai Simpsoneiden käsikirjoittaja – olisi törmännyt ensimmäisen kerran Twainiin teoksessa Mikä on ihminen, Tomin ja Huckleberryn seikkailut olisivat jääneet.

Tom Sawyer (1876) on luetuimpia yhdysvaltalaisia romaaneja, ja Huckleberry Finniä (1884) pidetään ensimmäisenä todella amerikkalaisena romaanina, koska Mark Twainin käyttämä puhekieli oli niin totta, että se sattui.

Myös Suomessa Mark Twainin (1835 – 1910) klassikot saivat niille kuuluvan arvon, kun Jarkko Laine suomensi Tom Sawyerin seikkailut ja Huckleberry Finnin toiseen kertaan kolmekymmentä vuotta sitten. Toisin kuin suomentaja Yrjö Kivimies Laine käytti Turun puolen murretta, joten kolmannella kerralla lienee savon vuoro.

Twain julkaisi omakustanteen What is Man? elokuussa 1906. Filosofisen dialogin esipuheen mukaan Twain ”aloitti tutkimukset kirjoitelmaansa” varten noin 25 vuotta aikaisemmin.

Käsikirjoitus Mikä on ihminen valmistui jo vuonna 1898, mutta vielä seitsemän vuoden ajan vanha kirjailija koetteli ajatustensa kestävyyttä, ennen kuin painatti 131-sivuiseksi suomennetun kirjan, jossa vanha ja nuori mies käyvät sokraattista keskustelua.

Vanhan ja viisaan mielestä ihmisen ainoa tarve on sisäisen hyväksynnän varmistaminen. Tyhmä väittää vastaan, kunnes ymmärtää, että ihmistä ja ihmiskuntaa eivät ohjaa kylmät tosiasiat vaan toive hyväksytyksi tulemisesta – ja tämän onnen jatkumisesta – tapahtuipa se sitten kerjäämällä tai tappamalla.

Kun keskustelua on käyty 124 sivua, nuori mies sanoo vanhalle miehelle:

– Ensinnäkin oppi on musertava. Se ei innosta, tue eikä rohkaise… Se alentaa ihmisen koneeksi eikä myönnä hänelle edes valtaa hallita konetta; se tekee ihmisestä kahvimyllyn, joka ei määrää sen enempää kahvinpavuista kuin niiden jauhamisesta. Hänen ainoa tehtävänsä on jauhaa karkeaa tai hienoa kahvia luonteensa mukaisesti, ulkoiset voimat hoitavat kaiken muun.
– Kiteytit kaiken aivan oikein, vastaa vanha mies.

Prinssiin ja kerjäläispoikaan Twain kirjoitti 46 vuotta vanhana – tai nuorena – mutta aina yhtä rahattomana, kyynisenä ja pessimistisenä humoristina: ”Ihminen, joka on pessimisti ennen kuin on täyttänyt neljäkymmentäkahdeksan, tietää liikaa; jos hän on optimisti vielä neljäkymmentäkahdeksan täytettyään, hän tietää liian vähän.”

Lainaus on taatusti hauskempi, ehkä parempi kuin yksikään lause ”kirjoitelmassa” Mikä on ihminen.

Vanha mies Juankoskelta

Harvalla Savossa, ehkä koko Suomessa, ovat Twainin julkaistut kirjeet omassa hyllyssä. Juankoskelaisella Erkki Savolaisella ne ovat, kaikki ne viisi osaa, jotka kustantaja sai ulos ennen kuin rahat loppuivat. Viidessä paksussa niteessä ehdittiin kahlata vain kaksikymmentä vuotta Twainin elämästä (1853-1873).

Twaininsa lukenut ja hänen jäljillään niin Australiassa kuin Amerikassa matkustanut toimittaja Savolainen, 75, pitää kirjoitelman Mikä on ihminen suomentamista harhalaukauksena. Nuoremman on helppo uskoa vanhaa miestä silmittäessään kirjahyllystä kaikkea sitä, mistä suomennettavaa olisi voinut valita.

Sitäpaitsi Savolainen pitää Twainin kirjeitä, juttuja ja matkakirjoja niin hyvinä teksteinä, että ilman niiden lukemista ei vielä tiedä, mitä Twain todella halusi sanoa.

Kustantajille vanha mies suosittelee suomennettavaksi klassikolta esimerkiksi vuoden 1880 teosta A Tramp Abroad, jossa Twain kävelee pitkin Eurooppaa, käyttää tosin kaikkia muitakin kulkupelejä samalla tavalla kuin toisessa Euroopan kustannuksella pilailevassa esikoiskirjassa Innocents Abroad (1869), Jenkkejä maailmalla (1922).