Kuokkamummo

Kuokkamummo haisee kellarilta. Se hiipii takana ja iskee kuokalla lapaluiden väliin. Joskus se hautaa lapsen sydämen perunamaahan ja syö sen sitten, kun se on muuttunut mustaksi.

Suvikylän lähiön nuoret ovat pelänneet Kuokkamummoa jo kymmeniä vuosia. Jonkinlaiseen aikuistumisriittiin kuuluu kokoontuminen hämärään pommisuojaan, jossa naamioitunut ”ylipastori ” kertoo kaameasta Kuokkamummosta, joka tappaa lapsia.

Kuokkamummo on Hautalan tähän asti paras romaani.

Marko Hautalan romaaneissa arkiseen ja tavanomaiseen elämänmenoon yhdistyvät usein kauhuelementit. Yliluonnollinen tai ainakin sen mahdollisuus on usein läsnä. Kuokkamummo on Hautalan kuudes romaani ja tähän asti paras.

Kauhua kotilähiössä

Kuokkamummon rakenne on katkelmallinen, vähän väliä palataan takaumien ja muistelun kautta menneisyyteen. Tapahtumia kuvataan myös monen eri henkilön näkökulmasta. Pysyvimmin mukana ovat jo teini-ikänsä ohittaneet Maisa ja Samuel, jotka kumpikin tuntevat nuoruudestaan urbaanilegendan Kuokkamummosta. Asiat ovat monesti keskenään ristiriitaisia eivätkä anna yhtä, yksioikoisen selvää kuvaa siitä, mistä Suvikylän Kuokkamummossa on kysymys.

Suvikylän Patteriniementiellä on kerrostaloja, joissa asuvat tavalliset duunarit. Toisella puolella on omakotitaloja, joissa asuvat rikkaat. Välissä on rivitaloja. Kauempana niemenkärjessä on Helgen mökki ja saari, jossa sijaitsee Bondorffin autiohuvila. Huvila on ollut vuosikymmeniä tyhjänä. Se on kiellettyä aluetta, jonne kukaan ei mennyt vapaaehtoisesti Maisan ja Samuelin nuoruudessa eikä nykyäänkään. Toki on aina ihmisiä, jotka pitävät kieltoa vain yllykkeenä tai haasteena, mutta kiellettyyn koskeminen ei koskaan tuota mitään hyvää.

Suvikylän arkiseen ja tavalliseen elämänmenoon sekoittuu outoja, kaameita asioita, joille ei ole järjellistä selitystä. Lapset kyllä tietävät: se on Kuokkamummo. Se ehkä asuu Bondorffien huvilassa, mutta se voi myös tulla soittamaan ovikelloa, kun on yksin kotona. Ihmisiä katoaa.

Maisa on kasvanut Patteriniementiellä ja kokenut siellä ikäviä ja pelottaviakin asioita. Nykyään hän asuu muualla, mutta suunnittelee tekevänsä väitöstutkimuksen Kuokkamummo-tarinoista uskonnon alkeismuotona. Hän ei vain saa ohjaajaansa kiinnostumaan ilman kunnon dokumentteja.  Maisan ohjaaja ei muutenkaan ole innostunut lasten uskomuksista vaan toivoisi jotain raflaavampaa aihetta, joka toisi tutkimusrahoituksen lisäksi hänellekin julkisuutta.

Maisa löytää informantin, maahanmuuttajataustaisen Sagalin. Vaikka Kuokkamummoon liittyvistä asioista ei ole lupa puhua, Maisa taivuttelee – varsin kyseenalaisin keinon – Sagalin tekemään salaisesta tilaisuudesta nauhoituksen. Nauha ei vakuuta Maisan ohjaajaa Pasia, mutta tämä löytää muuta aiheeseen liittyvää ja alkaa kiinnostua. Maisa itsekin saa vähä vähältä lisäaineistoa, mikä kasvattaa hänen mielenkiintoaan ja päättäväisyyttään. Vähitellen aukeavat asiat eivät kuitenkaan tuo selvyyttä mihinkään, vaan paremminkin nostavat esille yhä uusia kysymyksiä.

Kuokkamummo-romaanin taustalla on todellinen Vaasan seudulla kerrottu urbaanilegenda.

Myös Samuel on asunut Suvikylän lähiössä. Ikävästi päättynyt ensirakkaus kuuluu hänen harvoihin hyviin muistoihinsa lapsuuden ja nuoruuden kotiseudusta. Isän kuolema pakottaa hänet kuitenkin palaamaan lapsuudenkotiin, jossa isä on asunut viimeiseen saakka. Kotiinpaluu tuo mieleen muistot, jotka liittyvät sekä nuoruudenrakkauteen että seudun selittämättömiin tapahtumiin.

Tehokasta selittämättä

Samuelille ja Maisalle ei käy kovin hyvin eikä oikeastaan kenellekään muullekaan Kuokkamummon kanssa tekemisissä olleelle. Kun kohtalo alkaa kuljettaa, sitä ei voi paeta. Myös syyllisyyden ja koston teemat vilahtelevat taustalla. Mukana on ehkä unta, houretta tai kuvitelmia, mutta suuri osa tapahtumista on jäätävän konkreettista. Kerronnassa on vahvan aistimellisia kohtia, erityisesti hajut: mutainen kaislikkoinen lahti, kellarinhaju, hengityksen haju.

Kummallisiin tapahtumiin vihjataan monenlaisia mahdollisia selityksiä, jotka eivät kuitenkaan kata kuin jonkin osan ilmiöstä. Lukija voi muodostaa omia tulkintojaan siitä, mistä oikeastaan voisi olla kysymys. Suvikylässä tapahtuu asioita, joiden olisi syytä antaa jäädä selvittämättömiksi. Kaikesta ei pidäkään tietää kovin paljoa.

Kuokkamummo-romaanin taustalla on todellinen Vaasan seudulla kerrottu urbaanilegenda, joka tietysti jo itsessäänkin on rationaalisen selityksen ulottumattomissa.  Hautala on lisännyt tarinaan runsaasti uusia tarttumakohtia ja uudenlaisia mahdollisuuksia. Lukija saa johtolankoja moneen suuntaan ja voi yrittää tehdä omia päätelmiään, mutta asioita ei selitetä auki eikä lopullinen totuus tapahtumista missään vaiheessa täydellisesti selviä. Tämä on hyvä ratkaisu ja oikeastaan ainoa oikea. Mikä tahansa selitysyritys olisi omiaan vain vesittämään tarinaa.  Nyt tulkintamahdollisuudet jäävät houkuttelevasti auki. Myös kirjan loppu on tehokas: lukijaa jää kaihertamaan, mitä sen jälkeen tapahtuu.

Marko Hautalan Kuokkamummo on kokonaisuutena varsin onnistunut. Tavallisen arjen välillä humoristisetkin yksityiskohdat toimivat tehokkaana kontrastina kauhuelementeille ja kiinnittävät Kuokkamummon kumppaneineen todellisuuteen. Paljon jää salaisuudeksi, kuten hyvässä kauhutarinassa pitääkin. Mika Tuomisen kansikuva on selvästi laadittu juuri tähän kirjaan: hiukan vanhaa naista muistuttavan hahmottoman olennon pahantahtoinen katse seuraa lukijaa.