Hajoava perhe. Romaani monitieteisen tutkimuksen välineenä

Ian McEvanin romaanissa Rannalla (2007) vastavihitty nuoripari Florence ja Edward ajautuvat hääyönään katkeraan riitaan, jonka seurauksena tuore avioliitto purkautuu. Mitkä syyt ajavat heidät tähän poikkeukselliseen ja molemmille paljon kärsimystä tuottavaan ratkaisuun? Tämä on tutkimuskysymys ja lähtökohta monitieteisessä tutkimuksessa Hajoava perhe.

Kirja pohjautuu Tampereen yliopistossa pidettyihin kursseihin, joilla eri alojen asiantuntijat analysoivat McEvanin romaania paitsi kirjallisuudentutkimuksen myös sosiologian, sosiaalipsykologian, historian ja kasvatustieteiden näkökulmasta. Hajoavan perheen takakansitekstissä sen kerrotaan olevan ”opas kaunokirjallisuuden käyttämiseen muiden tieteenalojen tutkimuksessa”. Itse en kutsuisi sitä oppaaksi, koska kaikki kirjan kysymyksenasettelut on tehty yhden romaanin analyysin tarpeisiin. Sen sijaan kirja on tapaustutkimus, joka nostaa havainnollisesti esiin sen, miten moneen suuntaan kaunokirjallinen teksti voi avautua, ja siksi se on erinomaista oppimateriaalia useammallekin alalle.

Kirja nostaa havainnollisesti esiin sen, miten moneen suuntaan kaunokirjallinen teksti voi avautua

Kirjan eri lähestymistapoja yhdistää kiinnostus perheeseen: Millaisia olivat perheeseen liittyvät arvot ja odotukset aikana jota romaani kuvaa (Englanti 1960-luvun alussa)? Miten päähenkilöiden Florencen ja Edwardin perhetausta ja niissä olevat ongelmat vaikuttavat heidän käytökseensä? Miksi ja miten päähenkilöiden kommunikaatio ajautuu hääyönä umpikujaan, jossa parisuhteen intiimi läheisyys rikkoutuu, seksi muuttuu mahdottomaksi haasteeksi eikä heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hylätä toisensa?

Tyypillisten hahmojen maailma

Näiden temaattisesti kiinnostavien kysymysten lisäksi Hajoava perhe ja sen 11 kirjoittajaa joutuvat kaikki ottamaan kantaa koko kirjahankkeen kantavaan ideaan: Miten kaunokirjallinen teksti taipuu monitieteisen tutkimuksen välineeksi? Miten fiktion tarjoama havaintomateriaali eroaa elävien ihmisten tarkkailusta ja voiko siitä vetää samanlaisia johtopäätöksiä? Missä kohdin fiktio tarjoaa vähemmän tulkinnan varaa, missä taas enemmän?

Yksi kokoelman toimittajista, Matti Hyvärinen, tarjoaa kirjan johdantoluvussa erilaisia perusteluja näihin kysymyksiin. Ensinnäkin Rannalla kuvaa toisenlaista aikakautta, ja etäännyttää lukijan nykykulttuurin itsestäänselvyyksistä avioliiton tai esimerkiksi eri ikäkausiin liitettyjen mielikuvien suhteen. Tämä etäännytys nostaa romaanin kuvaamat tapahtumat myös selvemmin esiin tutkimuksen näkökulmasta. Toiseksi, fiktio samoin kuin sosiaalitieteetkin pyrkivät kuvaamaan ihmismielen toimintaa, mutta fiktio tarjoaa tähän tarkoitukseen tutkimusdiskurssia paljon kehittyneemmän, laaja-alaisemman, tarkemman ja vivahteikkaamman kielen. Kolmanneksi, fiktio nostaa esiin kokemukset ja tunteet: se näyttää vuorovaikutuksen ja tunne-elämän ongelmat konkreettisissa tilanteissa, toisin kuin yleistämään pyrkivät teoriat. Lisäksi Rannalla-romaanissa on monta monitieteiseen tutkimukseen soveltuvaa ominaisuutta: se on kompaktin kokoinen, kerrontatavaltaan realistinen mutta silti keskeisten kysymystensä osalta niin avoimeksi jäävä, että se mahdollistaa useita erilaisia tulkintoja.

Miten fiktion tarjoama havaintomateriaali eroaa elävien ihmisten tarkkailusta ja voiko siitä vetää samanlaisia johtopäätöksiä?

Tämän lisäksi romaanin kertojalla on selvä sosiologinen näkökulma päähenkilöihinsä: Edwardia ja Florencea kuvataan toistuvasti juuri aikakautensa ja sosioekonomisen taustansa kannalta tyypillisinä hahmoina. Kaikkitietävä kertoja tunkeutuu henkilöidensä pään sisään, kuvaa heidän ajattelutapojaan ja niiden historiallisia ehtoja – kuten sitä, että avioliiton solmiminen on romaanin kuvaamana aikana ainoa sosiaalisesti legitiimi tapa siirtyä aikuisten maailmaan ja harrastaa seksiä. Selittelevä ja kommentoiva kertoja kuvaa tarkasti myös henkilöidensä keskeiset ongelmat – myös sellaiset, joita Edward ja Florence eivät itse edes tiedosta.

Kirjallisuudentutkijalla on tässä kohtaa tietysti tukku varauksia esitettävänään. Realistisen fiktion retoriikka on petollista: sitä käytetään yhtä paljon häivyttämään kuin paljastamaankin. Fiktiivisten hahmojen psykologinen läpinäkyvyys on kerronnan tuottama illuusio, tulosta vaativasta retorisesta manööveristä, joka saa lukijan unohtamaan rivit joita lukee ja pitämään uskottavana sellaista mitä ei lähtökohtaisesti koskaan edes ollut olemassa. Realistinen proosakerronta ei ole koskaan neutraalia dokumentaatiota, vaikka saattaa sellaiselta näyttääkin; siinä voidaan aina havaita erilaisia pyrkimyksiä vaikuttaa siihen, miten lukija tekstiä tulkitsee.

Toisaalta kaunokirjallisuus on aina ollut myös mahdollisen aluetta: se luo tilan, jossa kirjailija ja lukija voivat vapaasti spekuloida, rakentaa tapahtumien kulun sen mukaan, miten tietynlaiset ihmiset käyttäytyisivät tietynlaisessa tilanteessa, tietynlaisten tunnetilojen vallassa. Fiktion uskottavuus nousee paradoksaalisesti juuri tästä: se on mahdollisen ajattelua, sellaisenaan yksi ajattelun muoto.

Toisen ihmisen kokemus on kuin aukkoinen teksti

Hajoava perhe -kokoelman kirjoittajat ovat hyvin perillä fiktion paradoksaalisuudesta ja siitä, millaisia ehtoja se heidän lähestymistavalleen asettaa. Tästä huolimatta kokoelma onnistuu paitsi taustoittamaan romaania monella eri tapaa myös avaamaan tekstiä tuosta mahdollisen näkökulmasta. Rannalla-romaanin katastrofiin päättyneen pika-avioliiton ymmärtämiseksi kokoelma tarjoaa tietoa esimerkiksi esimodernin ja modernin perhemallin päällekkäisyydestä 1960-luvun englantilaisessa kulttuurissa sekä siitä, miten vallitsevat normit parisuhteista ja aikuisuudesta kietoutuvat yksityisten ihmisten elämään (Ville Vuolannon ja Eriikka Oinosen artikkelit).

Edwardin ja Florencen käytöksen ja valintojen tulkinta myös osoittautuu yhtä spekulatiiviseksi kuin ihmisten tulkinta yleensäkin. Vaikka Dorrit Cohn on todennut, että toisen ihmisen mielen sisältöjen suora esittäminen on ominaista fiktiolle ja vain sille, näkökulman voi myös kääntää toisinpäin. Tarja Aaltonen vertaakin artikkelissaan toisen ihmisen kokemusta aukkoiseen tekstiin: ”fiktion kiinnostus epäselviä ja monimutkaisia henkilöhahmoja kohtaan tuo eteemme sen mysteerin, joka toinen ihminen meille vääjäämättä aina on” (s. 230). Kuvaavaa Rannalla-romaanin rakenteelle onkin, että siinä on kaikkitietävä ja henkilöistään paljon taustainformaatiota ja jopa valmiita tulkintoja antava kertoja, joka kuitenkin jättää ratkaisevan riidan keskellä henkilöt ikään kuin omilleen, pärjäämään keskenään, jolloin heidän konfliktinsa syntymekanismi jää aukkoiseksi ja viitteenomaiseksi.

Entä jos kertoja valmiine selityksineen onkin itse kerronnallisen ironian kohde, kuten Laura Karttunen artikkelissaan ehdottaa? Tällöin romaaniin jäävät tulkinnalliset aukot sulautuvat yhteen päähenkilöiden välisten kommunikaatiokatkosten kanssa. Florence rakastaa Edwardia, mutta tuntee vastenmielisyyttä seksiä kohtaan, ja yhdyntä epäonnistuu. Seuranneen riidan yhteydessä loukkaantunut ja pettynyt Edward syyttää Florencea frigidiksi ja pari eroaa lopullisesti vielä samana iltana. Onko Florence seksin suhteen traumatisoitunut, mahdollisesti hyväksikäytön uhri (Jari Aron ja Kirsi Peltosen artikkelit), aseksuaalinen tai pohjimmiltaan sittenkin haluton heteroseksuaaliseen suhteeseen (Tuula Juvosen artikkeli)?

Rannalla on pitkälti kuvaus siitä, mitä tapahtuu, kun mallin ja todellisen tilanteen välille avautuu liian leveä kuilu.

Kiinnostavalla tavalla Hajoava perhe tuo esiin myös sen, miten fiktion ja teorian suhde on usein kaksisuuntainen.  Eero Suoninen tarkastelee artikkelissaan mm. sitä, miten avioliiton solmimisen skripti eli kulttuurisesti jaettu ja siten lukijankin tunnistama käsikirjoitus säätelee päähenkilöiden toimintaa. Kulttuurisesta käsikirjoituksesta poikkeaminen on aina kriisin paikka, niin fiktiossa kuin maailmassakin.

Myös kaunokirjallisuus on osaltaan vastuussa parisuhteeseen ja avioliittoon liittyvistä ajattelumalleista ja puhetavoista. Kuten Jari Aro toteaa, ”psykologiset romaanit… kertovat uskottavalta vaikuttavia tarinoita siitä, miten ihmisen kokevat tunteita, ja ne myös osallistuvat  aktiivisesti tunteita koskevien ideologioiden rakentamiseen kuvailemalla, millaiset tunteet ja käyttäytymistavat ovat mahdollisia, ymmärrettäviä, hyväksyttäviä tai paheksuttavia”(s.72). Rannalla on pitkälti kuvaus siitä, mitä tapahtuu, kun mallin ja todellisen tilanteen välille avautuu liian leveä kuilu.