Täydellinen päivä (Un giorno perfetto)

Melania G. Mazzucco sai romaanistaan Vita, elämäni (Avain 2004) Italian arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon Premio Stergan. Nyt kirjailija jatkaa vähemmän omakohtaisella ja niukemmin historiallisella mutta yhä vahvasti perheen merkitystä painottavalla romaanilla Täydellinen päivä (alkuperäisteos 2004). Roomassa syntyneen Mazzuccon teoksia on rakastettu jo esikoisromaanista Il bacio della Medusa (1996) lähtien, eikä Täydellinen päivä katkaise kiitettyä ketjua.

Kun romaanissa Vita, elämäni aikatasot poukkoilevat ja kronologia hakee jatkuvasti muotoaan, Täydellisen päivän juonikehitys on selkeää ja lineaarista. Jokainen luku on oma tuntinsa yhdessä vuorokaudessa, jonka loppu, viimeiset minuutit, on teoksen prologi. Romaani on kuin käänteinen dekkari. Murha on tapahtunut, se kerrotaan heti alussa, mutta loput teoksesta on takautumaa, odotusta, vääjäämätöntä etenemistä kohti traagista päätöstä. Kuka tai ketkä murhataan ja kuka murhaa? Rikosromaanimainen jännitys kuljettaa juonta kohti arvoituksen ratkaisua. Ylitse dekkarin lajityypin kohoavat kuitenkin perinteinen perhekuvaus, ihmissuhdedraama ja kohahduttava romanssi.

Herättelevä henkilögalleria

Mazzuccolle tyypillisesti kokonaiskuvaa katsotaan usealta sivulta: päähenkilöitä ja samalla kuvakulmia on kuudesta kahdeksaan. Romaanin voi kuvitella vaivatta episodimaiseksi elokuvaksi, ja samanniminen elokuva teoksesta onkin jo tehty; se sai Ferzan Ozpetekin ohjauksessa Italian ensi-iltansa syyskuussa. Elokuva-alaa itsekin opiskellut ja audiovisuaalisten tehtävien parissa työskennellyt Mazzucco hyödyntää visuaalisia taitojaan hienosti kirjoittamisessaan. Henkilökuvat ovat eläviä, aitoja ja osuvia. Yhdessä ne muodostavat eri-ikäisten persoonallisuuksien rikkaan ryhmäkuvan, yhteisön ja mikroyhteiskunnan, joka kaikkialla toimii yhtäläisten lainalaisuuksien mukaan.

Emma Buonocore, perheen äiti ja teoksen eittämätön päähenkilö, on kiltti ja kaunis mutta pukeutuu muiden mielestä halvasti ja paljastavasti. Antonio Buonocore, isä ja vartija, on raavas ja vaarallinen, uskollisen perheen ideaalia kantava perimies, joka rakastaa Emmaa tukahduttavasti. He ovat eronneet, ja eron syy keritään auki hitaasti ja kysymyksiä herätellen. Pettikö, jättikö, löikö, tukiko, pelkäsikö, rakastiko? Pariskunnalla on kaksi lasta, Valentina, murrosikäinen tytär, joka etsii aikuisuuttaan kapinoiden ja uhmaten, sekä pikku-Kevin, kiusattu mutta sinnikäs poika, joka kieroine silmineen on äidin hemmoteltu herranterttu.

Teoksen toista perhettä, jonka käänteet muodostavat kiintoisan oheiskertomuksen Emman ja Antonion tarinan taustalle, edustaa Fioravantin kuulu ja ylhäinen suku. Elio Fioravanti, aviomies, on kansaa mielistelevä pelokas poliitikko, jonka asema vaaleissa on murenemaisillaan. Hänellä on edellisestä avioliitostaan poika Aris, jota hän syvästi halveksii. Zero-nimeä käyttävä Aris tahtoo graffitein ja pommein muuntaa maailman anarkistisen vapaaksi. Isän ja pojan välistä katkonaista suhdetta ei juuri helpota Maja, Elion uusi, nuori vaimo, joka tahtoisi viileän tyylikkyytensä alla sujauttaa sormensa Arisin violetteihin rastoihin. Majalla ja Eliolla on prinsessamainen tytär Camilla, joka on Kevinin kanssa samalla luokalla ja tähän salaa ihastunut. Myös toinen yhteys Buonocoren ja Fiorovantin perheellä on: Antonio on Elion henkivartija.

Selkeästä hahmotuksestaan huolimatta henkilöt eivät ole vain tyyppejä; kokonaiskuva muodostuu vasta teoksen loppumetreillä. Kukin hahmo näkee omien viitekehystensä sisällä toisensa eri tavoin, ja tämä kiinnostava polyfonia rakentaa palan kerrallaan mielikuvaa henkilöistä yhä syvemmäksi. Emman ja Antonion suhde on keskiössä, mutta he eivät suinkaan ole ainoat kiinnostavat hahmot. Katalysaattorina kahden perheen välillä toimii jännittävän arkkityyppinen hahmo, opettaja Sasha, joka olemuksellaan kiteyttää italialaisen perheyhteisön vakauden uhkan: hän on homo. Sasha ystävystyy Emman tyttären ja sitä kautta Emman kanssa ja joutuu keskelle kammottavia tapahtumia.

Perheen murros on Italian murros

Täydellinen päivä on kantaa ottava kurkistus Italian yhteiskuntaan. Rooman suurkaupunki taustakulissina on kaunis mutta julma, niin historiassaan kuin nykypäivässäänkin. Italialaisen kivijalan muodostaa yhä perhe, ydin, jonka mahdollinen epätäydellisyys vaarantaa koko herkän järjestelmän. Italiassa, kuten kaikkialla maailmassa, perhe elämän keskuksena on murroksessa. Jo lukuisat, Italiassa usein esillä olevat sukupuolivähemmistöjä vastustavat mielenosoitukset kertovat, että asenteet eivät ole vielä kypsät uuteen aikakauteen. Vanhojen kaavojen toistamista kuvaa myös Mazzuccon teoksen asetelma: Entisestä yhteisön mallista tahdotaan pitää kiinni kynsin ja hampain. Tai asein, kuten Antonion hahmo asian toivoo ratkaisevansa.

Emma-vaimo on vapaamielisyyden puolustaja: hän on hyväksynyt asumuseron jälkeisen uuden elämän ja suuntaa kohti asenteista riisutumpaa mallia. Hänkin tosin toimii yhä tiukasti perheen eli lasten ehdoilla mutta uskoo uudenlaisiin mahdollisuuksiin tulevaisuudessa. Antoniolle ei ole olemassa muuta elämää kuin paluu entiseen perheyhteisöön. Hän näkee rakkauden velvollisuutena, yhteenkuuluvuuden pakkona ja väkivallan hellyytenä: ”Minä en voi hyväksyä avioeroa, koska perhe on elämän korkein päämäärä miehelle, joka ilman sitä painaa maankamaraa kuin hedelmätön ja hyödytön kivenmurikka.”

Täydellinen päivä on täynnä muitakin vastakkainasetteluja. Osa niistä on itsestään selviä ja paljon käytettyjä, mutta lähes kaikkiin saadaan rakennettua niin henkilökohtainen, yksilöllinen näkökulma, että esille tuonti on perusteltua. Uusi sukupolvi ja vanha sukupolvi, konservatiivisuus ja anarkismi, mies ja nainen, köyhyys ja rikkaus, lapsi ja aikuinen, homo ja hetero sekä kiusattu ja ihailtu ovat keskeisimmät toisensa kohtaavat poolit. Opitut mallit järisevät romaanissa perustuksiltaan, mutta uuden oppimiseen ei taida yksi päivä riittää. Mazzuccon teos on hyvin yhteiskunnallinen, mutta se esittää sanomansa salakavalasti, henkilöiden ja heidän ajatustensa kautta. Vapaamielisen Emman hahmo Sasha-opettajan ohella tuntuu henkilöltä, johon lukijan samastuminen tahdotaan suunnata.

Yksi kiinnostavimmista hahmoista on myös Maja, hienostoleidi, jolla on hippitausta. Majan tarinan olisikin suonut syventyvän ja Majan ja Arisin epäsovinnaisen rakkaustarinan avautuvan yhden luvullisen verran lisää. Majan kapina ja samalla yltäkylläisyyden ja rikkauden tarve kohtaavat poliittisen vallan arvaamattomissa kulisseissa ja lähtevät liikkeeseen elämän vaikuttavimman voiman, rakkauden, koskettaessa.

Romaanissa on vahvana mukana perheiden sisäinen valta-aspekti. On tapahtunut jonkinlainen aviorikos. Kumpi on perheelle suurempi uhka ja pahempi rikos, itse petos vai perheen hajoaminen sen johdosta? Miehen ja naisen välinen vallanjako hakee oikeutuksiaan. Maskuliininen ja patriarkaalinen Italia on antanut Antoniolle kasvatuksen, jota hän noudattaa. Emma noudattaa sitä sydämen lakia, joka antaa lapsille parhaan elämän. Aris ei tahdo noudattaa mitään lakia, ja juuri siksi hän kiehtoo Majaa. Tämän elämää taas määräävät lähinnä naapurit ja heidän hyväksyntänsä tai paheksuntansa. Elio muuntaa omia poliittisia kantojaan sen mukaan, kuka häntä vaalitilaisuuksissa suostuu kuuntelemaan. Tärkein kysymys lienee, voiko kukaan tai mikään hallita elämää, joka loppujen lopuksi kulkee täydellisen arvaamattomia polkujaan?

Täydellinen päivä on nimetty Lou Reedin A Perfect Day -kappaleen mukaan. Kyseisessä kappaleessa eletään karheaa, epäuskoista tunnelmaa, joka syntyy, kun päivä on niin täydellinen, että se ei kerta kaikkiaan voi jatkua enää huomenna. Vahvasti emotionaalinen on romaanikin. Se on kuin voimakas, epätoivon sävyttämä painajaisuni, joka lähtee liikkeelle hitaasti, melkein tylsästi, mutta tiivistyy ja kiihtyy 400-sivuisen teoksen puolivälin jälkeen. Jokainen tunti on kihelmöivän pitkä ja polveileva. Tämä teos ei silti yritä olla mahtava eepos eikä sukusaaga, kuten Vita, elämäni. Se on muutaman toisiinsa yhdistyvän elämänkohtalon kertomus, pieni hetki, vain yksi päivä. Yksi mahdollisimman täydellinen päivä – joka aikanaan päättyy.