Amerikkalainen yö

Nimensä mukaisesti Mikko Myllylahden toisen kokoelman fokuksena on Amerikka, tuo TV:stä ja elokuvista tuttu myyttinen maa. Runojen Amerikka on sähköä, verta ja moottoreita: pyhää riettautta ja rujoja ihmiskohtaloita, jotka runoilija punoo yhteen romanttisen ja rosoisen välimaastossa risteilevällä kielellä. Teksti rullaa eteenpäin rennosti ja varmasti. Amerikkalaisen yön yksittäiset runot kasvavat kuin vaivihkaa vaikuttavaksi kokonaisuudeksi, joka jää kaikumaan lukijan mieleen kauan lukemisen jälkeenkin.

Myllylahden paljon kiitellyssä esikoiskokoelmassa Autojen kuumat moottorit kotiinpaluun jälkeen (Savukeidas 2003) kaupunkiromantiikka näytteli keskeistä sijaa: moottorit savusivat, asfaltti kiilsi ja juna vei kaukomaille. Urbaanissa kuvastossa saattoi nähdä kaikuja vuosisadan vaihteen modernismista, erityisesti Tulenkantajista.

Myös Amerikkalaisessa yössä autot, moottorit ja koneet ovat runojen keskeisiä elementtejä. Nyt optimismi on kuitenkin kääntynyt pessimismiksi. Kaupunki ei edusta vain urbaania unelmaa vaan myös kaiken valtaavaa mekaanisuutta ja kylmyyttä. Runojen hahmot itkevät vieraantuneisuuttaan luonnosta. Puhuja yrittää keskustella lintujen kanssa, mutta ne eivät vastaa: luonto näyttäytyy mykkänä, teknologian kyllästämänä ympäristönä.

Runoissa vuorottelevat kaupunki- ja luontomiljöö. Useimmiten ne sulautuvat yhdeksi ja samaksi: tähdet suihkuttavat metallista valoa, ja aurinko on kimppu paloöljyyn kastettuja säkeitä. Rinnastusta tukee kuvakieli, jossa elollinen ja eloton vertautuvat jatkuvasti toisiinsa: ”Hermostunut kuski leikkaa peltisen vatsan auki / ja katselee konetta, / pulppuilevaa, veristä”. Auto, tuo amerikkalaisen unelman ikoni, personifioidaan lähes myyttiseksi olioksi, joka öljyttyine moottoreineen vertautuu elämisen perimmäiseen symboliin, sydämeen.

Auto on amerikkalaisessa kulttuurissa – ja modernistien runoudessa – perinteisesti edustanut kehitystä ja toivoa, matkaa johonkin parempaan. Myllylahti hyödyntää romanttisia mielikuvia mutta näyttää myös kolikon kääntöpuolen. Runoissa matkustus ei ole pelkää seikkailua vaan myös pakoa yksinäisyydestä. Auto saa ristiriitaisia merkityksiä runojen kuvatessa rähjäisiä motelleita ja lukutaidottomia miehiä, joilla ei ole muuta sisältöä elämässään kuin repaleiset nahkapenkit ja loputon moottoriteiden kehä.

Kokoelmassa ollaan perimmäisten kysymysten äärellä. Teemaksi voisi kiteyttää ihmisen elinkaaren historian keskellä – ei sen enempää eikä vähempää. Ihmiselämän ja tekniikan rinnalla on jatkuvasti luonnon kaikkivoipaisuus. Vuodenajat vaihtuvat, autot ruostuvat, ihminen vanhenee. Aika jättää jälkeensä mieheen ja koneeseen. Isojen aiheiden äärellä nuori runoilija ei pelkää käyttää suurehtaviltakaan kalskahtavia lauseita: ”Se mikä maahan pantiin, / kohta paleltuu, hajoaa.”

Visuaalinen ympäristö

Runoissa aika muokkaa maisemaa ja ihmistä. Ympäristöllä niin konkreettisena kuin kielellisenäkin paikkana on runoissa keskeinen merkitys. Erityisen taidokkaasti ihmisen ja ympäristön ykseys nivotaan yhteen ”Granadan runot” ja ”amerikkalainen yö” -nimisissä osioissa. Niissä Alhambran historiallinen linnoitus ja popkulttuurin kyllästämä USA toimivat näyttämönä aikaa vastaan taisteleville (mies)hahmoille, joita yhdistää melankolia ja epätoivo.

Kieli soljuu osioissa vapaasti, assosiaatioiden varaan rakentuen, ja kertoo samalla henkilöiden tarinaa syntymästä kuolemaan. Puhuja kulkee läpi kohtauksien ja maisemien, ottaa eri rooleja ja sulauttaa ne lopulta yhteen luoden säkeiden välille punaisen langan. ”Olen demokraatti, rasvalaaria puhdistava teini & sotilas / olutta kittaava / kaduilla elävä / hylkiö, sivukatujen pieni prinsessa.”

Miljöö, runojen näyttämö, kirjoitetaan huolellisesti auki. Kirjailijan elokuvatieteen opinnot näkyvät erityisesti kuvallisuuden tärkeydessä. Elokuvan käsikirjoituksen lailla Myllylahti luo runoilleen mise-en-scènen, maisemat ja äänimaailmat, joiden puitteissa runot toimivat. ”Takapihan ja tähtipölyä pölisevän maantien näyttämö: / kissan mykkyys, / jarrujen kirskahdukset, / valkoiset lakanat laukauksina tuulessa.”

Runot rakentuvat kohtausmaisille säkeistöille. Runojen kuvauksellisuus ja elokuvamaisuus mainitaan välillä myös eksplisiittisesti viittaamalla pysäytyskuviin tai kaikkialla surraaviin kameroihin. Kokoelmaan tuntuukin sopivan kulunut fraasi ”elämä on näyttelemistä”. TV:n ja elokuvien kyllästämässä maailmassa keinotekoisesta tulee todellisuutta, kun oikea elämä ja elokuvista tutut kuvat sulautuvat yhteen. Tämän Hollywood-Amerikan luoman maailman runoilija kuvaa hienovaraisesti osuvilla vertauksilla sanomaansa alleviivaamatta.

”Kävelen television mainoskatkojen pirstomilla rannoilla, / hevosten laukatessa päivänvalolamppujen loisteessa, / radioaaltojen työntäessä lasia ja metallia / valkoiselle hiekalle.”

Keinotekoisuuden tematiikkaan Amerikka tietysti sopii mitä parhaiten. Runot hyödyntävät elokuvista ja popkulttuurista tuttuja kliseitä kuvatessaan maata, jossa ihmiset lihovat telkkarin eteen ja olemassaolo perustuu ilmastoinnin säätelyyn. Runojen USA on mielikuvien varaan rakentuva myyttinen ympäristö, jossa todellisuus ja fiktio sekoittuvat toisiinsa.

Runojen raaka-aineena toimivat melko tavanomaiset palikat: alkoholi, mies, auto. Silti runot eivät missään vaiheessa tunnu naiiveilta. Jotain ihmeen perinteistä niissä kuitenkin on – niin tematiikan kuin kielensäkin puolesta. Teksti on lyyrisen kaunista, ja loppusointujakin esiintyy hetkittäin. Optimistisuus on ehkä poissa, mutta kuvan käytössä ja kielen visuaalisuudessa Myllylahti kuuluu modernistien jälkeläisiin.

Ehkä juuri perinteisyytensä vuoksi kokoelma tuntuu tuoreelta ja raikkaalta. Myllylahti kuuluu Turun runoliikkeen lipunkantajana tunnetun Savukeidas-kustantamon talliin. Mukavaa, että Savukeitaan underground-rähinän ja kokeellisen runouden sekaan mahtuu myös Myllylahden kaltaisia tekijöitä. Joka tapauksessa Turun suunnalta näyttää yhä useammin saapuvan runouden kiinnostavimmat tulokkaat.