Autojen kuumat moottorit kotiinpaluun jälkeen

Kun Matti Paavilainen kirjoitti 1968 artikkelinsa ”Fragmentteja lyriikan menetelmistä” teoksessa Kirjoittajan työt, hän pani merkille muutamia sellaisia asioita, jotka tulivat mieleeni, kun luin aivan nuoren lyyrikon Mikko Myllylahden esikoisteosta Autojen kuumat moottorit kotiinpaluun jälkeen.

Paavilainen kirjoitti: ”Viime vuosikymmenen aikana painotettiin usein niin kutsuttujen nopeiden assosiaatioiden merkitystä. Saattomielteistä kehittyi metodi, joka pystyi yhdistämään etäisiä elementtejä tietyiksi kokonaisuuksiksi. Tämä merkitsi runon kohdalla suunnatonta vapautumista, jonka vaikutukset näkyvät yhä niin rytmin ja muodon kuin ajattelunkin entistä suurempina liikkumismahdollisuuksina.”

Paavilainen sanoi, että 50-luku kaihtoi kantaa ottavaa yleisten asioiden käsittelyä. Kuitenkin hän piti selvänä, että tämä ennakoi ”aikaa, jolloin maailman kokoinen problematiikka astuisi itsekohtaisen elämystutkistelun rinnalle”. Hän arveli, että sitä myöden kuin runous avautuu maailmalle, se joutuu ottamaan vastaan kielen koko rikkauden. Perinteiset symbolit kuten puut, vedet ja linnut joutuvat päästämään rinnalleen koko joukon muuta materiaalia. Hän huomasi, että kirjallisuuden kehitys on Suomessa sidoksissa niihin muutoksiin, jotka agraarisen yhteiskunnan vaihtuminen voittopuolisesti kaupunkilaisvaltaiseksi teollisuusyhteiskunnaksi aiheuttaa.

Juuri tällä kohden tuli mieleeni Mikko Myllylahden lyriikka ja hänen teoksensa nimi Autojen kuumat moottorit kotiinpaluun jälkeen. Eletään päivän aikaa, jona työssäkävijät ovat iltasella palanneet koteihinsa. Siksi moottorit ovat vielä käytöstä kuumentuneita.

Myllylahti on ottanut nimen teokselleen kokoelman viimeisestä runosta, jonka pitkä nimi on niin ikään tuo sama pitkä maaginen sanajono ”Autojen kuumat moottorit kotiinpaluun jälkeen”. Eletään kaupunkiympäristössä, teollistunut yhteiskunta koneineen ja kuumine moottoreineen näkyy ja tuntuu.

Paavilaisen kuvailema kirjoitustapa, joka pohjautuu vapaaseen assosiointiin, on saanut tunnetuimman teoreetikkonsa André Bretonista, joka ystävineen käytti tästä kirjoittamistavasta nimitystä automaattikirjoitus. Nykyisin näkyy vastaavaa menetelmää suositeltavan jopa asiakirjoittajillekin, joiden työ on seisahtunut tai ei ole päässyt alkamaan. Tätä nimitetään vapaaksi kirjoittamiseksi vastakohtana rationaalisesti jäsennellylle ja vaiheittain loogisesti etenevälle työskentelylle.

Kun J. H. Erkon kirjoituskilpailun raati esitteli kunniamaininnan saanutta nuorta lyyrikkoa, se lausui: ”Mikko Myllylahti on verbaalinen lahjakkuus, jonka kieli ryöppyää ja assosioi villinä ja metaforisena, laajoin liikkein. Kuria ja pelkistystä toivoisi joskus, mutta runojen haltioituneisuus riemastuttaa ja poikkeaa kilpailutöiden valtavirrasta.”

Nuoren runoilija Myllylahden kustantaja on niin ikään nuori, vuonna 2001 perustettu turkulainen kustannusyhtiö Savukeidas. Se on teettänyt värikkäät ja mielenkiintoiset kannet tähän kokoelmaan.

Kansikuvana on käytetty maalari Claude Monet´n kaupunkinäkymää Pariisista. Siinä liehuu etualalla juovikas lippu tuulessa. Taustalla lepattaa vielä kaksi Ranskan trikoloria. Syntyy liikkeen vaikutelma, pilvet näyttävät maalatun ajelehtimassa tuulen myötä.

Kirjan takakannessa liehuu ylhäällä Yhdysvaltain lippu, jossa on kuivuneen veren värisiä tahroja. Sen alapuolella hymyilee suuret mustat silmälasit päässään Mikko Myllylahti. Kuvateksti kertoo, että hän on Torniossa 1980 syntynyt ja sieltä Turkuun ”ajautunut” runoilija ja elokuvataiteen opiskelija. Hänen runojaan on julkaistu mm. MotMotissa ja Reviirissä. Hän on saanut J. H. Erkon kilpailussa kunniamaininnan. Takakannessa näkyy 50-lukulaisen auton keula harmaana varjomaisen ohuena kuvana. Se on ilmeinen viittaus teoksen nimeen, jossa mainitaan autojen kuumat moottorit.

Kuvilla on merkitystä

Veren (ja ehkä savunkin) tahrima Yhdysvaltain lippu antaisi odottaa, että myös kokoelmassa mainittaisiin jotain tästä asiasta. Jotain Amerikasta tuleekin esiin nimirunossa, jonka kertoja toteaa aluksi, että on ilta – ”aurinko kuolee taivaalla”– ja että hän istuu bussissa kauppatorilla. Sen jälkeen tulee vielä muistumia matkoilta, imperfektissä kertoja mainitsee: ”matkalla rannikolle näimme maantielle liiskaantuneen koiranraadon”.

Esiin nousee tulee temaattisesti yksilöllinen aihelma, tyttö istuu ravintolan ikkunassa, hän on rakkauden saavuttamaton kohde, hiukset kuin säkeet. Riviä myöhemmin kuitenkin tulee kylmäävä huomautus: ”rakkautta ei ole olemassa”. Kertojaminä näkee unta ja muistelee, miten hän on katsellut ”sinua vuoteessa kuin huokaavaan multaan uponnutta enkeliä”

Vihdoin pääsemme Yhdysvaltoihin runon seuraavissa säkeissä:

”kaupungin ilma näyttää maksoittuneelta, amerikkaa ei ole olemassa
on vain kirjailijoiden valheet ja autojen kuumat moottorit kotiinpaluun jälkeen

nousen bussit kävelen kadulla puistoon pään sisällä repaleiset apollon kasvot
kämmenissä hyväilyn hiertämiä haavoja, muistoja kuin polarisaatiokuvia”

Myllylahti on siis elokuvataiteen opiskelija. Sen kanssa käy hyvin yksiin, että hänen runonsa onkin hyvin kuvallista.

Quintus Horatius Flaccus kirjoitti: ”ut pictura poesis”, runo on kuin maalaus. Ilmeisesti Horatius tunsi kreikkalaista runoilijaa Simonidesta, jonka lausumaa on latinaksi siteerattu muodossa ”Poema pictura loquens, pictura poema silens” (Runo on puhuva maalaus, maalaus äänetön runo). Lähteeni on tässä Yrjö Hosiaisluoman Kirjallisuuden sanakirja.

Millainen kuva Myllylahden runo on? Lähinnä rajuotteisesti leikattua filmiä voisi käyttää vertauskohtana. Teoksessa on paljon nopeita siirtymiä, jotka yhtyneinä moniin arvoituksellisiin ilmaisuihin jättävät lukijalle runsaasti tehtävää. Osa erisnimistä on kirjoitettu isolla, osa pienellä kirjaimella, myös sellaisissa runoissa, joita välimerkkejä ja isoja kirjaimia muuten käytetään perinteiseenkin tapaan. Aina ei teksti virtaa välimerkeittä.

Oikku ja vapaus ohjaavat tämän kirjoittajan sormia kynän varressa ja tietokoneen näppäimistöllä. Täysin looginen ei ole hänen runonsa struktuuri, onhan muutakin kuin muodollista logiikkaa, on unen logiikkaa. Maisemat, joita kuvataan, ovat häivähteleviä, näyttämöt vaihtelevat. Yksi kokoelman sikermistä on nimeltään ”Albuquerque”, ja myös nimi Meksikonlahti vilahtaa.

Markku Paasosen termiä lainatakseni minusta näyttää siltä, että tämä kirjoitus on puoliautomaattista. Teksti suoltuu tai virtaa itsestään, mutta kirjoittaja sentään tähtää ja painaa liipaisinta, niin että teksti lähtee alkuun.

Sanat virtaavat virtaavassa maailmassa on erään virolaisen runoantologian nimi. Myös Myllylahden sanat virtaavat. Lukija kohtaa paikoin outoja asioita, esimerkiksi sivulla 52 ”puinen tuuli kulkee laaksossa /ja hipaisee pilviä kuin alpaa”. Sananvalinta ”puinen” yllättää. Myös ”alpa” jää arvoitukseksi; pohdiskelen, voisiko tämä tarkoittaa albaa, valkeata messupaitaa. Pilvethän ovat useasti valkoisia.

Uskon, että tämän kokoelman tekijä on kyllä tietoinen tekniikastaan ja pikku trikeistään, niin kuin väärin kirjoitetuista nimistä, siitä että hän näyttää stilisoitua maailmaa. Yhden runon nimi on ”Roskia negatiivissa”.

Aina liikkeellä

Myllylahti panee tarkoituksellisesti merkitykset huojumaan. Tätä pyrkimystä palvelevat myös nopeat leikkaukset, kun eri lauseiden rajapinnat kohtaavat rivinylityksissä siten, ettei aina ole varmaa, mihin yhteyteen mikin osa kuuluu. Tämä kirjoitustyyli luo unenomaista maailmaa, jossa näyttämöt ja näkymät nopeasti vaihtuvat, kun esimerkiksi muistikuvat palaavat menneisyydestä.

Myllymäkeä voisin sovittaa osaksi Turun koulukuntaa. Siihen kuuluu joukko nuoria kirjailijoita, joiden tradition takana ovat vanhat undergroundin edustajat Jarkko Laine ja Markku Into ja vielä vanhemmat turkulaiset surrealistit kuten maalari Otto Mäkilä. Nykyisestä Turun kirjailijoiden koulukunnasta voinee yleisesti sanoa, että sen jäsenet esiintyvät monesti mikrofonin ääressä. Myllylahti näkyy jo osallistuneen muutamiin runoiltoihin. Hänen nimensä mainitaan myös Kuhmon musiikkijuhlien ensi kesän ohjelmassa runojen esittäjänä.

Turun lyyrikoiden uusin sukupolvi on lukenut amerikkalaista Charles Bukowskia, joka kirjoittaa puheenomaisia runoja viinasta ja naisista. Ravintolavaunu, trattoria ja kapakat, viinan tuoksu, tupakka, sikarit, savukkeet, olut, viini, konjakinpolttama tiski kuuluvat Myllylahden runomaailman rekvisiittaan. Ne ovat samaa modernia maailmaa kuin koneet, rattaat, junat, motellit. Tämän runon universumi on vaelluksen ja jatkuvan liikkeelläolon maailma. Paljon asioita tapahtuu ja sattuu, eivätkä kaikki asiat voi olla hallinnassa. Siitä syntyy myös omaa huumoriaan, kuin Charlie Chaplinin kohelluksesta, aika ajoin karskia ja ajoin surumielistäkin.

Kaikkinensa Myllylahden esikoinen on mielenkiintoinen ja persoonallinen runokokoelma, modernismin sitä lajia, jonka juuret menevät Rimbaudiin ja surrealismiin.