Tammen esikoisrunoilija Mikko Rimminen kirjoittaa puutteesta. Usein Rimmisen runoissa pohditaan sitä, mikä on elämästä poissa, ja samalla kuvitellaan sen läsnäolo.

”Imisi itseensä vauhdin, valveen ja jännityksen, tuntisi sydämen kun se alkaisi läpättää, painaisi kasvonsa viileää ikkunaa vasten, antaisi maailman virrata.”

Ensi lukemalla jää mieleen vain konditionaalinen asenne. Kaikki tuntuu olevan enemmän tai vähemmän fiktiivistä ja ajatusleikkien tulosta. Paikoitellen Rimminen onnistuu luomaan monitasoista runoutta, jossa kuviteltu jos-maailma ja ympäröivä todellisuus vuorottelevat virtuoosimaisesti, toisinaan elämyksen poissaolo vie elämyksen myös lukijalta.

Rimmisen virkkeet poukkoilevat, vaihtavat suuntaa ja harvoin palaavat lähtöasetelmaan. Rimminen ei kuitenkaan lähde mukaan metaforan tai äänteiden tasolla toimiviin assosiaatioihin vaan antaa ajatuksen virrata kuvien ja tilanteiden kautta säilyttäen näin yhteyden konkretiaan. Parhaimmillaan Rimminen loihtii elävää proosarunoa, joka tuo mieleen 60-lukulaiset esivanhemmat kuten Saarikosken, Anderssonin ja Forsströmin. Tällöin kokemus ja ajattelu soljuvat tekstivirrassa toisiaan tukien.

”Minulla ei ollut aikaa kuolla. Yö levittäytyi viemäreistä kaduille. Nousin jokaiseen näkemääni bussiin. Kuljin ikkunoiden taakse perheiden valoon.”

Kuvissa ja tarinoissa on usein nuorekasta surrealismia. Tässä mielessä Rimminen on aikansa lapsi. Teemoja käsitellään etäännyttäen, samoin suorat tunteen purkaukset ovat älyllistettyjä. Joskus tuloksena on oivalluksia tyyliin ”käännyin kulmasta ja vaahteran tuli osui, leuka putosi, huuto näkyi”. Joskus taas teksti tyhjenee varsinaisesta merkityksestä ja jää itsetarkoitukselliseksi. Kokemus (tai Elämys, jota Rimminen etsii) ei aina syvene niin, että lukija pääsisi sen ytimeen. Toisaalta elämyksen haikailu ja tyhjyyden tarkkailu on totuudenmukainen kuva tämän päivän todellisuudesta, elämysyhteiskunnasta. Elämä tuntuu olevan toisaalla. Tyhjyys ei ole täyttä.

”Halutaan elämys. On yö, nurkassa televisio kaataa kuollutta valoaan huoneeseen. Verho on raollaan, seinä tyhjä pihan toisella puolella. Olen katsonut seinää yhdeksän vuotta…”

Tämänkaltaisissa katkelmissa Rimminen osoittautuu tarkkanäköiseksi tilanteen kuvaajaksi. Odottaa sopii vielä enemmän.

Jaa artikkeli:

 

Lisätietoa muualla verkossa