Paljetit kuin peilit

Mindele Londonin toinen teos Paljetit kuin peilit muistuttaa monin tavoin Londonin esikoisteosta Kolmastoista tuoli (Atena 2002). Yhtenäisiä asioita ovat menneen maailman tuntu, rakenteen katkelmallisuus ja juutalainen kulttuuri. Uuden teoksen luvut ovat lähes irrallisia tarinoita, joita usein melko löyhästi yhdistää vanhan ja uuden murroksessa oleva vaatetusliike Lännen Muoti – Mode West, joitakin myös juutalaisuus.

Paljetit kuin peili on haikea, paikoin lohduton ja toivotonkin kuvaus siitä, miten kaikki hiipuu vanhetessaan. Lempeys ja ironia auttavat usein välttämään liiallisen resignaation, eivät kuitenkaan kokonaan.

Romaanin kaksoisajoituksesta London ei kompastelematta selviä. Teos antaa selvät koordinaatit siitä, että vanha erikoisliike joutuu pois, kun tilalle halutaan rakentaa nykyaikainen kauppakeskus ja sen alle parkkiluola. Muoti – Modenin omistaja ja johtaja Isak Abbe Lyx sekä vanhan polven luottomyyjä rouva Tegelsten edustavat vanhaa ja väistyvää. He vaalivat laatua, yksilöllisyyttä ja asiakaspalvelua. Eri lukujen hahmot ovat myös murrostilassa, useimmat siirtymässä kukin tavallaan uuteen elämänvaiheeseen, joka vain harvoin on henkilöiden kannalta myönteinen. London kuvaa näiden hahmojen valintojen kautta ajan muutosta. Kontrasti ei aina toimi. Kun nykyaika ei ole kunnolla nykyaikaa, uskottavuus kärsii. Londonin hahmojen nykyaika tuntuu joko vanhahtavalta tai keinotekoiselta.

Kun pieni kirja (136 s.) jakaantuu 14 lukuun ja kun lähes joka luvussa London marssittaa esiin uuden hahmon, on selvää, että kovin syvälle ei voi päästä. Karikatyyreiksi hahmot lienee tarkoitettukin. Valitettavasti karrikointi ei kaikin osin onnistu. Välistä tuntuu kuin lukisi naistenlehtien juttuja, joissa selostetaan tuotemerkkien tarkkuudella, mitä kuvissa olevilla ihmisillä on päällään tai millaisin tuottein meikki on saatu aikaan. Joskus tuntuu kuin London kuvaisi jotakin outoa yläluokkaisuutta, jota ei Suomessa ole kuin ehkä julkkiksia esittelevillä juorupalstaoilla.

Londonin hahmot ovat murroksessa niin suhteessa yhteiskuntaan, ostoskäyttäytymiseen kuin omaan ikäänsäkin. On hyvä oivallus panna heistä kukin yrittämään jonkinlaista irtiottoa elämässään. Tästä huolimatta London kuvaa omankin ikäpolvensa ikääntymistä kovin negatiivisesti. Vaikka vanhenemisessa harvoin on mitään kovin mukavaa, ironisointi ei peitä lakastumisen ja hiipumisen alakuloista tunnelmaa. Paljetit kuin peilit ei sovi ainakaan ikäkriisissä oleville.

”Peili on ihmeistä suurin: jokainen näkee siitä mitä itse haluaa!” Tämän London lienee tarkoittanut teoksensa kantavaksi voimaksi. Monet Londonin henkilöt kuitenkin katsovat peilikuvaansa hyvinkin naturalistisesti, eivätkä he todellakaan pidä näkemästään.

Kolmastoista tuoli kuvasi hienosti eläytyen ja kiinnostavasti juutalaista kulttuuria ja Suomen juutalaisyhteisön elämää. Kirjassa oli omakohtaisen muistelun henkeä ja lämmintä tunnetta. Odotin, että myös Paljetit kuin peilit olisi valottanut juutalaisuuden teemaa ajan murroksessa. Juutalaisuus jää kuitenkin vain pintaraapaisuksi. Muoti – Moden on suljettuna juutalaisten juhlapäivinä. Tämä päähenkilön, johtaja Lynxin periaate on merkkinä väistyvästä ajasta. Siinäpä Londonin toisen teoksen juutalaisuus sitten onkin. Väkisinkin mieleen nousee uhkakuva, että London näkee juutalaisuuden merkityksen olevan haipumassa uuden edessä, että Muoti – Moden työntekijöineen ja asiakkaineen ei olekaan ainoa katoamassa oleva asia.

Kirjan lopputilanne, jossa Muoti – Moden joutuu lopettamaan toimintansa, kerrotaan heti alussa. Odotin että loppuratkaisuun sisältyisi muutakin. Toivoin, että London olisi silmukoinut henkilöverkkonsa kokoon teoksen lopulla muutoinkin kuin siten, että he osallistuvat Muoti – Modenin retrospektiiviseen muotinäytökseen. Aineksia olisi ollut tarjolla paljon enempään. Toivottavasti London palaa näihin aineksiin Paljetit kuin peilit -teosta syvällisemmin.