Passion vallassa. Hermostunut aika Minna Canthin teoksissa

Muihin kansallissankareihin verrattuna Minna Canthia (1844-1897) on tutkittu yllättävän vähän. Vaikka Kuopion kirjallinen ihme on näkyvästi läsnä kirjallisuushistorioissamme, Canthin tuotantoon on kohdistunut vain vähän mielenkiintoa, esimerkiksi aikalais-Ahoon verrattuna. Elämäkertoja ja yksittäisiä teoksia käsitteleviä artikkeleita on ilmestynyt toki useitakin, ja Leeni Tiirakari selvitti Canthin teosten vastaanottoa väitöksessään Taistelevat lukumallit (SKS 1997). Tutkimuksen näkökulmakin on usein ollut varsin kapea: tutkimusta hallinnut näkökulma on ollut se tosiasia, että Canth oli nainen.

Odotukset ovat siis korkealla, kun tarttuu ensimmäiseen, koko Canthin tuotantoa tarkastelevaan väitöskirjaan, Minna Maijalan teokseen Passion vallassa. Se kohdistaa katseensa Canthin henkilöhahmojen passioihin heidän toimintansa tai toimimattomuutensa moottoreina. Näkökulma on varsin virkistävä, etenkin näinä uusromantiikan aikoina, jolloin tunteet ovat muotia tutkimuksessakin. Naisnäkökulman lisäksi Canth-tutkimustahan on hallinnut paljolti ajatus yhteiskunnallisesta tendenssikirjailijasta, joka vasta myöhemmässä tuotannossaan siirtyi psykologisempaan kuvaukseen.

Maijala pyrkii väitöksessään osoittamaan, että yhteiskunnallinen ja psykologinen ovat Canthin tuotannossa läsnä kaiken aikaa, eivät erillisinä kausina. Tulkinnan apuna käytetään esimerkiksi aikalaistekstejä sekä Canthin omia muistiinpanoja ja käsikirjoituksia.

Apuna tässä työssä käytetään passion käsitettä, jolla tarkoitetaan vahvoja tunnetiloja ja usein tunnetilojen hallitsemattomuutta. Toisinaan passiota käytetään synonyymisesti ylipäänsä tunteiden ja mielenliikutusten kanssa. Passioita luetteloitiin ja luokiteltiin ahkerasti jo antiikin aikaan, ja toimeliaita ollaan oltu myöhemminkin: esimerkiksi rakkaus, viha, ilo ja halu saavat useita listasijoituksia eri aikakausien filosofien mietteissä. Canthin aikaan suosittu synonyymi passiolle oli intohimo. Maijala tarkastelee passioita Canthin teosten teemoina, punaisina lankoina, jotka ohjaavat Canthin teosten henkilöiden elämää.

Minna Uimosen hermostumisen aikakautta selvittävään väitöskirjaan (Suomen historiallinen seura 1999) ja Anna Kortelaisen hysteriaa käsittelevään Levottomaan naiseen (Tammi 2003) tutustuneelle Passion vallassa tuntuu tarjoavan kovin tuttuja tietoja ja tulkintoja. Kuten aikoinaan hysteria-diagnoosi saatettiin liittää melkein mihin tahansa inhimillisen käyttäytymiseen, tuntuu tässä tutkimuksessa passio kattavan kätevästi lähes kaiken: tunteet rakkaudesta melankolian ja ikävystyneisyyden kautta nostalgiaan, kulutushysterian, uskonnolliset kokemukset jopa poliittisen maailmanparantamisen vimman. Passion sateenvarjokäsitteen alla ratkotaan siis myös niin sukupuolten kuin yhteiskuntaluokkienkin välisiä ristiriitoja. Mielenkiintoista olisi ollut lukea hieman pidemmälle menevää analyysiä esimerkiksi siitä, miten henkilöiden yhteiskunnallinen asema ja psykologia kietoutuvat toisiinsa. Kai sentään Kauppa-Lopon ja kauppias Rollerin riivauksilla on huikean erilaiset taustat?

Ajan hermolla – vai ei?

Vähemmästäkin vakuuttuu, että Canth oli kirjallisen uransa alusta lähtien kiinnostunut psykologiasta sekä ajalle ominaisista psykofysiologisia teorioista. Kuten kuka tahansa ahkera kirjoittaja, hän seurasi monipuolisesti kirjallisuudessa ja lehdistössä käytyjä keskusteluja. Keskustelut olivatkin vilkkaita, eikä julkisuus ollut vielä eriytynyttä erilaisiin osajulkisuuksiin ja eri opinaloille. Kiinnostavaa olisikin tietää, milloin ja miten ”yhteiskunnallisuus” ja ”psykologisuus” eriytyivät toisistaan irrallisiksi tiedonalueiksi? Miksi jakoa on jankutettu varsin kauan? Miksi se edelleenkin otetaan ikään kuin annettuna – vai voisiko asioita jäsentää toisin?

Kiinnostavia ovat myös kirjan välittämät tiedot aikalaisherrojen halusta ohjata Canthia etäämmälle ajankohtaisia asioista. Kaarlo Bergbom suositteli Canthille keskittymistä satuihin ja kansallisromanttisiin aiheisiin, Juhani Aho puolestaan pilkkasi hänen uteliasta ja tutkivaa katsettaan ajan ”stemninkeihin”. Naiskirjailijalle olisi siis edullista pitäytyä tietyissä aiheissa eikä sotkeutua ajankohtaisiin ihmistieteellisiin keskusteluihin. Myös tässä olisi ollut herkullinen pohdintojen paikka: milloin ajan hermolla oleminen on arvostettavaa, kokonaisten sukupolvien tuntoja luotavaa näkemyksellisyyttä, milloin ärsyttävää, joka paikkaan tunkeutuvaa vaikutteiden hankkimista.

Passion vallassa tarjoilee siis paljonkin kiinnostavaa ajatustenainesta. Varsinainen löytö on tietenkin unohduksiin jäänyt Lääkäri-novelli, joka julkaistiin vuosina 1891-1892 Pohjalaisessa. Kriittinen editio Canthin teoksista olisi epäilemättä tarpeen – sen verran puutteellisiksi Maijala osoittaa esimerkiksi E. A. Saarimaan toimittamat Kootut teokset. Käsittääkseni väitöskirjan jälkeen Maijalalla tällainen hanke onkin jo vireillä.