Hinta

Seuraan aika tarkkaan uutuuskirjojen ilmestymisen, luen muutamien lehtien kirjallisuussivut ja kustantajien katalogit, silti minun täytyy tunnustaa, että lukiessani Mirja Kuivanimen romaania Hinta tunnen hyppääväni liikkuvaan junaan. Ehkä se johtuu lajityypistä; meille kun jokaiselle muodostuu omanlaisensa lukutottumukset.

Mirja Kuivaniemen Hinta on realistinen romaani, jonka tarina etenee nostalgiselta 1950-luvulta tutulle 1990-luvulle asti. Keski-ikäisille maalla asuneille kaikki on turvallisen tuttua, nuoremmatkin ovat päässet kurkistamaan tätä elämää Suomi-filmien kautta.

Kirjan päähenkilö, Irene, on jättänyt perheensä. Jos kylällä oli käynytkin supina aikanaan, kun arvostettu isäntä oli nainut pikkupiian, niin nyt Irene tunsi jopa vihamielisyyden. Kauppiaan rouvakin oli alkanut karttaa häntä. Irenen suhde nuoreen opettajaan paljastui, ja hän jätti miehensä ja lapsensa. Irene miettii kapsäkkeineen linja-autolle kävellessään, pääsisikö hän koskaan ikävästä.

Kotona Kaarina-tytär kyselee, tuleeko äiti takaisin. ”Käymähän”-vastaus ei hänelle riitä. Isä-Martti saa selitellä asioita parhain päin ja ehdottaa, että tyttö rukoilisi. Rukoukseen tytär ei usko. Ajatuksetkaan eivät häntä tottele.

Irenen elämä Ilmarin kanssa Helsingissä asettuu uomiinsa. Susiparina eläminen vieroksuttaa, vaikka hän huomaakin, ettei sellaisesta kerrostalossa välitetä. Ei toisten elämä kiinnosta. Vihillä käydään, kun lapsikin on tulossa. Ilmari saa opettajan väliaikaisen viran ja opiskelee koko ajan. Irene rakastaa Ilmariaan, mutta Martin ja Kaarinan kärsimys kiusaa häntä. Kaipaus ei ole kuitenkaan halua palata takaisin entiseen.

Etäisyys kasvaa

Kaarina tuntee mustasukkaisuutta velipuolesta. Äidin kanssa oli sentään syntynyt kirjeyhteys. Koulumatkalla tyttö käy kaupalta kirjepostinsa hakemassa. Hän saa joskus paketinkin, sillä äiti on kätevä käsistään ja ompelee tyttärelleen. Äiti on perustanut ompeluliikkeen. Töitä riittää, sillä tieto hänen taidoistaan kiirii. Äiti tekee myös Kaarinan sydänystävälle hautajaismekon. Ystävän veli kuoli lapsihalvaukseen, joka vei monta pientä koululaista 1950-luvulla.

Etäisyys kasvaa myös aviopuolisoiden välillä. Irene tuntee usein huonommuutta Ilmarin helsinkiläistuttujen seurassa. Oppineiden kanssa hän näkee oman sivistymättömyytensä, mutta lukemalla ja seuraamalla toisia ja aikaansa hän oppii.

Irenen mielessä kaihertaa ajatus käydä Kaarinaa katsomassa. Ajatukset harhailevat usein Martin ja Kaarinan luona. ”Olivathan he olleet monia vuosia sopuisa perhe. Ei sitä voinut olemattomiin pyyhkiä.” Oskari kuitenkin ehtii oppia jo kävelemään, ennen kuin vierailusta tulee totta.

Siitä sitten alkavat Irenen kesämatkat entiseen kotiin kuulua elämänjärjestykseen. Martti piti heti alusta alkaen Oskarista. Poika roikkui turvallisesti ”papan” housunlahkeessa.

Vuodet kiitävät

Suvun tarina on tavallaan aika lyhyt, sillä oma äitikin oli Irenelle vieras. Kahden sukupolven tarina harppoo aimo askelin eteenpäin kahden perheen välillä. Ympäristön ja elämäntapojen muutokset näkyvät. Tulevat valmisvaatteet, puhelimet ja televisiot sekä autot.

Irenen uusi raskaus on ongelma. Perhettä kohtaa myös kuoleman suru. Kaarinallakaan mene hyvin. Lopulta onnettomasti rakastunut tytär löytää onnensa. Tuliko kaikki liian myöhään?

Irenen ratkaisukin on odotettu, olihan hän sitä pitkään pohtinut. Juonesta ei parane enempää kertoa, sillä lukuromaanissa juuri juonella on tärkeä merkitys.

Kirjassa kaikki on kerrottu niin tarkkaan, ettei lukijalle jää ajatuksen aukkoa eikä mikään yllätä. Ehkä se johtuu myös siitä, kun ajankuva on itselleni perin tuttu.

Armottomassa tarinassa ei näy huumorin pilkahdustakaan. Tuntuu, että kaikki maailman pahuudet ja vitsaukset ovat kerääntynyt samoille ihmisille.

Hinta voi tarjota lukijalleen monia samaistumiskohteita, vaikka minä en sellaisia kokenut. Kaikki oli liian auki kirjoitettu. Kuivaniemi kyllä kirjoittaa hyvin ja ammattitaitoisesti.

Pohjalainen puhe on luontevaa dialogeissa, mutta itse kerronnassa monet sanat kiusasivat loppuun saakka. Vaikka toiska ja tanttu tulivatkin selviksi, vierastin niitä. Pohjalaisen murteen taitajille kirja saattaa olla herkkupala.

Kuivaniemellä on pitkä kirjailijakokemus; toistakymmentä teosta vuodesta 1984 lähtien. Romaanien rinnalla Kuivaniemi on kirjoittanut yhden runokokoelman (1991), nuortenromaaneja ja kaksi novellikokoelmaa. Kirjayhtymän kustantamat novellikokoelmat löysin oman paikkakunnan kirjastosta. Hyvä aviomies (1992) ja Ihmisen lainaajat (1996) eivät kuitenkaan auttaneet Hinnan lukemisessa, ehkä kirjailijan tyyli sentään tuli tutuksi.

Hinta voi antaa pohtimista hullaannuttavan rakastumisen ja juurevan lujan tunteen eroista ja elämän valinnoista. Miten tahansa ihminen valitsee, hänen on kannettava vastuu valinnoistaan. Elämän paradoksi on siinä, että ennen valintaa ei voi tietää, miten käy, eikä valittuaankaan voi tietää, miten olisi käynyt, jos olisi valinnut toisin.