Brick Lane

Englanninkielistä maahanmuuttajaproosaa voi jaotella sen mukaan, miten paljon se muistuttaa Salman Rushdien teoksia. Monica Alikin on kiitollisuudenvelassa Rushdielle, mutta luo esikoisessaan myös jotain uutta. Hänen tarinansa Lontoon värikkäästä Banglatownista on hienovaraista, realistista kerrontaa, jossa paljon jätetään lukijan mielikuvituksen varaan.

Rushdien ja esimerkiksi Zadie Smithin romaaneille on tyypillistä luoda mytologioita, maailmoja, jotka ovat valmiiksi täysiä moninaisista aineksista: yliluonnollisia elementtejä, puhekiel(t)en rehevää käyttöä, komiikkaa ja yhteiskunnallista kantaaottavuutta. Lukijan tehtäväksi jää vain tulkinnan muodostaminen, mikä ei toki ole yksinkertainen tehtävä.

Monica Ali aloittaa Brick Lanen syntymätarinalla, joka antaa odottaa rushdiemaisempaa jatkoa. Ali on kuitenkin lähempänä toista ääripäätä, realistista tyyliä, jonka suomennettuja edustajia ovat esimerkiksi Vikram Seth ja Jhumpa Lahiri.

Brick Lanessa hyödynnetään kyllä kansanomaisia tarinankerronnan perinteitä, haamuja ja unia, mutta se on loppujen lopuksi hiljainen tarina hiljaisesta naisesta.

Sallimuksen huomassa

Nazneen syntyi kuolleena, mutta palasi elämään siksi, että hänen äitinsä jätti hänet kohtalon huomaan. Loppuelämänsä hän kantaa itsessään äidin päätöstä olla viemättä heikkoa vauvaa sairaalaan, sillä: Ei pidä asettua sallimuksen tielle, ja: Kun alistuu, pysyy vahvana.

Nazneen naitetaan kauas Englantiin, Chanulle joka on häntä puolet vanhempi ja kaksi kertaa saamattomampi, mutta hän ei ajattelekaan valittaa kohtaloaan edes silloin, kun hän on elänyt inhoamansa miehen kanssa vuosikaudet ja he ovat saaneet kolme lasta, joista yksi on kuollut.

Tarvitaan vakavammanlaatuinen sysäys saamaan Nazneen päättämään omasta elämästään. Sysäyksiä on oikeastaan kaksi. Toinen on suhde – ”kohtalon oikusta” – nuoren Karimin kanssa. Toinen on tarinan varsinainen käännekohta, paljastus, joka saa Nazneenin lopulta ymmärtämään, mitä kohtalolle alistuminen oikeastaan merkitsee.

Nazneenin yksitoikkoinen arki peilautuu hänen sisarensa Hasinan elämään kotona Bangladeshissa. Hasina kapinoi kohtaloa ja säädyllisyyttä vastaan löytääkseen rakkauden, mutta Bangladeshissa se ajaa hänet vain tragediasta toiseen. Hasinan tarina kerrotaan hänen lähettämissään kirjeissä, jotka ovat kielioppivirheiden kirjomaa kielellistä ilotulitusta: Minä valitsin itse aviomiehen. Minä jätin hänet. Minä menin tehtaaseen töihin. Minä annoin Abdulin saattaa minua. Minä asun täällä enkä rukoile. Tässä oli kaikki minä kerroin kaiken.

Siirtolaisuuden tarinat

Brick Lane on oikea siirtolaisuuden ja jälkikolonialismin ensyklopedia. Sen henkilöt edustavat erilaisia asennoitusmistapoja globaalin muuttoliikkeen kurimukseen.

Nazneenin aviomies Chanu on jälkikolonialistisen tutkijan arkkityyppi, joka yrittää ennen kaikkea ymmärtää maahanmuuttajien asemaa. Hänen ensirakkautensa Dhakan yliopistossa on Englannin kirjallisuus, mutta Britanniaan muuton jälkeen hän ei kykene näkemään muuta kuin brittihallinnon julmuudet Bangladeshissa ja englantilaisen yhteiskunnan rasismin.

Chanun hahmo vastaa omalla tavallaan siihen, miksi eteläaasialaiset arvostavat koulutusta niin paljon. Chanu näkee koulutuksen pelastuksena muukalaisuuden kirouksilta, mutta juuri tieto tekee Chanusta itsestään toimintakyvyttömän. Bengalien sivistyneen maineen kuormittamana hän ei tee muuta kuin lukee ja puhuu – ja ajaa myöhemmin taksia.

Romaanin muut hahmot edustavat kukin omaa tarinaansa siirtolaisuudesta. Karim on tyypillinen toisen polven siirtolainen, joka hakee omaa arvoaan ääri-islamilaisuudesta, muttei ole koskaan käynyt Bangladeshissa. Razia on leski, joka opiskelee englantia voidakseen kurittaa lapsiaan kun nämä kiroilevat vieraalla kielellä, ja joka päätyy irrottautumaan tietoisesti vanhasta kulttuuristaan ja ryhtymään britiksi. Tariq on huumeiden uhri – Karimin sanoin hallituksen juonen uhri, juonen, jolla muukalaiset halutaan pitää heikkoina ja hiljaisina.

Brick Lanessa kuvataan myös bengalilaisten yhteisöä: juoruilun voimaa siveellisyyden pakkopaidan ylläpidossa ja kaukana kotoa toimivan islamistisen järjestön absurdiutta. Tärkeän roolin saavat vaikeudet, jotka koko islamilainen yhteisö joutuu kohtaamaan syyskuun yhdennentoista jälkeen.

Ennen kaikkea Brick Lane on naisten tarina. Se on Banglatownin maahanmuuttajanaisten tarina, ja se on Hasinan ja muiden langenneiden tarina kotona Bangladeshissa.

Romaani on ehdotonta luettavaa kaikille, jotka haluavat ymmärtää millainen perusta voi tukea instituutiota nimeltä järjestetty avioliitto – ja myös miksi se on niin yleinen maahanmuuttajien keskuudessa. Brick Lane kuvaa länsimaiselle lukijalle käsittämätöntä instituutiota sisältäpäin, itsestäänselvänä.

Nazneenin koko olemassaolo rakentuu kohtalonuskolle ja alistumiselle, jotka hänen tapauksessaan perustuvat vahvasti islaminuskoon. Se estää hänen kapinointinsa yhtä tehokkaasti kuin se, ettei hänellä ole Englannissa muuta paikkaa, mihin mennä. Chanu estää jopa hänen englannin opintonsa sitkeällä päättämättömyydellään.
Nazneenin avioliitossa koko länsimaisen rakkausdiskurssin korvaa miehen tunnustus: Minua kuulkaa potkaisi onni, kun menin naimisiin teidän äitinne kanssa, ja vaimon tunnustus: Kyllä minulla oli onnea, kun isä valitsi minulle sivistyneen miehen.

566 kurinalaista sivua

Tiiliskiviromaanin kerronta laahaa kirjan keskivaiheilla. Etenkin, kun jo ensimmäisen kolmanneksen jälkeen tulee yksi kirjan huippukohdista, pelkästään Hasinan kirjeistä koostuva jakso. Jaksossa Hasina saa kertoa omin sanoin traagisen tarinansa, ja rivien välit riittävät kertomaan kaiken kolmestatoista vuodesta Nazneenin elämässä. Sen jälkeen Hasinan rosoista mutta äärimmäisen voimakasta kertojanääntä jää kaipaamaan. Kun loput romaanista uhrataan Nazneenin kitumiselle hiljaisella tulella, toistoa on jo liikaa. Esimerkiksi rouva Islamin samanlaisina toistuvat käynnit eivät jaksa kannatella kokonaista sivujuonta.

Kirjan suomennos on erinomainen. Alkutekstiin vertaamatta suurimmat huomaamani epätarkkuudet ovat, että ”crawling” on käännetty konttaamisen sijaan ryömimiseksi, ja ”wedding season” on suomentajan mukaan ”häiden vuodenaika” hääsesongin sijaan. Siitä, että kurinalaisesta ja sävykkäästä kielestä saa nauttia kaikki 566 sivua, kuuluu kiitos myös kääntäjälle.