She Needs Bigger Boots

Natalia Kallion esikoisteos She Needs Bigger Boots on jotain runokirjan, ihmeidentekovälineen ja markkinointituotteen väliltä. Se on englanninkielinen manifesti-aforismi-runokokoelma, jonka tavoitteena on muuttaa maailmaa konkreettisesti, tehdä siitä parempi paikka kaikille. Runojen puhuja vaatii itselleen ja muille täysiä ihmisoikeuksia, isompia saappaita, parempia mahdollisuuksia elää hyvää elämää. Hän haluaa syrjään jätettyjen äänet kuuluviin. Kallio on esittänyt teoksen tekstejä myös lavalla.

Kiia Beilinsonin yksityiskohtainen graafinen suunnittelu ja taitto ovat keskeinen osa kirjaa. Teoksen visuaalinen ilme ammentaa post-internet-estetiikasta ja cowboy-machoilusta jo etukannessaan. Kirjan nimi on painettu kiemuraisella keltaisella fontilla tummaa nahkaa muistuttavaan paperikanteen. Selkämyksen ompeleet ovat näkyvissä, mutta ne peittyvät osittain muoviläpyskään, joka ulottuu kansien yli. Etukannessa muoviin on painettu kaksi saapasta, takakanteen Kallio itse. Kaikki viestii anteeksipyytelemättömyyttä, oikeutta olla viimeistelemätön ja tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on.

Violetit sisäkannet ja kollaasimaisesti toteutettu mustavalkoinen kuvitus muistuttavat emo- ja goottiestetiikasta. Välillä kuvitus ja teksti tuottavat yhdessä jotain uutta ja oivaltavaa mutta toisinaan kuva yhdistyy teksteihin tavalla, joka muistuttaa lähinnä suuryritysten ja merkittävien brändien inspirationaalisia mainoksia. Lopputuloksena on monipuolinen kokoelma tekstejä, josta on vaikea tietää, mitä ajatella.

Nokkeluuksia kömpelöllä kielellä

Kallion teos on kirjoitettu englanniksi, eikä teksti aina ole kielellisesti rikasta tai kieliopillisesti hyvää. On vaikea ymmärtää, miksi suomenkielinen runoilija haluaisi kirjoittaa englanninkielisen teoksen, paitsi jos hän tähtää kansainvälisille markkinoille – ja silloin englannin pitäisi olla virheetöntä. On mahdollista, että englanti on kirjoittajan tunnekieli, mutta tämäkin on hankala perustelu, jos teoksen kielenkäyttö on tahattoman kömpelöä.

Ensimmäisen runon ensimmäinen säe ”She forgets to put on a seat belt” on kankea ja rikkonainen lause. Sen sijaan ”She is as dark as the darkness itself, / as strange as the stranger she met” on mainio laululyriikkamainen säepari. Runo kuitenkin lässähtää saman tien vertauskuvallisuutta epäkieliopillisuudella yrittäviin viimeisiin säkeisiin: ”Fearless is she / fearless is me”.

”Where Are all the Goddamn Love Letters?” on loistava nimi runolle. Nyt ensimmäiset säkeistöt kärsivät sekä kömpelöstä kielenkäytöstä että Black Eyed Peas -yhtyeen ”Where is the Love” -kappaleen liiallisesta päällekirjoittamisesta. ”People have many fears / and all they do is hate”, runo alkaa, jälleen hyvin kankeasti. ”Politics are fighting / individuals crying”, säkeistö loppuu sulottomasti, samalla kun runon taustaksi valittu glitter-höysteinen räjähdyspilvi jatkaa leviämistään. Silti runon vihoviimeinen säe sykähdyttää: ”Future daughters will be born / with bigger boots on / with gunpowder in their hearts”. Lisäannos ruutia sydämeen puhuttelee, teokselle keskeinen saapasmotiivi ei niinkään.

Parhaimmillaan Kallio on hyvä hahmottamaan sitä, kuinka erilaiset yhteiskunnalliset ilmiöt ja rakenteet liittyvät kieleen ja rakentuvat sen pohjalta. Mielenterveyttä käsittelevä runo pilailee järjestelmillä, jotka tarkoittavat näennäisesti hyvää: ”I said I feel like giving up / but the doctor said: According to the symptoms / you are not feeling terrible enough” (s. 41) 

Lisäannos ruutia sydämeen puhuttelee, teokselle keskeinen saapasmotiivi ei niinkään.

Lopulta englannin kieli ajautuu liikaa Kallion oman ajattelun tielle. Runoilijan havaintokyky pääsee oikeuksiinsa turhan harvoin.

Kalliossa on potentiaalia poliittiseksi runoilijaksi, joka osaa ilmaista näkemyksensä suoraan ja kaunistelematta mutta perustellusti. Merkittävien kieliopillisten puutteiden vuoksi kielivalinta, jonka tarkoitus voi olla kasvattaa kohdeyleisöä tai tehdä runoudesta saavutettavaa, tekeekin runoista vaikeasti luettavia. Tämä harmittaa osuvien, yksityiskohtiin tarttuvien mutta hukkaan menevien havaintojen puolesta.

Politiikkaa, Instagram-runoutta ja mainoksia

Teoksen keskeiset teemat ovat sukupuolten välinen epätasa-arvo ja feministinen emansipaatio. Teos kannustaa lukijaa voimaantumaan, ottamaan sen mikä hänelle kuuluu ja elämään itselleen merkittävää elämää. Näitä teemoja Kallio käsittelee useiden zeitgeist-linssien kautta. Runot kritisoivat niin patriarkaattia, sovinismia ja misogyniaa kuin ilmastotuhoa vokottelevaa yhteiskuntaa, rasismia ja ableismiakin. Monet runoista käsittelevät rakkautta.

Ongelma laajan aihekirjon käsittelyssä on tietysti se, että huomiot jäävät usein pintaraapaisuiksi. Kun runoja esitetään lavalla, kuten Kallio on tehnyt, tämä ei välttämättä haittaa. Lavalla teksti vuorovaikuttaa muiden asioiden kanssa. Esiintyjän ääni, rekvisiitta, ympäristö ja muut esitykseen valitut elementit, samoin kuin yleisö itse, luovat runoihin syvyyttä ja monimerkityksellistävät tekstejä.

Toisin kuin esimerkiksi runoilija Elsa Töllin lavarunozine Fun Primavera viisi kuukautta aiemmin ilmestynyt  She Needs Bigger Boots ei yritä välittää lavarunoesitystä yleisölle. Se ei ole hyvä tai huono asia, vaan kertoo lähinnä siitä, että painetun runon suhde esiintyvään runouteen on yhä moninainen ja kehittyvä.

Oululainen kirjailija Reija Korkatti huomauttaa arviossaan, että Kallion teos tuo mieleen Instagram-runouden. Kallio esiintyy teoksen kuvituksissa, mikä Korkatille vahvistaa vaikutelmaa. ”Se ei sinällään ole millekään kokoelmalle tappioksi. Instarunous on yksi runouden muoto. Kaiken ei tarvitse olla vaikeaa”, Korkatti toteaa.

Korkatin huomio on erittäin osuva. Kallion tapa käsitellä laajoja aiheita nopeasti ja tiivistetysti, erityisesti kun tämän yhdistää teoksen kuvitukseen, todella muistuttaa instarunoutta. Tästä näkökulmasta pintaraapaisut ovat perusteltuja: lyhyiden, visuaalisesti vahvojen tekstien on tarkoitus kiinnittää huomio hetkeksi, luoda lukijaan uskoa synkkyyden keskellä, aiheuttaa pieni järistys. Ne istuttavat siemenen, joka kenties kohta itää.

Toisaalta runouskäsitystä tällaisten tekstien alla voi pitää algoritmisen pahaenteisenä. Runous on lyhyttä ja iskevää, jotta lukija voi sen jälkeen jatkaa skrollaamistaan yhtä esteettistä kokemusta rikkaampana. Siemenet mätänevät multaan, jota kastellaan liian usein. 

Lyhyyden, iskevyyden ja visuaalisuuden vuoksi teoksen aukeamat muistuttavat välillä  suurten brändien inspiroiviksi tarkoitettuja mainoksia. Tämän voisi tulkita satiiriksi, yritykseksi näyttää lukijalle jotain kapitalismin dynamiikoista. Aina tekstit eivät kuitenkaan ole riittävän huolellisesti ajateltuja tai kielellisesti osuvia, jotta tämä onnistuisi. Teos kääntyy ikään kuin tahtomattaan toistamaan kiihkokapitalismin tuhoisia rakenteita, joita yrittää kritisoida.

Oikeutettu raivokkuus

Teos on yhteiskunnallisuudessaan vahvan vilpitön. Runojen puhujan ääni on kiihkeä ja anteeksipyytelemätön. Aggressiivinen, muiden toimimattomuutta kritisoiva sävy on perusteltu. Korkatti kirjoittaa: ”Ei ole sorretun tehtävä käyttäytyä kohteliaasti tai runon puhujan työ toimia. Hän voi myös pelkästään osoittaa epäoikeudenmukaisuutta ja todeta sen olemassaolon. Toiminta on kaikkien vastuulla.”

Runojen puhuja ei ole perilyyrisen hallusinoivan kiihkeä, koko maailman itseensä ja kieleensä nielaiseva. Kun runoteos nojaa lähinnä internet-aktivismista tuttuihin ajatuksiin eikä pysähdy syventymään erilaisten ilmiöiden äärelle, eivät runoilijan oma kyky havainnoida ympäristöä tai kielellinen lahjakkuus pääse kunnolla esiin. Tällainen pinnallinen kiihko, yhdistettynä kömpelöön kieleen, ohentaa tekstejä. 

She Needs Bigger Boots kaipaisi ehkä enemmän sisältöä Kalliolta itseltään. Nyt se on täynnä tähän ajanhetkeen sopivaa, median virrasta poimittua yhteiskuntakritiikkiä. Teoksen eetos on hyvin kunnioitettava, mutta sisällöllisesti se tarvitsisi monipuolisuutta katsantokantoihin, lisää vuoropuhelua erilaisten ajatusten ja havaintojen välillä. Kallion omaa ääntä, joka ei automaattisesti sopeudu kirjailijan ulkopuolisiin vaatimuksiin. Runokokoelmasta tuntuu unohtuneen se, että mikä tahansa teos voi olla vahvan yhteiskunnallinen ja tasa-arvon puolesta toimiva, vaikka runoilija toisi teksteissä esiin erilaisten poliittisten vaatimusten ristiriitaisuuden ja omat sisäiset konfliktinsa niiden suhteen.

Teos kääntyy ikään kuin tahtomattaan toistamaan kiihkokapitalismin tuhoisia rakenteita, joita yrittää kritisoida.

Toisaalta: kaiken ei tarvitse olla vaikeaa. Nuoret lukijat lienevät teoksen keskeisin kohderyhmä, eivät kaunista englantia ja yhteiskuntafilosofiaa fetisoivat kirjallisuuskriitikot. Kallion teos voi hyvinkin tarjota esteettisiä elämyksiä, poliittista valaistumista ja runollista ihastumista lukijalle, joka vasta etsii sisäänpääsyä runouteen.

Teos on vilpittömästi omien lähtökohtiensa puolella, mikä on arvostettavaa eikä lainkaan yksinkertaista ajassa, jossa naisia ja vähemmistöjä häiritään näiden yhteiskunnallisen puheen ja toiminnan vuoksi enemmän ja enemmän.  Runot havainnoivat kapitalistisen nyky-yhteiskunnan pahoinvoinnin akseleita ja mesoaa kiihkeästi niiden romuttamisen puolesta. Toivottavasti mesoaminen jatkuu.