14 solmua Greenwichiin

Olli Jalosen 14 solmua Greenwichiin on kirjallinen tapaus, jota saatiin odottaa vuosikausia. Kirjailijan itsensä mukaan teoksen valmistuminen vei miltei kaksikymmentä vuotta. Hyvää kannattaa kuitenkin odottaa; Jalosen romaanin osalta tämä pitää täydellisesti paikkansa.

Tarina saa alkunsa, kun suomalainen Petr saa entiseltä opiskelukaveriltaan Grahamilta kirjeen, jossa häntä pyydetään mukaan erikoiseen kilpailuun. Kilpailun järjestää tähtitieteilijä ja luonnontutkija Edmund Halleyn muistoyhdistys. Tarkoituksena on kiertää maanpiirin ympäri Greenwichin meridiaania pitkin. Reittiä taitetaan kuten 1700-luvulla, Halleyn aikana, eli pääasiassa jalan ja purjehtimalla. Ironista on, että sääntöjen noudattamista valvotaan nykyaikaisen tekniikan avulla.

Graham ja Petr muodostavat varsinaisen joukkueen. Avustajina toimivat Grahamin vaimo Isla ja myöhemmin myös Petrin veli Kari, joka on kirjan pääasiallinen kertoja. Tapahtumia valotetaan myös muiden matkalaisten näkökulmasta, ja aidon tuntuiset lokimerkinnät luovat uskottavuuden vaikutelman. Tarkkaan harkitun kerrontaratkaisun nerokkuus paljastuu lukijalle vasta kirjan loppupuolella.

Seikkailu pääsee kunnolla vauhtiin vasta reilun sadan sivun jälkeen. Taitavimmin rakennettuja jaksoja lukiessa tuntuu kuin matkaa taittaisi itse. Silloin on mahdoton pysähtyä ja kirjaa on vaikea laskea käsistään. Romaanin henkilöille kilpailu ei kuitenkaan aina ole huimaa seikkailua. Hitaasti etenevä taival ja järjettömiltä tuntuvien sääntöjen noudattaminen uuvuttavat, mutta oivallisen kerronnan avulla lukijan mielenkiinto säilyy.

Päällisin puolin Jalosen romaani on matkakertomus, joka jo jännityksensä ja mittasuhteidensa puolesta pitää lukijan tiukasti otteessaan. Samalla se on matka ihmiseen itseensä. Päähenkilöt kulkevat fyysisesti kymmeniä tuhansia kilometrejä ja henkisesti mittaamattomia matkoja omaan itseensä, ihmisen ulottuvuuksiin.

Jalonen hyödyntää romaanissaan turhan matkan teemaa ja käsittelee näin nykyajalle ominaista merkityksettömyyden kokemusta ja arvotyhjiötä. Kilpailijat joutuvat tuon tuosta harkitsemaan matkan tarkoitusta ja hintaa. Kukin suhtautuu tavoitteisiin hieman eri tavoin. Esimerkiksi kesken kisan mukaan liittyneen Karin on vaikea ymmärtää Grahamin kunnianhimoa pärjäämisen ja sääntöjen noudattamisen suhteen, kun välillä kilpailu uhkaa mennä elämän edelle.

Maailma huuhtoo ihmiset erilleen

Joukkue numero kuuden muodostava nelikko viettää kilpailuvuoden hyvin tiiviisti yhdessä. Lontoosta käsin valvotaan, että joukkueen jäsenet pysyttelevät riittävän lähellä toisiaan. Avustajat Isla ja Kari saavat liikkua vapaammin, mikä tietysti lähentää heitä. Grahamin kilpailuinto puolestaan tarttuu Petriin. Yhteinen seikkailu on riitti, joka muuttaa ihmiset toisiksi. Samalla muuttuvat myös ihmissuhteet. ”Maailma huuhtoo ihmiset erilleen, joskus vaikka kuinka läheiset”, Jalonen kirjoittaa, ja näin myös tapahtuu tämänkin matkan aikana.

Jalosen romaani tuo väistämättä mieleen televisiosarja Amazing Racen. Idea kirjaan syntyi kuitenkin jo 80-luvun lopussa, paljon ennen tosi-tv-buumia. Jalosen romaani pureutuu syvemmälle: Mikä on kilpailun merkitys? Ketä varten sääntöjä noudatetaan? Ketä varten ylipäätään tehdään matkaa? Kilpailu saa usein painajaismaisia piirteitä, eikä kaikki ole sitä, miltä sen halutaan näyttävän. Lopulta kaikki eivät selviä hurjasta seikkailusta.

Jalosen viisaat, tarkoin harkitut ja ilmaisuvoimaiset lauseet viehättävät. Tuntuu, ettei Jalosen tekstissä ole mitään turhaa ja että kaikki on sanottu juuri niin kuin pitää. Paljon on jätetty myös sanomatta: Jalonen luottaa lukijaan ja jättää varaa tulkinnoille. Hänen kerronnassaan arjesta muodostuu pyhää ja todellisuuden takaa pilkistää erikoinen magia. Tämä piirre on ominaista Jalosen koko tuotannolle.

14 solmua Greenwichiin sisältää sellaisia hitaasti kudottuja nopeita hetkiä, joista tunnistaa oikean kirjailijan. Teoksesta näkee, että se on vaatinut kypsymistä ja hautumista hioutuakseen valmiiseen muotoonsa. Se ei tuota pettymystä, eikä se jää raskaan sarjan prosaistin muun tuotannon varjoon. Tarkkuudessaan ja syvyydessään se muistuttaa Jalosen kiitettyä romaania Yksityiset tähtitaivaat (Otava 1999). 14 solmua Greenwichiin on suuri romaani, jollaisia saa harvoin lukea.