Orkneylaisten saaga

Tšekkiläinen, ranskaksi kirjoittava kirjailija Milan Kundera kysyy saksaksi nimetyssä esseessään Die Weltliteratur (Maailmankirjallisuus), mikä olisi ollut islantilaisten saagojen kohtalo, jos niitä ei olisi kirjoitettu islanniksi, kielellä jota puhuu vain 360 000 ihmistä, vaan englanniksi. Ja Kundera vastaa: ”Sankarien nimet olisivat meille yhtä tuttuja kuin Tristanin tai Don Quijoten. Saagojen esteettiset ominaisuudet, niiden kronologia ja vaikutussuhteet olisivat synnyttäneet kaikenlaisia teorioita, ihmiset väittelisivät siitä ovatko ne vai eivätkö ole ensimmäisiä eurooppalaisia romaaneja”.

Mikä tärkeintä, väittää Kundera, saagat olisivat antaneet vaikutteita kirjallisuuteen läpi aikojen. Mutta ne eivät ole, koska islantilaisia on niin vähän. Kunderan mukaan on silti selvää, että pienetkin kansat voivat luoda suurta kirjallisuutta.

Islantilaisen keskiaikaisen kirjoitusperinteen ydinosa tiivistyy kertoviin saagoihin, jotka kirjoitettiin muinais-islanniksi 1100–1300-luvuilla. Klassinen Orkneylaisten saaga täydentää hyvin aiempia saagasuomennoksia. Sen suomentanut Antti Tuuri on suomentanut myös Egillin, Kalju-Grimrinpojan saagan (1994), Poltetun Njállin saagan (1996), Grettir Väkevän saagan (2003) ja Gunnlaugr Käärmeenkielen saagan (2006).

Parhaiden saagojen joukkoon Orkneylaisten saaga ei lukeudu, mutta siinä on silti paljon kiinnostavaa. Tämä orkneylaisten kansalliseepos kertoo saarivaltakunnan soturijaarleista noin vuodesta 700 vuoteen 1100. Kuten asiaan kuuluu, saagassa piisaa tappelusta, sukupolvien ja naapurien välistä jännitettä, ihme- ja suurtöitä sekä pohjanmeren viimaa. Kauniit naiset mainitaan uroiden intohimon kohteena, muutoin naisten rooli on pieni. Pääosassa heiluvat miesten kunnia ja väkivaltainen toiminta.

Norjalaiset valloittivat Orkneyn 800-luvulla pikteiltä. Tämä kerrotaan saagassa myytinomaisesti. Alussa kuningas Fornjótr hallitsee Suomea ja kveenien maata. Kuninkaanpojat Nórr ja Górr lähtevät etsimään kadonnutta sisartaan Góita. Nórr valloittaa meren rannalta valtakunnan, jolle annetaan nimeksi Nórrin tie, Nórveg. Górr etsii sisartaan meren saarilta ja saapuu Orkneylle. Górrin jälkeläiset saavat Orkneyn Norjan kuninkaalta jaarlikunnaksi, mutta kuninkaat pitävät saaria aina osana valtakuntaansa.

Kuten saagat yleensä, Orkneylaisten saaga pohjaa suulliseen perimään – tarinat elävät vieläkin osin Orkneylla. Saagan kirjoittajaa ei tiedetä, mutta hänen uskotaan olleen yksi oppineista miehistä, jotka elivät 1200-luvulla Etelä-Islannissa. Islannin keskiajan suurin kirjailija Snorri Sturluson käytti saagaa yhtenä lähteenä kirjoittaessaan 1200-luvulla Norjan kuninkaiden historian, Heimskringlan.

Valtataistelua, verikostoa, ihmeitä

Yksisilmäisestä Einarrista tulee Orkneyn ensimmäinen jaarli. Viikingit riehuvat Skotlannissa, Irlannissa ja Englannissa. Kerran poiketaan Novgorodissakin. Orkneysta väännetään vähän väliä kättä, aina uusien jaarliehdokkaiden ponnahtaessa pakasta. Valtataistelu jatkuu läpi saagan ja rakentaa draaman kaaret; yleensä useampi osapuoli kamppailee Orkenysta, he ovat monesti sukua keskenään, ja tuon tuosta jokin osapuoli hakee tukea Norjan tai Skotlannin kuninkailta.

Dramatiikkaa luo myös verikosto, toistuvat miestapot. Sankarit ovat äkkipikaisia, he eivät poskensoittoa siedä, vaan hivauttavat kirveellä. Jaarlien lisäksi näiden alipäälliköt nahistelevat usein keskenään, vihan, kateuden, omaisuuksien tai naisten vuoksi.

Saagan alkupuolella Norjan kuningas Olavi Tryginpoika pakottaa jaarli Sigurdrin kristinuskoon; orkneylaiset kastetaan ja kirkkoja rakennetaan. Kristinuskon ja vanhan uskon jännite kihelmöi. Orkneylaisten saagassa rituaalit merkitsevät; unet ja mystiset tapahtumat ovat tärkeitä johdattajia; henkilöt aavistavat usein kohtalonsa; esiintyy noitaesineitä, kuten jaarli Sigurdrin voittamaton, kuolettava korppilippu tai jaarli Haraldrin myrkytetty paita.

Saagaa höystetään myös kristillisillä ihmeillä. Kerrotaan esimerkiksi marttyyrina kuolleesta jaarli Magnuksesta; Magnuksen henki vaeltaa ihmisten tykönä ja parantaa sairaita. Magnuksen luista tehdään pyhäinjäännös. Magnuksen tappaja on niin peloissaan, että matkustaa pyhään maahan kylpemään Jordan-virrassa vapautuakseen synnistä.

Lakonista hakkelusta

Saagan kerronta on lakonista ja pitäytyy olennaisuuksissa. Henkilöiden mielenliikkeet jäävät ulkoisista merkeistä pääteltäviksi. Toteava, konkreettinen kerronta synnyttää mielikuvan, että saaga pohjaisi pitkälti faktoihin. Saagat ovat silti enemmän kaunokirjallisuutta kuin historiankirjoitusta. Saagoissa on usein skaldirunonsäkeitä proosakerronnan lomassa, niin myös Orkneylaisten saagassa. Sankarirunot eli drapat tiristävät huippukohtauksista adrenaliinipitoisen tisleen.

Saagan loppupuolella päähenkilöksi nousee jaarli Rögnvaldr, jonka kerrotaan runoilevan tauotta ja tekevän hyviä tekoja valepuvussa. Rögnvaldr matkaa myös Jerusalemiin. Matkalla hurskas jaarli ryöstelee Espanjan rannikoita. Välimerellä viikingit kaappaavat saraseenien jättimäisen kauppalaivan dromonin. Jaarli kylpee miehineen Jordanissa, pistäytyy Konstantinopolissa ja Roomassa ja palaa sitten läpi Euroopan Orkneylle, jossa Rögnvaldrin täytyy ensi töikseen panna kuriin pari vallananastajaa. 22 vuotta hallittuaan Rögnvaldr lyödään kuoliaaksi. Taistelu vallasta alkaa taas.

Orkneylaisten saagan voi ajatella kertovan minkä tahansa eurooppalaisen valtion esihistoriasta. On turha väittää, että Shakespearen draamojen verisyys juontuu vain antiikin tragediaperinteestä. Ja ovatko ajat Orkneyn jaarlien päivistä niin kovin muuttuneet? Ei aina siltä tunnu, vaikka sodat onkin nykyään ulkoistettu toisiin maanosiin ja delegoitu ammattilaisten hoideltavaksi.