Missä junat kääntyvät

Suomessa on kirjoitetaan paljon hyvää science fictionia. Julkaisu on jäänyt pääosin pienkustantamoiden harteille. Kustantamojen portinvartijat eivät halua päästää scifiä sotkemaan ”oikeaa kirjallisuutta”. Kotimainen fantasia on hiukan onnistunut nostamaan päätään ulkomaisten sarjojen suosion jalanjäljissä, mutta sen julkisuusarvo on yhä olematonta.

Tampereen science fiction seura on julkaissut Pasi Jääskeläisen novellikokoelman Missä junat kääntyvät. Jääskeläinen on yksi Portti-lehden jokavuotisen novellikilpailun menestyneimpiä kirjoittajia: neljä voittoa ja kaksi toista sijaa. Lisäksi Jääskeläinen on voittanut kahdesti Atorox-palkinnon, jotka jaetaan vuosittain lukijoiden äänestyksen perusteella. Missä junat kääntyvät -kokoelmassa on yhdeksän novellia, joista yhtä lukuun ottamatta kaikki on aiemmin julkaistuja. Erityismaininnan ansaitsee Jääskeläisen itsensä tekemä näyttävä kansikuva, joka toimii mainiona tunnelman luojana.

Jääskeläinen on sujuva kertoja eikä hän unohda huumorin pilkahdusta vakavimmassakaan novellissaan. Hän kirjoittaa hienoja henkilökuvia, ja novellien rakenteet ovat huumaavan moniulotteisia. Monet asiat olisi voinut sanoa lyhyemminkin. Tarinoiden jännitteet säilyvät loppuun saakka, vaikka varsinaiset huippukohdat häipyvät pitkittämisen ja turhan toiston alle.

Jääskeläinen kääntelee sanoja mielellään ja viljelee mielenkiintoisia uuden tyyppisiä kielikuvia. Hän onnistuukin yleensä varsin oivaltavasti. Kielikuvia on kuitenkin niin runsaasti, että tekstistä tulee tahattoman koomista ja asia kääntyy kirjoittajaansa vastaan.

Jääskeläinen kirjoittaa polveilevaa ja rönsyilevää tekstiä, joka on täynnä pienen pieniä juonenpätkiä, jotka eivät johda minnekään mutta tekevät henkilöistä eläviä ja inhimillisiä. Päähenkilönä ovat usein lapset, mutta lasten ajatusmaailmaa Jääskeläinen ei onnistu tavoittamaan. Varhaiskypsimmätkään tenavat eivät käytä sellaista kieltä, mitä Jääskeläinen heidän suuhunsa panee.

Kokoelman novelleista jäi erityisesti mieleen Laurelia etsimässä surumielisenä kuvauksena rinnakkaisesta todellisuudesta. Tarina on hyvin todentuntuinen kaikesta ironiastaan huolimatta, ja kuvaus tukee hyvin kerrontaa. Kaihoisa tunnelma jää kutittamaan paidan alle vielä pitkäksi aikaa.