Alussa oli murha. Johtolankoja rikoskirjallisuuteen

Alussa oli murha on tietokirja rikoskirjallisuuden historiasta ja eri alalajeista. Paula Arvas ja Voitto Ruohonen paneutuvat aikajärjestyksessä eri rikoskirjallisuuden ilmiöihin. Ensimmäisessä luvussa käsitellään salapoliisiromaanin syntyä ja perinteisiä salapoliisiromaaneja, joista seuraavissa luvuissa siirrytään poliisiromaaneihin, trillereihin, historialliseen rikoskirjallisuuteen ja lopulta rikoskirjallisuuteen muissa viestimissä.

Jokaisessa luvussa kerrotaan ensin luvun käsittelemän alalajin historiasta ja synnystä, lajin tunnetuimmista kirjailijoista ja klassikkoteoksista ja annetaan esimerkkejä muista lajin teoksista. Lopussa paneudutaan aiheeseen Suomen näkökulmasta ja esitellään suomalaisia tekijöitä.

Alussa oli murha on pikemminkin hakuteos kuin kirja, joka luetaan kerralla.

Sävyltään teos on kuvaileva, ei arvottava. Eri genrejä ja tekijöitä ei aseteta arvojärjestykseen. Kirjailijoita ei myöskään vertailla toisiinsa arvostelevaan sävyyn, vaan vertailun tarkoituksena on tuoda esiin kirjailijoiden kirjoitustyylien, henkilöhahmojen ja juonien välisiä eroja ja samankaltaisuuksia.

”Leif GW Persson debytoi rikoskirjailijana 1970-luvulla ja aloitti uudelleen 1990-luvun lopulla. Persson on kriminologian professori, ja hän on työskennellyt vaativissa rikostapauksissa poliisin asiantuntijana. […] Ruotsalaista poliisia Persson kuvaa monin verroin kriittisemmin kuin Sjöwall ja Wahlöö aikoinaan. […] Perssonin teokset häilyvät poliisiromaanin ja arvoitusdekkarin välillä: päähenkilö Lars Martin Johansson on Maigret’ta muistuttava henkilöhahmo, ”mies, joka kykenee näkemään kulman taakse”.” (s. 109)

Teoksen suurin vahvuus on sen kattavuus. Jokaisesta esitellystä alalajista on kerätty useita esimerkkikirjailijoita ja -teoksia, jotka myös esitellään tarkasti. Kirjojen juonet avataan selkeästi ja kirjailijoiden tyylejä kuvaillaan esimerkkien kera. Teoksessa käsitellyt alalajit pilkotaan myös edelleen pienemmiksi yksiköiksi. Esimerkiksi ”Historiallinen rikoskirjallisuus” -luvussa historialliset rikosromaanit jaotellaan kahteen ryhmään: romaaneihin, jotka sijoittuvat menneisyyteen ja jotka on kirjoitettu kyseisen aikakauden jälkeen, ja romaaneihin, joissa tutkitaan menneisyyteen sijoittuvaa tapausta.

Hakuteos toimii, esimerkit valaisevat

Alussa oli murha on pikemminkin hakuteos kuin kirja, joka luetaan kerralla kannesta kanteen. Teksti on esimerkkipainotteista, ja kaikki esimerkit on kirjoitettu samaan, tasapaksuun sävyyn, joka käy nopeasti pitkäveteiseksi. Kuvaukset kertovat asiallisesti sen, mitä teoksissa tapahtuu, niiden tärkeimmät teemat ja henkilöt. Esimerkeissä ei ole mitään vikaa, mutta niiden ansiosta kahdenkin luvun lukeminen yhdeltä istumalta alkaa puuduttaa.

Hakuteoksena Alussa oli murha toimii hyvin selkeytensä ja kattavuutensa ansiosta. Jos haluaa tietoa vaikkapa poliittisista trillereistä, löytyy luvusta kattava kuvaus genrestä ja useita esimerkkejä kirjoista ja kirjailijoista. Parhaiten tietoa saa lukemalla koko luvun, tässä tapauksessa siis luvun ”4. Toimintatrilleri”, mutta alaluvut toimivat usein myös itsenäisinä yksiköinä, joiden avulla löytää nopeasti etsimänsä tiedon.

Teos kertoo kattavasti niin suomalaisesta kuin ulkomaalaisestakin rikoskirjallisuudesta.

Arvaksen ja Ruohosen käyttämä kieli hyvin neutraalia. Luvut on jaettu kirjoittajien kesken niin, että johdantoa lukuun ottamatta jokainen luku on yhden ihmisen kirjoittama, mutta sitä ei huomaa lukiessa. Vaikka teos onkin enimmäkseen hyvin sujuvaa luettavaa, joissain kohdissa kirjoittajien käyttämä kieli tuntuu kuitenkin kankealta, kuten seuraavassa Taavi SoininvaaranKriittinen tiheys -teosta koskevassa lainauksessa.

”Sen vuoksi häntä on vaadittu luovutettavaksi Yhdysvaltoihin ja tuomittavaksi terroristiyhteyksistä. Tämä on saattanut Karlssonin ja Soisalon yhteen, kun Soisalo on ryhtynyt hänen asianajajakseen, ja sittemmin heidän välilleen on kehittynyt rakkaussuhde.” (s. 255–256)

Alussa oli murha on monipuolinen hakuteos, joka kertoo kattavasti niin suomalaisesta kuin ulkomaalaisestakin rikoskirjallisuudesta. Se sopii hyvin uuden luettavan etsimiseen tai tiettyyn alalajiin tutustumiseen, mutta yhdeltä istumalta sitä ei kannata yrittää lukea. Teos on sekä kieleltään että sisällöltään niin selkeä, ettei sitä ymmärtääkseen tarvitse olla rikoskirjallisuuden harrastaja. Toisaalta se on myös tarpeeksi tarkka, että aiheeseen perehtyneelläkin lukijalla on mahdollisuus oppia jotain uutta.