Kyttiä, paukkuja ja rokkenrollia (Čeka, bumba & rokenrols)

Pauls Bankovskis ei sommittele Latvian lähihistoriasta kaunismuotoista tarinaa, vaan survoo tekstiinsä kaiken. Kyttiä, paukkuja ja rokkenrollia -romaanissa tilanteet ja näkökulmat vaihtuvat rivakasti, eikä henkilöiden määrässä ole säästelty. Kokonaisuutta rasittaa keskittymisen puute. Herkät elämäntarinat eivät tahdo saada syvyyttä.

Eletään syksyä 1978. Valtion turvallisuuskomiteasta eläkkeelle jäänyt Gleb Ivanitš kuolee häkämyrkytykseen autotallissaan. Ruumiin löytää nuori runoilija Harijs Miķelsons, jota miliisi alkaa heti epäillä taposta. Neuvostovaltion valvova silmä seuraa värähtämättä kansalaisten liikkeitä.

Kyttiä, paukkuja ja rokkenrollia on latvialaisen Pauls Bankovskisin tunnekylläinen romaani neuvostohallinnon viimeisestä vuosikymmenestä Riiassa. Romaani on kaksiosainen: Ensimmäinen puolisko kertoo ajasta syksystä 1978 kevääseen 1979, ja siinä keskeiset henkilöt yllätetään elämän käännekohdissa. Toinen puolisko kuvaa vuosia 1982–1989, joiden aikana henkilöhistoriat saavat muotonsa ja määränsä.

Bankovskis virittää henkilöhahmot soimaan aikakauden säveliä. Otsikon lupaaman rokkenrollin sijaan lähiötarina ujeltaa kaihoisaa iskelmää. Kaikkineen Kyttiä, paukkuja ja rokkenrollia on raskas kirja, jonka näkökulmien ja henkilöiden kanssa on oltava tarkkana.

Luna romantitšeskaja

Ruumiin löytänyt runoilija Harijs Miķelsons on Bankovskisin romaanin selkäranka, tuskainen ja itseriittoinen hahmo. Hänen lisäkseen Kyttiä, paukkuja ja rokkenrollia syventyy kolmen muun ihmisen elämäntarinaan neuvostovallan viimeisellä ajanjaksolla.

Nuori Eva Kallas on naisten uintimaajoukkueen kilpailumatkalla Länsi-Berliinissä. Hän tapaa kaupungissa Jorenin, joka on juutalainen tiedustelupalvelun agentti. Heidän välilleen syttyy epätoivoinen romanssi. Eva ei ymmärrä Jorenin käyttämää kieltä. Hänen mieleensä jää vain Jorenin pyöreästä kuusta käyttämä ilmaus ”luna romantitšeskaja”. Se toistuu läpi tarinan kuvana rakkaudesta ja vapaudesta. Niitä molempia Eva tulee kaipaamaan.

Eva ei pääse osallistumaan uintikilpailuun, koska häntä epäillään loikkausyrityksestä. Jorenin lahjoittama Chanel-pullo löytyy tytön tavaroiden joukosta. Evan isä Tõnu valmentaa joukkuetta, ja hänelle oman tyttären poisjäänti kilpailusta on kova kolaus. Neuvostourheilun kultavuosien paineet kiristävät uintijoukkueen tunnelmaa:

”Valiojoukkueen kuluneen vuoden suorituksia saattoi jälleen pitää erinomaisina. Ivan Mamentovitšia ei uhannut edeltäjiensä kohtalo. Barcelonan olympialaisissa ja sittemmin Münchenissä Neuvostoliiton joukkue voitti vähemmän mitaleita kuin Utrechtissa. Syylliset löylytettiin pahemman kerran. Päät putoilivat yksi toisensa perään. Edes kammottavimmissa viinahoureissaan Ivan Mamentovitš ei voinut kuvitella, että hänen uralleen tapahtuisi jotakin niin proosallista ja typerää.”

Eva matkustaa pois, mutta tuskainen Joren alkaa nähdä tytön hahmon kaikkialla. Mies solmii lyhyen avioliiton ja saa kaksi lasta. Hän hankkii peiteviran muinaisten kielten tutkijana ja yliopiston opettajana. Joren muistelee Evaa ja kuuntelee levyltä Maria Callasia. Mielessä pyörii matka Riikaan rakastettua etsimään.

Evalle käy kuitenkin huonosti kilpailumatkan jälkeen. Riikalaisen mopojengin kolme pikkurikollista raiskaa hänet talvisena iltana. Sitten Eva yrittää itsemurhaa. Elämä menee pirstaleiksi: syntyy lapsi. Yksi raiskaajista on Zmei, jonka kotiolot ovat vähintään epämääräiset. Zmei on tarinan hämäräperäisin hahmo, täynnä katkeraa arvaamattomuutta. Änkyttävä sälli pyörii vajaamielisten porukoissa ja fiksaa mopoja unohtaakseen maailman. Seuraava etappi on vankila.

Tekninen mosaiikki

Kyttiä, paukkuja ja rokkenrollia nivoo yhteen Evan, Jorenin, Harijsin ja Zmein elämäntarinat. Pakottava tarve suuren latvialaisen aikalaiskuvauksen luomiseen tuntuu tekstissä kautta linjan. Bankovskis tukee tarinaa sivuhenkilöiden vyörytyksellä. Valtaosa hahmoista jää auttamattoman pinnallisiksi. Pakolliset neuvostoviranomaisten arkkityypit ovat tietenkin mukana, vaikka niillä ei onneksi äidytä mässäilemään. Näkökulmatekniikka vaatisi keskittynyttä otetta, mutta Bankovskis haluaa ottaa mukaan kaiken. Välillä romaani on hajota käsiin, ja varsinkin teoksen loppupuolella intensiteetti heikkenee huolestuttavasti.

Tiheään toistuvat, kursiivilla painetut kommentointi- ja takaumajaksot tuntuvat monin kohdin tarkoituksettomilta. Bankovskis ymppää virkkeiden keskelle sulkeisiin vielä ahkerasti sivuhuomioita. Romaani toimisi paremmin, jos kirjailija olisi tekniikan sijasta panostanut henkilöhahmojen syventämiseen ja ympäröivän maailman kuvaamiseen. Historiallisista elementeistä Afganistanin sodan ja Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden kuvaukset tukevat hyvin kuvaa aikakaudesta, mutta ihmisten arki jää jokseenkin tavoittamattomiin.

Bankovskis sommittelee niin suurta mosaiikkia, ettei sen hallitseminen ole mahdollista. Esimerkiksi nuorten miesten Josefzin, Valdisin, Aigarsin ja Vitālijsin tarinat jäävät irralleen. Kaiken lisäksi monen tarinakokonaisuuden päätösratkaisut ovat banaaleja. Ne perustuvat heikosti perusteltuihin sattumiin ja vievät pohjaa henkilöiden uskottavuudelta. Kaunis epilogi pelastaa kuitenkin paljon: siinä kirjailija luottaa ilmaisuunsa tavalla, jota olisi myös muussa kerronnassa tarvittu.

Kyttiä, paukkuja ja rokkenrollia väsyy tekniseen ylisuorittamiseen. Bankovskis on selvästi taitava kirjoittaja, mutta tekstin satunnainen nerokkuus hukkuu käänteiden tulvaan. Teoksen ansiot ovat henkilöiden herkkyydessä ja tarinan pakottomassa lyyrisyydessä. Teksti toimii, kun taiteellisuus antaa kerronnalle tilaa.