Tarkka-ampuja (Sniper)

Pavel Hakin (s. 1962) pienoisromaani Tarkka-ampuja kertoo lyhyin ja iskevin lausein sodan mielettömyydestä ja julmuudesta. Sen vihan ja ahdistuksen ilmapiiristä, ajasta ja tilasta ilman moraalia ja ihmisyyttä. Osassa luvuista näkökulma on tappamisen velvollisuuttaan suorittavan tarkka-ampujan, osassa perheensä ruumiit joukkohaudasta kaivavan miehen. Nämä kaksi näkökulmaa ja niiden kohtaaminen tekevät romaanista kiinnostavan.

Kirjassa kuvataan suorasukaisesti ja kiertelemättä nimettömäksi jäävän pikkukylän tapahtumia sodan aikana. Lukeminen ei ole miellyttävää, erilaiset väkivallan muodot tulvivat esiin joka sivulta. Ajoittain tapahtumat tuntuvat kärjistyvän liioitellun mielettömiksi ja niihin on vaikea saada kosketuspintaa. Kirjoitan ”liioitellun”, koska väkivalta ja kidutus on niin brutaalia ja toistuvasti myöskin perverssiä. Ruumiiden lihaa syötetään kidutettaville ja sotilaat harrastavat nekrofiliaa.

Ihmisellä, vihollisella, ei ole minkäänlaista arvoa tai oikeutusta elämälleen, olipa kyseessä sitten lapsi tai raskaana oleva äiti. Upseerit ja komentajat totetuttavat täsmällistä ja järjestelmällistä terroria, naisia ja nuoria tyttöjä käytetään hyväksi, kidutetaan ja lopuksi tapetaan. Sotakuvaus on anonyymiä, ihmisten nimiä ei mainita, ei myöskään maiden nimiä tai muita seikkoja, joista paljastuisi sotatantereen sijainti.

Osittain kerronta etenee betoniluolassaan väijyvän tarkka-ampujan monologin kautta. Hän selvittää omaa filosofiaansa, puhdasta käskyjen ja velvollisuuden toteuttamista ilman moraalin ja etiikan painolastia. ”Olen maailman järjestystä ylläpitävän voiman kauttaaltaan aseistettu käsi. Järjestelmällisesti. Vankkumatta.”

Toinen näkökulma on perheensä ruumiit routaisesta joukkohaudasta kaivavan miehen. Kirveen avulla hän avaa jäisen ja kivisen maan ja samalla paljastaa perhettään kohdanneen rikoksen ja vääryyden. Hän kuljettaa perheensä ruumiit pois sotatantereelta jonnekin, missä voi haudata heidät kunniallisesti ja toteuttaa oman velvollisuutensa poikana ja veljenä. Näiden kahden ihmisen kohtaloiden kautta romaanista tulee ajatuksia herättävä. Ilman niitä kirja olisi vain toistuvaa ja yhä mielettömämmäksi muuttuvaa monomaanista terrorin ja väkivallan kuvausta.

Nämä kaksi hahmoa myöskin kehittyvät, niin tarkka-ampuja kuin perheensä ruumiiden kuljettajakin. Heidän elämällään on tarkoitus ja suunta.. Luolastaan tarkka-ampuja toteuttaa omaa moraaliaan tai pikemminkin moraalittomuuttaan ja kirjan lopussa havahtuu haavoittuvuuteensa. Perheensä ruumiiden kuljettaja on tietoinen omasta tehtävästään ja näkee velvollisuutenaan joukkohautojen avaamisen ja kaiken epäoikeudenmukaisuuden paljastamisen. Hän pyrkii tätä tavoitettaan kohti.

Kirjailija Pavel Hakilla on loppututkinto filosofiasta Sorbonnesta. Liken kustantaman suomennoksen etuliepeessä mainitaan Tarkka-ampujan olevan Hakin esikoisromaani, vaikka useiden ranskankielisten internet-lähteiden mukaan se on hänen toinen romaaninsa. Hakin suomentamattoman esikoisromaanin nimi on Safari (2001), ja häneltä on ilmestymässä tänä vuonna näytelmä Lutte à mort.

Suomentaja Einari Aaltosen sanavalinnat tuntuvat ajoittain hieman kömpelöiltä, mutta kokonaisuutena suomennos vaikuttaa onnistuneelta.