Tämä tarina on jokaiselle tuttu. Mutta kulunuttakin kuluneemmasta aiheesta Philip Pullman, yksi maailman suosituimmista nykykirjailijoista, onnistuu löytämään uutta sanottavaa.

Toisin kuin vakiintuneessa versiossa, Pullmanin tarinassa yhden sijaan onkin kaksi. Kaksosveljekset Jeesus ja Kristus. Ensin mainittu on pulska poika syntymästä alkaen, hyvinvoiva ja suosittu. Kristus taas on kyllä äitinsä suosikki, mutta syrjäänvetäytyvä, veljensä säihkeestä sivuun jäävä mietiskelijä. Hän ihailee veljeään varauksetta, mutta on myös hyvin erilainen.

Kristuksesta tulee veljensä varjo. Juuri hän kirjaa ylös Jeesuksen rocktähtimäisen elämän tapahtumat, joko salaa yleisön joukosta seuraten tai sitten opetuslasten joukkoon ujuttamansa urkkijan raporttien perusteella.

Yllyke tälle ylöskirjaamiselle tulee salaperäiseltä, paholaismaiselta ”muukalaiselta”, jota Kristus luulee enkeliksi. Hän myös asettaa Kristuksen kirjoitustyölle ohjeet. Tärkeämpää kuin tallentaa tarkkaan historiallisen Jeesuksen tekemiset on ”totuus”:

”Ilmaisuja täytyy korjata, merkityksiä selventää ja asioita täytyy yksinkertaistaa hidasjärkisiä varten.”

Kansa tarvitsee ihmetekoja uskonsa vahvistukseksi ja Kristus kirjaa Jeesuksen sellaisia tehneen, vaikka esimerkiksi väkijoukon ruokkiminen kahdella kalalla ja viidellä leivällä tapahtuu Pullmanin versiossa toisin kuin Raamatussa.

”Miten olisi pitänyt olla palvelee Jumalan valtakuntaa paremmin kuin Mitä oli.” ”Jeesus on historia, ja sinä olet totuus”, muukalainen neuvoo Kristusta.

Muukalainen ja Kristus asettavat tavoitteeksi Valtakunnan maan päällä eli kirkon, organisaation. Tämän ajatuksen Jeesus torjuu vihaisesti. Mutta Kristus suostuu, ilman kirkon perustamista hänen veljensä opetukset unohtuisivat nopeasti. Tarkoitus pyhittää keinot.

Pullmanin missio

Philip Pullman tunnetaan edesmenneen Christopher Hitchensin kaltaisena ärhäkkänä uskontokriitikkona. Usko ei kuitenkaan ole hänen kritiikkinsä pääkohde vaan kirkot instituutioina. Huippusuositussa fantasiakirjasarjassa Universumin tomu kärkkäästi suomittu instituutio Magisterium on jokseenkin selvästi meidän maailmamme katolisen kirkon vastine, eikä Pullman ole sitä juuri salaillut, vaikka kutsuukin itseään ateistin sijaan agnostikoksi.

Kill your darlings -ohje on päässyt unohtumaan Pullmanilta.

Rehti mies Jeesus & kieromieli Kristus -teoksessa on kohta, joka hypähtää esiin oudolla tavalla. Loppuhuipennuksen Getsemane-jaksossa Pullmanin Jeesus mietiskelee ja pitää pitkän monologin. Välinpitämätön, kuuro ja mykkä Jumala saa kuulla kunniansa. Hän on pelkkää poissaoloa:

”Minun on parempi puhua puulle tai koiralle, pöllölle tai pienelle heinäsirkalle. Ne ovat aina läsnä. Olen osa tätä maailmaa ja rakastan jokaista hiekanjyvää ja ruohonkortta ja veripisaraa.”

Teoksen lopussa on samansävyinen epilogi, jossa kirjailija selittää ratkaisujaan ja kertoo myös omasta maailmankatsomuksestaan. Tämä on hyvin poikkeuksellista kaunokirjallisessa perinteessä. Lapsen uskosta uskonnottomuuteen herännyt Pullman tiivistää Jeesuksensa monologin toisin sanoin:

”Olen ehdoton materialisti. Minusta materia on jo sinänsä niin ihmeellistä ja arvoituksellista ilman, että siihen liitetään niin sanottu henki, ja itse asiassa puheet hengellisestä tekevät minut aina hiukan vaivaantuneeksi.”

Mitä maailman rakastamiseen, materiaan, kirkkoihin ja jumaliin tulee, olen Pullmanin ja hänen Jeesuksensa puheen kanssa täydellisesti samaa mieltä. Mutta teoksen kirjalliseen kompositioon Jeesuksen vimmainen monologi soveltuu kehnosti. Se töksähtää esiin häiritsevällä tavalla, tekstin uskottavuus kärsii. Vanha sääntö pätee yhä. Pamflettimainen julistaminen sopii kirjallisuuteen vain erittäin harvoin, kirjallisuudessa pitää näyttää, ei selittää. Kill your darlings -ohje on päässyt Pullmanilta tällä kohdin unohtumaan.

Kieli ja käännös kohdallaan

Uuden testamentin evankeliumien kirjoittajat eivät olleet kirjallisuusmiehiä. Evankeliumien kreikka on yksioikoista ja epäkirjallista, minkä takia aikakauden oppinut älymystö väheksyi niitä. Tämä kansanomaisen yksinkertainen tyyli on välittynyt myös Raamatun käännöksiin sekä lopulta Pullmanin versioon. Helene Bützowin suomennos keskustelee myös evankeliumien käännösten kanssa kuten pitääkin, ja hän on hienosti tavoittanut Pullmanin tekstin vireet, myös siellä täällä esiintyvät poikkeamat Raamatun tyylistä.

Raamattunsa lukeneille teoksen sävy on siis tuttu. Minuakin tekstin naivistinen poljento viehätti aikansa – kuin olisi lähtenyt aikamatkalle ala-asteen uskonnontunnille –, mutta pian turhauduin. Vivahteikkaammalla kielellä voisi sanoa niin paljon enemmän.

Kokonaisuutena kirja jää aavistuksen torsoksi, mutta vain vähän. Loppuratkaisu on kutkuttava, se jääköön paljastamatta. Rehti mies Jeesus & kieromieli Kristus –teos on paitsi nimensä mukainen romaani, myös ja ennen kaikkea kertomus siitä, kuinka tarinat syntyvät ja elävät.

Vielä jokin aika sitten Philip Pullman olisi joutunut kirjansa takia vaikeuksiin. Vähemmästäkin on kirjailijoita poltettu roviolla, lempeämmästä vaimentamisesta puhumattakaan. Ne päivät ovat onneksi takana. Ainakin niin sanotuissa länsimaissa uskontokritiikki on valtavirtaistunut eikä mikään enää hätkäytä. Nykymaailman polttavimpia kysymyksiä on, tuleeko joskus vielä aika jolloin samanlaisen versioinnin voi kirjoittaa ilman seurauksia myös Koraanista.

Jaa artikkeli:

 

Lisätietoa muualla verkossa

Philip Pullmanin nettisivut