Eläinten oikeudenkäynti

Jos eläimet haastaisivat ihmiset oikeuteen syyttäen heitä sorrosta ja julmuudesta, millainen oikeudenkäynnistä sukeutuisi? Puhtauden veljien (Ikhwán al-Safá) 900-luvulla kirjoittamaan 52-osaiseen ensyklopediaan lukeutuva Eläinten oikeudenkäynti nostaa esiin kysymyksen ihmisten ja eläinten suhteesta ja antaa puheenvuoron ihmisten lisäksi myös eläimille. Kiista on, kuten sopii odottaa, hyvin kiihkeä.

Vaikka reilussa tuhannessa vuodessa voisi kuvitella tapahtuneen paljonkin kehitystä, juuri suomennetun teoksen asetelma on edelleen varsin ajankohtainen: ihmiset esittävät horjuvia perusteita sille, miksi he ovat herroja ja eläimet orjia. Eläimet puolestaan pyrkivät kumoamaan ihmisten käyttämän hirmuvallan.

Filosofia tutkii orjuutta ja vapautta

Oikeudenkäynnin kysymys eläinten oikeudesta vapauteen on hämmästyttävän moderni kun ottaa huomioon, että yhä nykyäänkin eläimiä koskeva lainsäädäntö tarkoittaa eläinten suojelua, ei niinkään oikeuksia. Esimerkiksi suomalaisen eläinsuojelulain päämäärä on ”suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta”, mutta se listaa myös koko joukon asioita, joita eläimille saa tehdä.

Eläimiä vastaan käydyistä oikeusjutuista Euroopassa on merkintöjä 1200-luvulta aina 1800-luvulle asti.

Eläinten tappaminen lihan tai turkin takia on täysin laillista, samoin vasikoiden erottaminen emosta heti syntymän jälkeen, jotta ihmiset voivat käyttää niille tarkoitetun maidon. Jos parituntisena äidistään erotetun poikasen huuto ei täytä kärsimyksen määritelmää, on vaikea sanoa, mikä täyttää.

Jos eläimillä siis jotain oikeuksia onkin, ne perustuvat hyvin rajoittuneelle ja tarkoitushakuiselle käsitykselle niin eläimestä kuin kärsimyksestä. Voikin todeta, että oikeastaan eläinsuojelulaissa on kyse ihmisten oikeudesta hyväksikäyttää eläimiä.

Arabialaisen ja islamilaisen filosofian tutkimukseen erikoistuneen Janne Mattilan suomentamalla teoksella on siis edelleen paljon annettavaa eläinoikeuskeskusteluun.

Kysymys eläinten asemasta pakottaa määrittelemään myös ihmisen aseman. Onko ihminen luomakunnan kruunu vai yksi laji muiden joukossa? Viime aikoina posthumanistisen tutkimusparadigman nousu on johtanut yrityksiin muotoilla ei-ihmiskeskeistä maailmanselitystä, jossa eläimet nähdään itsessään arvokkaina, ei ainoastaan ihmistä vähäisempinä apureina tai objekteina.

Nykyihmisen voi puolestaan olla vaikea ymmärtää uskonnollisia perusteita eläinten tai yhtään kenenkään orjuudelle. Traditio on kuitenkin hyvä tuntea. Eläinten oikeudenkäynnin erittäin asiantunteva käännös tarjoaa nyt myös suomalaiselle lukijalle mahdollisuuden tarkastella ihmisen ja eläimen suhdetta keskiajan islamilaisen filosofian näkökulmasta.

Kuten suomentaja selventää, ”Puhtauden veljien eläineettinen näkökulma on varsin poikkeuksellinen, joskaan ei ainutlaatuinen, keskiajan arabialaisessa kirjallisuudessa”. Filosofisesti perusteltu kasvissyönti oli antiikin platonistisessa traditiossa yleistä. Myös keskiajan arabiankielisestä kirjallisuudesta löytyy puheenvuoroja eläinkunnan tuotteiden käyttämistä vastaan eli sen puolesta, mitä nykyään kutsumme veganismiksi.

Maailman järjestys

Teoksen oikeudenkäyntiasetelma tuntuu nykynäkökulmasta fantastiselta juonikuviolta. Keskiaikaisten eläinkäsitysten valossa kyse ei kuitenkaan ole pelkästä allegoriasta. Vaikka eläimet yleisesti nähtiin ihmisille alisteisina orjina, saatettiin niitä kuitenkin pitää oikeuskelpoisina toimijoina, joita vastaan käydyistä oikeusjutuista Euroopassa on merkintöjä 1200-luvulta aina 1800-luvulle asti.

Eläinten oikeudenkäynnissä ihmisten ja eläinten puhemiehet kerääntyvät jinnien kuninkaan eteen ratkomaan kysymystä eläinten orjuudesta. Jinnit, jotka Koraanissa luokitellaan yhdeksi järjellisten olentojen luokasta ihmisten ja enkelien ohella, ovat ihmisaisteille näkymättömiä henkiolentoja. Kuten ihmisten ja eläinten suhde, myös ihmisten ja jinnien välinen suhde on tulehtunut, kuten tarinasta käy ilmi. Esi-islamilaiselta ajalta periytyvä uskomus on nähnyt jinnit useimmiten pahantahtoisina ja vihamielisinä. Puhtauden veljien kertomuksessa jinnien kuningas edustaa kuitenkin viisautta ja objektiivisuutta.

Kenellekään luomakunnassa ei ole annettu kaikkia hyveitä ja lahjoja, vaan jokaiselta puuttuu niistä valtaosa.

Faabelin muotoa noudatteleva kertomus on samalla läpileikkaus ajan islamilaiseen käsitykseen luomakunnan kerroksista. Eläimet noutavat puhemiehen jokaisen luokan keskuudesta, ja samalla käydään läpi kunkin lajin ominaisuuksia. Eläinten pitämissä puolustuspuheenvuoroissa esitetään tarkkoja kuvauksia niiden muodosta, toiminnasta ja paikasta luonnonjärjestyksessä.

Esimerkiksi hyönteisten pieni koko, jota ihmiset pitävät merkkinä vähäisyydestä, selittyy sirkan puheenvuorossa: ”Sen sijaan pienet ruumiit, joissa on mahtavat ja tietävät sielut, soveltuvat vain taidokkuutta vaativiin toimiin, kuten mehiläisten, silkkimatojen ja sen sellaisten tapauksessa”. Ihminen ei voi nähdä, miten hänelle niin mieleiset silkki, hunaja ja helmet syntyvät eläinten työn tuloksena, mikä on osoitus Jumalan kaikkivoipaisuudesta ja luonnon mysteeristä. Vain Jumalalla on tämä tieto. ”Toden totta, arvoisa kuningas, Luoja on näin osoittanut kaikkivaltiutensa Aadamin suvun filosofeille, jotka kieltävät, että maailma olisi luotu tyhjästä ilman edeltävää ainetta”, sirkka toteaa.

Oikeudenkäynnin mittaan lähestytään myös ajan ja kirjoittajien maailmankuvaa erilaisista näkökulmista. Uskonnolliset, loogiset ja eettiset argumentit kilpailevat hyötynäkökulmien kanssa.

Vastahankaan asettuvat erityisesti ihmisten essentialistinen maailmanselitys ja eläinten esittämät funktionalistiset ajatukset maailmasta harmonisena ja tarkoituksenmukaisena kokonaisuutena. Ihmiset puolustavat herruuttaan – usein varsin ristiriitaisin perustein – muun muassa terävän älynsä, pystysuoran muotonsa ja hienostuneen kulttuurinsa nojalla. Nämä ominaisuudet ovat heidän mielestään osoituksia ylivertaisuudesta.

Eläinten edustajat puolestaan muistuttavat, että jokaisella olennolla on oma paikkansa maailmassa. ”Sillä kenellekään luomakunnassa ei ole annettu kaikkia hyveitä ja lahjoja, vaan jokaiselta puuttuu niistä valtaosa. Eikä keneltäkään ole riistetty kaikkia lahjoja, vaan kullekin on annettu jotain, mitä muilla ei ole”, esittää aasi eläinkunnan puolesta.

Mattilan kattavan taustoituksen ansioista keskiajan islamilaista filosofiaa tuntematon lukija saa käsityksen siitä, miten teksti sijoittuu aikansa keskusteluun. Valaisevan esipuheen lisäksi suomentajan yksityiskohtaiset huomautukset tarjoavat mahdollisuuden syventyä tarinan kulttuuriviittauksiin. Toisaalta siitä voi nauttia myös mukaansatempaavana, allegorisuudessaan ajattomana eläinsatuna.

Tekstin salattu taso

Allegorisuus luonnehtii teoksen kirjoittajien pyrkimyksiä laajemminkin. Puhtauden veljet liittyvät islamilaisen filosofian esoteeriseen traditioon, joka korosti tietoa jonain, joka paljastetaan vain harvoille valituille. Eksoteerisen pintatason lisäksi tekstillä nähtiin olevan myös esoteerinen, syvempi taso, joka välitti sen todellisen merkityksen.

Eläinten oikeudenkäynninkin voi katsoa kritisoivat ihmisiä juuri siitä, että he suuntautuvat ikuisuuden sijaan maallisuuksiin ja pitäytyvät synnissä. Eläimet näyttäytyvät tässä kontekstissa hurskaina ja viattomina, mutta toisaalta niiltä puuttuu vapaa tahto, joka mahdollistaa niin hyvän kuin pahan.

Puhtauden veljien etiikka oli, Mattilan sanoin, ”askeettinen ja tuonpuoleiseen suuntautunut”. Epistolan syvä, allegorinen merkitys ei oikeastaan liitykään eläinten oikeuksiin. Teoksen voi nähdä vertauskuvana kirjoittajien käsitykselle maailmankaikkeuden jakaantumisesta seitsemään profeettasykliin; jokainen eläinten kuningas edustaa yhtä profeetoista ja eläinten puhemiehet vertautuvat shiialaisiin imaameihin.

Kirjoittajien ajattelun taustalla on pitkälti uusplatonistinen kosmologia. Yleisimmin Puhtauden veljet liitetään ismailismiin, ja heidän ajattelussaan onkin selviä yhtymäkohtia ismailismin kreikkalaisesta filosofiasta ammentamaan ajatteluun. Kuten suomentaja selventää esipuheessaan, kovin paljoa ei ensyklopedian kirjoittajista kuitenkaan tiedetä, sillä Puhtauden veljiksi itseään kutsuneet eivät koskaan paljasta todellista identiteettiään.

On jopa ehdotettu, että ensyklopedia olisi yli sata vuotta kestäneen kollektiivisen toimitustyön tulos.

Tutkijat ovat yleisesti ottaen samoilla linjoilla siitä, että kirjoittajat olivat uskonnolliselta identiteetiltään sunnalaisesta näkökulmasta harhaoppisia muslimeja, mutta ryhmän dynamiikasta tai teoksen tarkasta ajoituksesta ei ole yksimielisyyttä. Eläinten oikeudenkäynti on osa laajempaa epistolakokoelmaa (arabiankielinen nimi Rasāʾil ikhwān aṣ-ṣafāʾ wa khullān al-wafāʾ tarkoittaa kirjaimellisesti Puhtaiden veljien ja uskollisten ystävien kirjeet), joka käsittelee laajasti aikansa tieteenaloja, muun muassa etiikkaa, filosofiaa ja politiikkaa. Ei ole kuitenkaan varmuutta, kuinka monta kirjoittajaa sillä on tai kuinka pitkän ajan kuluessa se on kirjoitettu. On jopa ehdotettu, että ensyklopedia olisi yli sata vuotta kestäneen kollektiivisen toimitustyön tulos.

Herruus jatkuu

Tarina päätyy hieman yllättäen ilman, että jinnien kuningas julistaa tuomiotaan. Ihmisten edustajan viimeisen, kaunopuheisen puheenvuoron perusteella on kuitenkin selvää, että oikeusjuttu päättyy ihmisten hyväksi. Mattila sanookin esipuheessa, että epistolan tarkoitus on korostaa kaikkien olentojen hyveellisyyttä, ei oikeastaan aidosti kyseenalaistaa ihmisten oikeutta hallita eläimiä.

Eläinten argumentit tuovat kautta linjan esiin, että tapoja palvella Jumalaa on lukemattomia. Jokainen olento julistaa luomistyön ihmettä omalla tavallaan. Kuten kaunopuheinen papukaija toteaa: ”Riittävä todistus puheilleni on Jumalan ilmoitus Koraanissa: ’Kaikki ylistää hänen kunniaansa, mutta te ette vain ymmärrä muiden tapaa ylistää’”. Vaikka ihmiset saavat vapauttavan päätöksen ja voivat edelleen alistaa eläimiä käyttöönsä, kehottaa faabeli heitä kunnioittamaan olentoja sellaisina kuin ne ovat. Tämä sanoma on ajaton.