Elämäni kuplassa -romaani alkaa komeasti. Raine Mäkinen kuvaa kirjan ensimmäisessä luvussa päähenkilön menneisyyttä ja nykyhetkeä, ja lukija aavistelee sisätiloihin sulkeutuneen nuoren miehen elämän muuttuvan ratkaisevasti tulevaisuudessa.

Aleksi on joutunut asumaan suurimman osan elämästään pienen yksiön kokoisessa tilassa muusta maailmasta eristettynä. Steriiliin muovikuplaansa hän joutui kahdeksanvuotiaana, nyt mies on täysi-ikäinen.

Nuorukaisen mieltä alkaa kalvaa epäilys, että eristämiseen johtanut lääkärin diagnoosi on virheellinen. Mies ryhtyy toimiin päästäkseen käsiksi normaaliin elämään. Vapautumisen tiellä ovat vanhemmat ja lääkäri, joka kaiken lisäksi on rakastunut Aleksin äitiin. Kuplasta vapautuva poika sekoittaisi valmiit kuviot ja kyseenalaistaisi lääkärin ammattitaidon ja vanhempien kuplaratkaisun.

Romaani on kuin klassinen satu pojan vapautumisesta: mukana on äitirukka, isähissukka ja pahana isäpuolena lääkäri-Hakkarainen. Sadunomaisesti tarina kuvaa symbolisella tasolla monia nyky-yhteiskunnan ilmiöitä: liiallista luottamusta lääketieteeseen, nuorten vaikeutta itsenäistyä ja ongelmiin jämähtänyttä perhe-elämää.

Romaani pyrkii kertomaan siis monesta muustakin asiasta kuin pojasta kuplassa. Ainakin toivoisin sen kertovan, mutta itse asiassa romaani on vain hauska tarina omituisista ihmisistä omassa keinomaailmassaan.

Terävimmillään Mäkinen on kuvatessaan todellisuudesta vieraantunutta pojan äitiä. Äiti elää haavekuvien täyttämässä maailmassaan, jossa perheen raha-asiat aiheuttavat hänelle ”päänahan pistelyä ja kuumottavan olon”.

Mäkinen pistelee äitirukkaa oikein tosissaan: ”Hanna, Aleksin äiti, kuunteli ruotsinlaivoille pyrkivien rekkojen jyrinää avoimesta olohuoneen ikkunasta ja yritti saada rintalastansa alle sen pakahduttavan tunteen, joka teki hänestä taiteilijan ja naisen. Hän rakasti tuota tunnetta keväisin, vaikka se ympärivuotisena olisi ollut liian rasittava.”

Elämäni kuplassa jää kirjana kahden maailman välille. Toimiakseen täysimittaisena satuna tarina olisi vaatinut vertauskuvallisemman käsittelyn ja reilun irtautumisen arjesta. Täysmittainen romaani olisi puolestaan vaatinut aiheen syventämistä ja päähenkilön monipuolisempaa kuvausta. Nykyisellään kirja on novellimainen hauska tarina.

Raine Mäkinen (s. 1938) on espoolainen kirjailija, jonka esikoisromaani Kuuma syksy (1974) sai Erkon palkinnon vuoden parhaana esikoisena. Elämäni kuplassa on myös näytelmiä kirjoittaneen Mäkisen viides romaani.

Jaa artikkeli:

 

Lisätietoa muualla verkossa