Hevoselle kaikki niityt ovat rumpuja

Jos käännösrunous on marginaalista, niin käännösaforistiikka se vasta marginaalista onkin. Vielä harvinaisempaa on sellainen käännösaforistiikka, joka astuu ulos ns. viisauskirjallisuuden alueelta ja pakenee yksiselitteisiä lajimäärittelyjä. Espanjalaisen Ramón Gómez de la Sernan (1888–1963) valikoima Hevoselle kaikki niityt ovat rumpuja tuo uutta verta suomalaiseen aforistiikkaan ja täydentää kuvaamme espanjankielisestä modernismista.

Ramón tunnetaan parhaiten mietelmistä, joista suomennosvalikoima koostuu.

Pelkällä etunimellään esiintynyt kirjailija on nykyisin varsin tuntematon hahmo, mutta elinaikanaan Ramón oli keskeinen vaikuttaja espanjankielisessä kirjallisuudessa Atlantin molemmin puolin.  Kuten suomentaja Arto Rintalan esipuheesta käy ilmi, Ramónia ihailivat niin Federico García Lorca, Jorge Luís Borges, Júlio Cortázar, Salvador Dalí, Luís Buñuel kuin Pablo Nerudakin, joka omisti kollegalleen yhden oodeistaan. Juuri Ramón isännöi madridilaisen Café Pombon kirjallista salonkia, joka oli Espanjan sisällissotaa edeltävän modernistisukupolven tärkein kohtauspaikka.

Mistään takapirusta tai harmaasta eminenssistä ei silti voi puhua, sillä epäsovinnainen kirjailija erottui 1900-luvun alun konservatiivisessa Espanjassa näyttävillä tempauksillaan: hänellä oli muun muassa tapana pitää kirjallisia luentoja sirkuselefantin selässä. Mitä kirjalliseen tuotantoon tulee, Ramón oli suunnattoman monialainen ja tuottelias: satakunta teosta kattava tuotanto pitää sisällään niin romaaneja, novelleja, runoutta, esseitä, lehtijuttuja ja elämäkertoja. Parhaiten jälkipolvet kuitenkin tuntevat Ramónin greguería-nimisistä lyhyistä mietelmistä, joista tuore suomennosvalikoima myös koostuu.

Greguerían anatomia

Greguería on kirjailijan itsensä antama nimitys, joka viittaa sekä käsittämättömään kieleen (< griego ”kreikka”, kuten meillä ”heprea”) että hälinään tai mekkalointiin. Ramón määritteli greguerían yhtälöllä ”huumori + metafora = greguería”. Kyseessä on siis leikillinen ilmaus, jossa metaforalla on keskeinen asema. Määritelmä on kuitenkin sen verran lavea, että käytännössä greguería voi tarkoittaa mitä tahansa mietelauseesta ja sananlaskusta vitsiin tai pienoisrunoon. Olennaista on huumori ja yllätyksellisyys.

Hevoselle-valikoiman gregueríat voi luokitella niiden toimintaperiaatteen mukaan. Yksinkertaisimmillaan ne nojaavat visuaaliseen assosiaatioon: ”Salama tahtoo istuttaa sähköisen puun”. Tällaisten gregueríojen rinnalla on usein kirjailijan piirros, mikä tuo mieleen päivälehtien pilapiirrokset. Keino ärsyttää silloin, kun näennäisen kaltaisuuden takaa ei löydy mitään syvempää yhteyttä. Miksi lämpöpattereista puhutaan ”talon suolina”, eikö putkisto hoida sitä tehtävää?

”On vaikea määritellä, milloin sukupolvi vaihtuu. Sanotaan, että suurin piirtein yhdeksältä illalla.”

Tyypillistä on myös totunnaisen logiikan nurinkääntäminen (”Pöly on täynnä vanhoja, unohdettuja aivastuksia”) sekä oksymoronien käyttö (”Viini on täynnä tulevaisuuden muistoja”). Jotkut gregueríat ovat puolestaan Oscar Wilde -tyylisiä sutkauksia, joissa voi nähdä myös standupin one-linerien edeltäjän: ”On vaikea määritellä, milloin sukupolvi vaihtuu. Sanotaan, että suurin piirtein yhdeksältä illalla.” Joskus huumori on absurdia: ”Hän soitti pianoa nelikätisesti. Siinä onkin kaikki, mitä hänestä tarvitsee sanoa”. Oman runouden alalajinsa taas muodostavat gregueríat, jotka perustuvat yhdelle voimakkaalle runokuvalle: ”Kesän ensimmäiset pääskyt lennähtävät nuorten tyttöjen mustista silmistä”.

Modernin elämän pilapiirtäjä

Teemojen tasolla gregueríat kommentoivat erityisesti modernia elämää. Ramón suhtautuu teknologian kehitykseen, massatuotantoon ja vaihtuviin muoteihin hillityn sarkastisesti: ”Pakkausten kehittelyn parissa sivilisaatio etenee kaikkein nopeimmin”. Kirjailija tarkkailee uteliaana modernia elämänmenoa mutta toisaalta pilkkaa yrityksiä ymmärtää sitä: ”Sosiologi hukkaa aikaansa pahimmin puhuessaan muodista, sillä muotihan on olemassa vain sosiologien harhauttamiseksi”. Moderniteetin luonteen mukaisesti se, mikä oli eilen uusinta uutta, on tänään jo vanhentunutta: ”Oi niitä aikoja, kun puutkin nostivat katseensa nähdäkseen lentokoneen!”

Modernin elämän kuvien rinnalla on myös perinteistä runokuvastoa kuten meri, kuu ja satakieli. Siinä missä futuristit julistivat tappavansa kuunvalon ja Lorca ja hermetistit kehittelivät yksityistä symboliikkaansa, Ramón pyrkii huumorin avulla sovittamaan yhteen uuden maailman ja vanhan kuvaston: ”Kuu on vararikkoon ajettu kuluneiden metaforien pankki”. Voisiko seuraavan greguerían itse asiassa ymmärtää heittona futuristien suuntaan: ”Romantikot kiidättivät murskattuja sydämiä hevosvaunujen voimin. Nykyisin automobiileilla.”?

”Kuu on vararikkoon ajettu kuluneiden metaforien pankki.”

Monet gregueríat käsittelevät myös naisia, rakkauta ja sukupuolten välisiä suhteita. Tässä aihepiirissä Ramón on kaikkein eniten aikansa tuote: suomentaja kutsuu kirjailijaa ”aidoksi bon vivantiksi”, mutta let’s face it, nykypäivän näkökulmasta mietelmät ovat täynnä kasuaalia misogyniaa ja seksismiä. ”Nainen: vaihtelevaa pilvisyyttä”. Niinpä, la donna è mobile. Tämänkaltaiset sutkaukset epäilemättä kirvoittivat makeat naurut Madridin miesvaltaisissa kirjallisuussalongeissa. Homovitsejä Ramón ei sentään veistele, Lorca olisi saattanut tykätä kyttyrää.

Mietelmäkirjallisuudelle tyypillisesti gregueríat käsittelevät suuria eksistentiaalisia teemoja. Kuolevaisuutta pohtinut Ramón on nähty barokin vanitas-perinteen jatkajana: ”Elämä on sitä kun heität hyvästejäsi peilissä”. Kenties kirjailijan humoristinen elämänasenne, joka nauraa elämän ohikiitäville satunnaisuuksille, juontaakin juurensa kuoleman läsnäolon tiedostamisesta. Kaikesta huolimatta on parempi elää kuin olla kuollut, vaikka vain ”kärpästen kiertelyä katsellakseen”.

Mitään kokonaisvaltaista elämänfilosofiaa gregueríoilta on kuitenkin turha odottaa. Kuten suomentaja esipuheessaan huomauttaa, yhtäällä esitetty väite saatetaan kumota surutta toisaalla. Johdonmukaisuutta tärkeämpää on hauskuus ja elegantti lause.

Lisää luvassa?

Arto Rintalan suomennos on kaiken kaikkiaan onnistunut. Käännösvalikoimaa tehdessä olennainen osa käännöstyötä on niiden tekstien poimiminen, jotka ylipäätään ovat käännettävissä. Niinpä monet sanaleikkeihin nojaavat gregueríat on jätetty pois. Vain parin tekstin suomennos mietityttää. Kun Rintala suomentaa, ”Moderni katunäkymä: palavien kirjainten sanasoppa”, taustalla on selvästi espanjan ilmaus sopa de letras, eli sanapeli, jossa laatikossa olevien kirjainten joukosta etsitään sanoja. Suomeksi pelin nimi on käsittääkseni sanalaatikko, kun taas ”sanasoppa” tuo mieleen sekavan kielenkäytön. Lisäksi erään toisen greguerían ”jazzpatteristi” olisi voitu kääntää ihan vain ”jazzrumpaliksi”, sillä nyt suomennoksessa on puhekielinen sävy, jota espanjan sanalla baterista ei ole. Suomennoksen toimitus olisi voitu myös tehdä hieman huolellisemmin, sillä ainakin kaksi gregueríaa on päätynyt valikoimaan kahteen kertaan.

Vaikka Ramón onkin nykyisin tunnettu juuri gregueríoistaan, epäilen, että hypertuotteliaan kirjailijan tuotannosta löytyisi vieläkin kiinnostavampia tekstejä. Toivonkin, ettei suomennostyö jää tähän. Seuraavaksi vuorossa voisi olla vaikka Júlio Cortázarin ylistämä surrealistinen romaani El incongruente (1922), Italo Calvinoa enteilevä, otteita kuvitteellisista romaaneista sisältävä El novelista (1925) tai uusbarokkiseksi luonnehdittu omaelämäkerta Automoribundia (1948).