Varjoa vasten sarastus

Suomussalmelainen pastori ja kirjailija Risto Kormilainen uskoo ihmiseen ja Jumalan hyvyyteen. Ihminen ei koskaan tarkoita pahaa, ei silloinkaan, kun erehtyy sitä tekemään. Elämää kannattelevat toivo ja rakkaus. Jumala kääntää hymyilevät kasvonsa ihmisen puoleen, jos jaksaa vain luottaa. Kormilainen jatkaa runsasta tuotantoaan hengellisten teemojen parissa.

Varjoa vasten sarastus koostuu proosallisista runoista, joiden aiheena on usein ihmisen koko elämä omin sanoin kerrottuna. Kormilainen antaa murteen soljua vuolaisiin säkeisiin. Elämänkaari maalataan parin sivun mittaisiin runoihin myötäelävällä lämmöllä. Spoon river yhdistyy ajankohtaiseen murrerunouteen.

Kormilainen antaa suunvuoron niin vanhoille kuin nuorille. Yksin elämänsä ehtoossa jääneet äidit ja isät kertovat oman tarinansa lupsakkaita kielikuvia käyttäen. Elämä on kohdellut raskaalla kädellä, työtä on täytynyt tehdä, merkitys kaikelle löytyy luottavaisesta suhteesta Jumalaan.

Kokoelman avausosasto on omistettu sodan käyneelle sukupolvelle. Runot ylistävät kärsimysten kautta säilytettyä isänmaata ja sen ihmisiä. Kormilainen ei hetkeäkään epäile, etteivätkö itsensä uhranneet tehneet sitä yhteisestä sopimuksesta ja kirkkain mielin.

Korkealle viriävästä kaikupohjasta huolimatta Kormilaisen teksti on inhimillistä ja arkista. Pääosassa ovat ihmisen ja sukupolvien kohtalot. Useat runot lähestyvät rukousta suorien puhuttelujen muodossa. Niin metsästäjä kuin autoilijakin saa oman rukouksensa. Myös rippikouluikäiset nuoret saavat suunvuoron. Jatkoriparille on päästävä, vaikka ajatukset harhailevat välillä mopoissa ja Metallicassa. Parhaimmillaan runot ovat kuitenkin vanhemman polven tuntoja tulkitessaan. Nuoriin samaistuminen jää hiukan ulkokultaiseksi.

Kokoelman merkitys ei välttämättä ole niinkään sen runollisista ominaisuuksista. Mielenkiintoisinta sitä on lukea erään sukupolven ja kenties yhä pienemmän piirin maailmankatsomuksen puheenvuorona. Kormilaisen maailmassa kaikella on vielä tarkoitus ja jokainen elämä kulkee korkeamman määräämillä laduilla taivasta kohti. Relativismista kukaan ei ole vielä kuullutkaan. Tässä Kormilaisen asenne on aseistariisuva. Omat post-ajatukset alkavat tuntua saivartelulta näiden tarinoiden jälkeen.

Hengellistä vahvistusta kaipaavat löytävät varmasti tästä kokoelmasta paljon iloa. Vähemmän uskonnolliset lukijat voivat nauttia sujuvasta murteesta, jolla Kormilainen antaa äänen syrjäkylien ihmisille.

Lyhyimmissä runoissaan Kormilainen väläyttää arvoituksellisempaa kielikuvastoa: ”Aina kirjat avataan, / valo kajastaa. / Kotiveräjä on auki. / Himmeässä hiekassa timantit.”