Raivokas leikkikalu

Argentiinalaisen Roberto Arltin elämä oli suhteellisen lyhyt, samana vuonna Urho Kekkosen kanssa syntynyt räiskyvä kirjailija kuoli sairauskohtaukseen jo 42 vuoden iässä. Hän ehti kuitenkin jättää jälkeensä niin romaaneja, novelleja kuin näytelmiäkin. Jostain syystä Arltia ei ole latinalaisen Amerikan kirjallisuuden vähäisissä aalloissa suomennettu, vaikka hänen kirjallinen tyylinsä voi hyvinkin miellyttää esimerkiksi Roberto Bolañon, César Airan ja Jorge Luis Borgesin tuotannon ystäviä.

Raivokas leikkikalu on ennen kaikkea kirja kirjojen ystäville.

Raivokas leikkikalu on Arltin tunnetuimpia teoksia, joka ilmestyi vuonna 1926 ja lieneekin vaikuttanut edellä mainittuihin kirjailijoihin. Se on ennen kaikkea kirja kirjojen ystäville, kielen ja tapahtumien yksityiskohdissa herkullinen tapaus.

Itseoppinut Arlt jätti nuorena koulut kesken. Sen jälkeen hän elätti itseään Buenos Airesissa erilaisilla hanttihommilla. Töiden määrä ja kirjo herättää akuankkamaisen vaikutelman. Arlt oli töissä niin tiilitehtaalla kuin satamassakin ja viritteli monenlaisia heikosti menestyneitä liiketoimia ennen pelastautumistaan sihteeriksi ja myöhemmin toimittajaksi.

Epätavallista runsautta

Yksi Arltin ammateista oli kirjakaupan myyjä. Raivokkaassa leikkikalussa päähenkilö, aluksi 14-vuotias Silvio Astier ehtii olla niin mekaanikon opissa, myydä lehtiä ovelta ovelle kuin työskennellä antikvariaatissakin. Hän on myös poikarosvojoukon yksi jäsen.

Ankeasta köyhästä arjesta on lähinnä yksi pakotie: kirjallisuus. Kirjallisuus seuraa Silvion elämänkäänteissä alusta loppuun, kuvaava on jo aivan ensimmäinen lause: ”Kun olin neljätoistavuotias, vanha andalusialainen suutari tutustutti minut ryövärikirjallisuuden nautintoihin ja konnuuksiin.”

Romaani on Arltin ensimmäinen. Se sisältää runsaasti omaelämäkerrallisia piirteitä, vaikkei Arlt mielikuvitusta väheksykään, päin vastoin. Silvio sattumoisin etsii elämälleen suuntaa leegiolla eri sorttisia seikkailuja ja työpaikkoja. Mistään arkirealismista ei toki ole kyse, kerronta pursuu energiaa ja arjen absurdismia.

Niin ihanaa on elää toisten siivellä.

Yllätyksellisyys ja epätavallinen runsaus pitävät parisataasivuisen kirjan elossa alusta loppuun. Myös kieli kukkii elävinä kuvina: ”Olin kotonani kuin neilikka maljakossa.” Nilkkua, härskiä veijaria kuvataan niin ikään verevästi: ”Kun hän jauhoi törkeyksiään, hänen punaiset kasvonsa loistivat kuin niihin olisi voideltu sianihraa, ja ryynimakkaramyyjien, vihannes- ja kananmunakauppiaiden rinki riemuitsi siitä törkyisyydestä, jolla kerskailija heitti vitsejään.”

Ylenpalttinen hekkumointi jatkuu: ”Ja rotevat lihakauppiaat, tanakoiden napolilaisten jälkeläiset, kaikki parrakas saasta, joka ansaitsee leipänsä käymällä kurjaa kauppaa, kaikki laiha ja lihava, häijy ja ovela roskasakki, kala- ja hedelmäkauppiaat, liha- ja voikauppiaat, kaikki rahanahne alhaiso nautti Nilkun konnuuksista ja häpeilemättömyydestä, ja olympolainen Nilkku, röyhkeä valehtelija kuin markkinoiden symboli, käveli lanteitaan keikutellen kadulla, jota peittivät vihannesten varret, kaalit ja appelsiinien kuoret, huulillaan tämä rietas laulu: Niin ihanaa on elää toisten siivellä.”

Modernin ajan Don Quijote

Yhtä lailla polveilevasti Arlt kuvaa hetkiä kirjakaupassa, joka on valtava sali ahdettuna katonrajaan asti, ”kirjoja pöytien päällä, jotka oli tehty sahapukkien päälle nostetuista levyistä, kirjoja myyntitiskeillä, nurkissa, pöytien alla ja kellarissa”.

Silvio koittaa koettelemustensa päätteeksi polttaa sen, mutta epäonnistuu, kuten tuntuu käyvän muutenkin. Hän on yhdenlainen modernin ajan Don Quijote, kirjoja ahmiva ja niitä kirjastosta varastava epäonnensoturi. Toiminta on tuhoon tuomittua maailmassa, joka ei ole ketään eikä varsinkaan häntä varten. Kuin varkain Silviosta kuitenkin lopulta näyttää tulevan kunnollinen nuori mies, persoonallisuus kehittyy ja moraali heräilee.