Suuri hupsu

Japanilainen runoilija Ryôkan (1758-1831) on mukava veikko. Kai Niemisen suomentaman valikoiman ensimmäisessä runossa hän asettaa lukijansa kuitenkin vaativaan asemaan: ”Kuka sanoo minun runojani runoiksi? / Minun runoni eivät ole runoja. / Vasta kun ymmärrät etteivät runoni ole runoja, / voimme ryhtyä keskustelemaan runoudesta”. Tämä taitaa olla Suureksi hupsuksi opettajansa kutsuman zen-munkin, erakon, juomaveikon ja ujon naisten ihailijan tapa perehdyttää liikaan analyyttisyyteen sortuvat lukijat ajattelutapaansa.

Vuodenajat, kerjääminen, kiertäminen, kirjoittaminen ja elämän tarkoituksen pohdinta ovat Ryôkanin runouden ominta maisemaa. Mutta hän ei ole vain täällä tai siellä, vaan Ryôkanin paikka on niin ihmisten keskellä kuin erakkomajan yksinäisyydessäkin.

Kai Nieminen on kirjoittanut käännösvalikoimaan hyvän esipuheen, joka avaa runoilijan elämän ja runouden suomalaislukijan ymmärrettäväksi. Myös zeniläisyyden pohdinta saa osansa.

Suuri hupsu hallitsee useita tyylilajeja. Hän kirjoittaa reippaasti niin klassista kiinalaisia ja japanilaisia runoja kuin haikuja, kansanrunoja ja rakkauslyriikkaakin. Jälkimmäisestä lienee esimerkki Ryôkanin ja nunna Teishin ”dialogirunot”, joissa mestari ja oppilas keskustelevat.

Ryôkanin runoissa on luonto vahvasti läsnä. Haikeuden ja surumielisenkin tunnelman katkaisevat kuitenkin äkilliset ilonaiheet. Saarnaaminen ja tärkeilevä opettaminen ovat hupsulle vieraita.

Ryôkan oli jo elinaikanaankin kansallisesti tunnettu kalligrafi, jonka töitä tavoiteltiin ja väärennettiin. Ryôkanin kalligrafiaa on käytetty myös suomennosvalikoiman kuvituksena.