Nescitus

”Paksu ranka kasvoi kehittyvän ruumiin poikki. Nahka sitoi yhteen luut ja lihakset. Jänteet sitoutuvat luihin ja toisiinsa.” (s. 23)

S.A. Hakkaraisen esikoisromaani Nescitus on scifin, fantasian ja jopa kauhun aineksia sekoittava kertomus muodonmuuttajasta, henkilöstä, joka on yhtenä hetkenä yöperhonen, toisena tunnettu tutkija ja kolmantena valkoinen korppi.  Teoksen päähenkilö Nescitus ajautuu tilanteista toiseen äärettömässä kaupungissa metsästäen ja pohtien samalla omaa alkuperäänsä ja omaa olemassaoloaan.

Tarkkaa tekstiä

Hakkarainen työskentelee ohjaaja-käsikirjoittajana. Hän on tehnyt lyhytelokuvia, VR-elokuvia ja kaupallisia videotuotantoja, joita on näytetty niin kotimaisilla kuin kansainvälisillä lyhytelokuvafestivaaleilla. Hän onnistuu myös esikoisromaanissaan.

Tarkasti kirjoitettua kerrontaa rikastuttaa tekstillä leikittely.

Teos on tarkasti kirjoitettu, ja sujuvaa kerrontaa rikastuttaa tekstillä leikittely. Sanat putoilevat sivulla, ja välimerkit jäävät pois tehostamaan merkitystä ja sanomaa. Hakkarainen luo myös mielenkiintoisia mielikuvia: ”Olen kynttilä, joka hukkuu omaan steariiniinsa. Liukenen hänen pimeyteensä kuin savu.” (s. 97)

Yksityiskohtainen kuvaus on ehdottomasti Hakkaraisen vahvuuksia, mutta valitettavasti välillä se myös kääntyy heikkoudeksi. Liian yksityiskohtaiset kuvaukset tekevät kerronnasta paikoin koukeroista ja tahmea tempoista

Aika ja olemassaolo

Teoksen tarina kiertää kiinnostavasti kehää poukkoillen eri aikatasoilla. Muodonmuuttaja kulkee menneen ja nykyisen väliä niin vauhdilla, että lopulta koko ajan käsitys hämärtyy. Mikä on tarinan alku ja mikä loppu? Hakkarainen onnistuu luomaan eräänlaisen luupin, tarinan päätyttyä on helppo kuvitella kaiken alkavan taas alusta. Lopulta ajalla ei edes ole merkitystä, tarina kääntyy enemmän päähenkilöhahmoon Nescitukseen kuin tarinan varsinaisiin konkreettisiin ja kronologisiin tapahtumiin.

”Hetki oli samaan aikaan loputon ja katoavainen kuin silmänräpäys. Se oli hetki jokaisen hänen muodonmuutoksensa välissä; hetki jonka hän tiesi unohtavansa heti, kun atomit kietoutuisivat jälleen yhteen ja rakensivat hänelle uuden muodon.” (s. 85)

Nescitus tarkoittaa latinaksi tuntematonta.

Ajan lisäksi myös olemassaolo on merkittävässä osassa teoksessa. Se ei ajan tavoin vääristy ja menetä merkitystään vaan päinvastoin vahvistuu ja saa uusia ulottuvuuksia. Teos oikein mässäilee olemisen kuvauksella – sekunnin murto-osia voidaan kuvailla pitkään. Oleminen saa myös mitä mielikuvituksellisimpia muotoja.

”Onko tämä ääni, joka puhuu, pelkkää reaktiota, loputonta kimpoilua ulkona tulevien ärsykkeiden virrassa? Missä kulkee sisäisen ja ulkoisen ero? (s. 75)

Teos kantaa päähenkilönsä Nescituksen nimeä, joka tarkoittaa latinaksi tuntematonta. Tuntematon romaanin päähenkilö juuri on, eikä vain muille, vaan myös itselleen. Koko teoksen voi myös nähdä kuvastavan suurta tuntematonta. Ainoastaan tulevaisuus ei tässä dystopiassa ole tuntematon, vaan myös menneisyys on vieras ja epävarma.

Heijastus nykyaikaan

Vaikka lukuisat muodonmuutokset vievät lopulta Nescituksen perille omaan itseensä, ei loppu ole onnellinen.  Oman ytimen löytäminen tuhoaa kaiken muun, imee kaiken itseensä. Vaikka varsinainen loppuratkaisu on ehkä hieman valju, liiankin helppo kaiken poispyyhkivä ratkaisu, niin teos herättelee tärkeitä ajatuksia: ”Kuinka joustava olento onkaan ihminen. Juuri sellainen, kuin siihen kohdistuva katse sen kulloinkin haluaa olevan.” (s. 41)

Nescitus heijastelee kiinnostavasti nykyaikaa. Monet päähenkilön ajatukset voisi siirtää tähän päivään ja tämän päivän ongelmiin. Nämä filosofiset pohdinnat tuovat aivan uuden ulottuvuuden ja nosteen teokseen.

”Kaikesta monimuotoisesta potentiaalistaan huolimatta yllättävän moni on tyytyväinen elämään, joka koostuu jonkun muun rakentamasta ja suunnittelemasta vuoristoradasta koulun, kodin ja työn välissä. Kaikki ihmisen unelmat, halut ja fantasiat voidaan typistää liukuhihnalla tuotetuiksi kulutustuotteiksi.” (s. 102)