Huoneiden kirja

Saila Susiluodon proosarunot ovat vahvasti visuaalisia, omaleimaisia ja iskeviä. Tuokiokuvien tehokkuutta kuvaa se, että näin painajaisia luettuani ennen nukkumaanmenoa ensimmäisen luvun Huoneiden kirjasta. Erikoista kokoelmassa on myös se, että sitä voi lukea kolikoiden avulla.

Saila Susiluodon palkittu esikoisteos Siivekkäät ja hännäkkäät ilmestyi vuonna 2001. Satujen ja tarujen maailmasta tematiikkansa ammentanut teos herätti huomiota heti ilmestyessään. Huoneiden kirjaa lukiessa saa jälleen nauttia Susiluodon omintakeisesta kielestä. Kirjailijan ääni on vahvistunut entisestään, ja uusi teos on tyylillisesti edellistä ehyempi.

Proosaruno on mielenkiintoinen kaunokirjallisuuden muoto; ei enää runoa, ei vielä proosaa. Susiluoto vastaa muodon asettamiin haasteisiin ja käyttää sen mahdollisuudet kiitettävästi hyväkseen. Huoneiden kirjan runot ovat tiivistä, kaunista ja viimeisteltyä lyriikkaa.

Vaihtelua kaipaava voi lukea runot kolikkojen heittojen määräämässä järjestyksessä. Menetelmä on peräisin vuosituhansia vanhasta kiinalaisesta muutosten kirjasta, I Chingistä, jota on käytetty tulevaisuuden ennustamiseen. Huoneiden kirjalla on kuitenkin vain muodollinen yhteys I Chingiin, ellei sitten usko runouteen elämänviisauden lähteenä.

Huoneiden kirjan draamallisen kaaren hahmottaminen tuottaa aitoa löytämisen riemua. Tarina rakentuu pala palalta – tai paremminkin huone huoneelta. Vihjeitä loppuratkaisusta on ripoteltu pitkin kirjaa. Keskeiset henkilöt hahmottuvat niin ikään sitä selväpiirteisemmiksi mitä pidemmälle lukuprosessi etenee.

Lukija astuu Huoneiden kirjan avatessaan taloon, joka on kuin David Lynchin päiväuni. Joka kerroksessa on useita huoneita ja joka huone tarjoaa runon – myös “Huone lasimaalauksen sisällä“ ja “Keskimmäinen heräämö jonne on synnytyssalista salainen hissi“. Tarina etenee sitä mukaa kun portaita kivutaan ylöspäin. Kuudennessa kerroksessa lukija kohtaa lopun – tai uuden alun.

Oivaltavat lauseet ja vertauskuvat tekevät matkasta ristiriitaisten tuntemusten elämysretken. Äärimmäisen kaunis kieli korostaa runojen kauhukuvastoa: kirkuvat kaksostytöt ja taloa valtaava kuumepuu herättävät samaan aikaan ihastusta ja kylmiä väreitä. Jotkut runot ovat yksinkertaisesti pelottavia.

Kokoelman runoja voi napsia yksitellen kuin konvehteja suklaarasiasta: jokaisen maku on hieman erilainen mutta yhtä kaikki makea. Yksittäiset runot toimivat muista irrallaan; ne rakentavat oman maailmansa, niiden tunnelma kantaa.

Susiluodon kieli on rauhallista ja soljuvaa; sitä tekee mieli lukea ääneen jollekulle. Kuulijan ominaisuudessakin runojen maailma piirtyy verkkokalvoille kirkkaina kuvina. Ompelu- ja luontokuvastoineen Huoneiden kirjan kieli on hyvin naisellista ja siroa. Susiluoto hallitsee kielellisen leikittelyn.

Vesi, kahlittu ja kahlitsematon, on Huoneiden kirjassa tärkeä elementti. “Lattian peittää sinikimalteinen vesi. Simpukat kohisevat katonrajassa, niiden huuruiset ornamentit valuttavat hiekalle helmiäistä. Tytöt sanovat: kannamme murhetta kuin kruunua, pienillä tytöillä on painavat kruunut. Menemme niin alastomiksi että katoamme, olemme täynnä linnoitusten aukkojen valoa, valoon räpiköiviä lintuja, täynnä kirkasta vettä.“

Osa runoista jää vielä kolmannellakin lukukerralla hämäräksi. Susiluodon kielikuvat ovat paikoin vaikeita ja maalailevia: “mahdollisen lasinohuet lukot“, “kesäpuheet jotka veivät nopeasti viininvalkealle taivaalle“. On toki lukijan silmässä, mikä kulloinkin on vaikeaselkoisuutta ja mikä innovatiivisuutta. Huoneiden kirjassa palkitsevaa on teoksen monikerroksisuus: sen ääreen voi palata yhä uudelleen ja löytää joka kerta jotakin uutta, mistä lumoutua.