Vielä vuosi

Sana Krasikovin (s. 1979) esikoiskokoelman Vielä vuosi (One more year) novellissa Korvike on viittaus Rahmaninovin toiseen pianokonserttoon, mutta kahdeksan novellin kokoelman perusvireeksi sopii myös Schubertin Fantasia C-duuri. Krasikov kirjoittaa elämässään odottamaan jääneistä ihmisistä, mutta tyylilaji on äärimmäinen kosketusherkkyys, hetkien liukuminen ja liikkeellä olemisen tuntu.

Ukrainalais-georgialainen Krasikov kuvaa Vielä vuosi -kokoelmassaan ihmisiä, jotka asuvat muualla kuin synnyinmaassaan. Novellissa Seuralainen Ilona on lähtenyt Georgiasta Amerikkaan kolme vuotta ennen kuin tasavalta itsenäistyi. Ei neljättä Roomaa -novellissa kuljetaan Georgiasta Vermontin kautta Moskovaan.

Kokoelma vilisee maiden ja kaupunkien nimiä. Ihmiset kulkevat työn, pysyvien ihmissuhteiden kaipuun ja turvallisemman tulevaisuuden vuoksi maasta toiseen. Kaikesta ulkoisesta liikkeestä huolimatta heidän arkeaan leimaa pysähtyneisyys. He ikävöivät joko kadotettua menneisyyttä tai menetettyä tulevaisuutta.

Amerikkaan perheensä mukana vuonna 1987 muuttaneen Krasikovin teos olisi helppo määritellä sisällöttömällä kliseellä emigranttiproosaksi, mutta nimitys kertoisi hienoviritteisistä novelleista yhtä paljon kuin AntonTšehovin novellien rajaaminen degeneroituneeksi fatalismiksi. Enemmän kuin maantieteellisestä sijainnista Krasikovin novelleissa on kyse mielen maisemasta ja kirjalliseen traditioon sijoittumisesta.

Outous asuu kaikkialla

Krasikov on monin hedelmällisin tavoin Tšehovin perillinen. Kokoelman novelleissa ei ole varsinaista ydintä. Käännekohtia on, mutta ne livahtavat alleviivaamatta ohi. Novelleissa luodaan tunnelmaa ja kuvataan keskeneräisyyttä, ihmiselämän masentavaa tapahtumattomuutta ja jatkuvaa ikävää.

”Toivominen on kovaa työtä”, toteaa Asal-novellissa nainen, joka päättää jäädä Amerikkaan ymmärrettyään, ettei voi odottaa miestä koko elämänsä ajan. Novellissa Parempi puolisko nainen uskaltaa irrottautua väkivaltaisesta suhteesta saatuaan pysyvän oleskeluluvan. Silti New Yorkin katuvilinässäkin hän kuvittelee näkevänsä miehen. Tarjoilijan työ pihviravintolassa on turvallista, mutta elämä ilman tunteita on yksinäistä ja ikävystyttävää.

Tšehovin novellien lisäksi Krasikovin novellihenkilöiden taustalla häilyvät Tšehovin näytelmien henkilöt. Vanja-enon loppukohtauksessa Sonja sanoo Vanjalle: ”Mitäs tehdä, täytyy elää.” Sama asennoituminen värittää lähes kaikkia Vielä vuosi -kokoelman keskeisiä henkilöitä.

Koska he eivät pysty tai voi tehdä kaiken muuksi muuttavia ratkaisuja, he pakenevat korvaaviin toimintoihin tietoisena siitä, että mikään ei muutu. Ei neljättä Roomaa -novellissa muuan elämässään pettynyt henkilö toteaa ystävästään Larissasta, että todellisuus ei ollut saanut tätä kieltämään tunteitaan. ”Ajattelin, että se oli oikeastaan jonkinlaista vapautta.

Vapauden tavoittaa vain olemalla naurettavuuden uhallakin itselleen rehellinen, ja siihen valintaan epämääräistä muutosta kaipaavat henkilöt eivät pysty.

Monissa kokoelman novelleissa on yhtäkkisiä, taidokkaita siirtymiä paikasta toiseen. Siirtymät synnyttävät outouden ilmapiirin tutussakin ympäristössä. Krasikov luo outouden tunnun kevyin piirroin, henkilöiden sisintä hipaisemalla. Kevyt sormenpääkosketus houkuttelee vertaamaan Krasikovin upeaa tyyliä Schubertin pianokonserttoihin. Vain herkkyys on tarpeeksi vaikuttava instrumentti silloin, kun kuvattavana on illuusioton vieraus.