Sofronios

Sari Weckrothin teosta Sofronios voi pitää joko historiallisena romaanina tai uskonnollisena seikkailuromaanina ajanlaskun alun Välimeren maista. Romaanin pääasiallinen tarkoitus näyttää olevan kristinuskon ylivertaisuuden todistelu suhteessa Kreikan, Rooman ja Egyptin jumaliin. Romaanissa historia on vain viitteellinen kehikko, joka palvelee uskonnollista päämäärää.

Päähenkilö Sofronios syntyy korinttilaiseen kauppiasperheeseen. Sofronioksen sisaruksia ovat Demos, Medea ja Leda. Pojan ollessa 7-vuotias isä kuolee merimatkalla. Myöhemmin selviää, että merirosvot tappoivat isän. Tämän jälkeen äiti kuolee suruun.

Perheen lastenhoitaja Kloe myy orvoiksi jääneet pikkutytöt orjiksi, vaikka isovanhemmat asuvat myös Korinttissa. Sofronios ja Demos pestautuvat merimiehiksi Lekhainonin satamasta. Rahtilaiva purjehtii Kreetaan ja Kyprokseen. Sieltä matkataan Pafokseen ja Seleukiaan. Merillä ”kiroilevat ja jurot” merimiehet riitelevät, puukottavat toisiaan kuoliaaksi ja viskaavat ruumiita mereen. Maissa merimiehet juopottelevat ja hakeutuvat ”nuorten, räikeästi maalattujen naisten” seuraan.

Merimiehet juopottelevat ja hakeutuvat ”nuorten, räikeästi maalattujen naisten” seuraan.

Veljesten tiet eroavat Seleukiassa ja laivankapteeni myy Sofronioksen lapsiorjaksi Antiokiaan. Demos jää merimieheksi. Uudella, antiokialaisella isännällä Kronoksella on ilmeisesti pederastisia taipumuksia, koska hänen silmissään on ”outo katse” ja ”pojat olivat vihjailleet kauheista kokemuksistaan”. Lapsiorjia miehellä on ”satoja”. Lapsia käskyttää taloudenhoitaja, joka on keski-ikäinen miespalvelija.

Lapsiorjien tehtäviin talossa kuuluu siivoamista, puutarhan hoitoa, patsaiden puhdistamista sekä eksoottisena lisänä leijonien ja panttereiden ruokkimista. Lapsiorjilla on orjatalossa kuitenkin myös yllättävän paljon aikaa ”maleksia käytävillä viihdykettä hakemassa” tai jahdata liskoja puutarhassa.

Irstaan ja juopottelevan Kronos-isännän vastakohtana orjatalossa on hyveellinen Johanna. Jerusalemista lähtenyt Johanna kertoo ”uudesta uskonlahkosta” Sofroniokselle. Johanna valistaa poikaa rukoilemista ja Jumalan apuun turvautumisesta.

Romaanin loppupuolella Sofronius päätyy Roomaan orjamarkkinoille. Hänet ostaa senaattori. Vapauduttuaan orjuudesta päähenkilö siirtyy Rooman ulkopuolelle perustettuun, pieneen seurakuntaan.

Epämääräisyys ja epäkonkretia

Romaanin pahimpia ongelmia ovat epämääräisyys, epäkonkretia ja yksityiskohtien puuttuminen. Kerronnan epämääräisyys ilmenee jo romaanin ensimmäisellä sivulla: ”Kasvoin nuoren isäntäni kanssa, kävin kouluakin ja opin monia asioita”. Lukijana haluaisin luonnollisesti tietää, mitä asioita koulussa on opittu.

Romaanin myöhemmissä vaiheissa epämääräisyys toistuu useassa kohdassa: ”Olin lisäksi entistä hermostuneempi, kun minulle uskottiin hieman vaativampia tehtäviä”. Mitä tehtäviä? Tai: ”Keräsimme lopulta pieniä kiviä ja pelasimme peliä, jonka olin oppinut kotona Kreikassa”. Minkä nimistä peliä? Mitä pelissä tapahtuu? Tai: ”Tertius kertoi kuvitelmistaan”. Mistä kuvitelmista?

Kauttaaltaan kerrontaa vaivaa myös epäkonkretia. Kun kertoja esimerkiksi päätyy Mallian kaupunkiin, hän havainnoi ympäristöään ylimalkaisesti: ”Kun kävelimme satamasta keskikaupungille väkeä täynnä olevilla kaduilla, katselin ihmeissäni tavanomaisten asuntojen keskellä kohoavia valtavan suuria rakennuksia”. Lukijana ihmettelen, minkälaisia ovat ”tavanomaiset asunnot” ja ”valtavan suuret rakennukset”?

Epämääräinen kerronta ei elävöitä historiaa, koska siitä puuttuu yksityiskohtia esimerkiksi talojen väreistä, rakennusmateriaaleista ja koristeista. Kerronnasta puuttuu lähes kokonaan myös kaupungin äänien, hajujen ja ihmisten ulkonäön tai pukeutumisen kuvaus.

Yksityiskohtien puuttuminen häiritsee erityisesti antiokialaisen talon kuvauksessa. Kerronnassa mainitaan lähinnä vain nimettömät huoneet ja käytävät, jotka ovat ”pitkiä” tai ”kolkkoja ja hiljaisen uhkaavia”. Kerronta ei sisällä juuri ollenkaan kuvauksia huonekaluista, koriste- tai ylellisyysesineistä, tekstiileistä, väreistä, äänistä, tuoksuista tai esimerkiksi erilaisista ruokalajeista.

Tarkoitushakuisuus tai ohjelmallisuus

Romaanissa uskonto korostuu huomattavasti muiden elämänalueiden kustannuksella. Teos sisältää paljon keskusteluja Jumalasta tai jumalista, rukoilemisesta ja johdatuksesta. Jumala-sana toistuu romaanissa noin 40 kertaa. Romaanin loppupuolella toistuvat sanat Herra, Kristus ja Vapahtaja.

Uskonnon korostaminen on perusteltua siinä mielessä, että teos on eräänlainen uskonnollisen etsinnän kehitysromaani. Heti romaanin alussa mainitaan ”veljet Kristuksessa” ja viimeisellä sivulla rukoillaan, luetaan evankeliumeja ja lauletaan ”Crux spes unica” (crux-risti, spes-toivo, unica-ainoa). Varsinainen uskoontulokuvaus puuttuu kuitenkin romaanista.

Romaanin pahimpia ongelmia ovat epämääräisyys, epäkonkretia ja yksityiskohtien puuttuminen.

Raamattu on läsnä romaanissa kohtuuttoman paljon. Antiokiassa Sofronios päätyy todistamaan Paavalin toimintaa kastajana. Roomassa päähenkilö törmää Markukseen ja Luukakseen, joilla ilmeisesti tarkoitetaan evankeliumien kirjoittajia. Romaani sisältää myös raamattuvaikutteisen kertomuksen naisesta kaivolla, kuvauksen erämaavaelluksesta sekä viittauksia merihirviöihin, joihin nielaisemiksi merimiehet ovat vähällä joutua.

Historiallinen epätarkkuus tai epäluotettavuus

Koska en ole itse antiikin historian asiantuntija, en voi osoittaa romaanin mahdollisia virheitä ehdottomalla varmuudella. Sen voi kuitenkin todeta, että lukijana kyseenalaistin romaanin historiallista kuvausta toistuvasti.

Jäin miettimään esimerkiksi, kuinka todennäköistä on, että antiokialaisella isännällä voisi olla ”satoja” toisin sanoen yli 200 orjaa talossaan? Jos orjia todella oli näin huomattava määrä, miksi niistä ei ole mainittu romaanissa muita kuin taloudenhoitaja? Kerronnasta ei myöskään ilmene, mistä isännän varallisuus on peräisin, minkä luulisi olevan huomattava. Epäselväksi jää myös se, miten tällainen ihmispaljous ylipäänsä mahtuu yhteen taloon, mikä ei romaanin perusteella vaikuta kovin suurelta.

Tai kuinka uskottavaa on, että kreikkalainen päähenkilö päätyy orjaksi ensiksi Antiokiaan ja sen jälkeen orjaksi Roomaan? Miten on mahdollista, että päähenkilö ymmärtää täysin latinaa Rooman orjamarkkinoilla, vaikka puhuu äidinkielenään kreikkaa? Onko hän mahdollisesti ehtinyt hankkinut itselleen täydellisen latinan kielen taidon laivamatkalla Roomaan?

Vaikka Sari Weckrothin teos ei pysty kilpailemaan Mika Waltarin tai Kaari Utrion historiallisten romaanien kanssa, se saattaa kuitenkin miellyttää kristinuskoon vakaumuksellisesti suhtautuvia lukijoita.