Tuntemattomat

Kustantajan kuvauksen mukaan Satu Jaatisen Tuntemattomat – Suomen suosituimman tarinan monet maailmat on tietopaketti niin romaanin jo lukeneille ja elokuvat nähneille kuin tarinaan ensi kertaa tutustuvillekin. Sanoisin, että mitä enemmän tuotantoa tuntee ennestään, sitä enemmän kirjasta saa irti. Teos on herkullinen kattaus paitsi Tuntemattoman sotilaan myös historian ja tietokirjallisuuden ystävälle.

Mitä enemmän tuotantoa tuntee ennestään, sitä enemmän kirjasta saa irti.

Tuntematon sotilas on minulle rakas kirja, vaikka sitä pitikin tätä kirjoittaessa kirjahyllyistä hetki etsiä. Edvin Laineen elokuvaversio on tuttu ja myös Rauni Mollbergin version olen nähnyt. Aku Louhimiehen elokuva sen sijaan on vielä katsomatta. Opettajaksi opiskellessani pidin yhdeksäsluokkalaisille tunteja Tuntemattomasta. Jaatisen mukaan teos ei kuulu peruskoulun opetussuunnitelmaan. Tarkistin asian kysymällä Facebookiin Äidinkielen opettajain epävirallisessa ryhmässä, josta sainkin heti kattavan vastauksen: Väinö Linna ja Tuntematon sotilas ovat osa Suomen kirjallisuuden historian opetusta. Materiaalin laajuuden vuoksi riippuu opettajasta, kuinka paljon teosta käsitellään vai käsitelläänkö lainkaan. Kirjan kokonaan lukeminen peruskoulussa on vuosien varrella harvinaistunut, mutta moni opettaja käsittelee teosta muuten. Lukion klassikkokurssilla kirjan voi halutessaan valita luettavakseen.

Jaatisen kirja alkaa Linnan kirjailijuuteen liittyvillä elämäkertatiedoilla. Tämä on kiinnostavaa luettavaa kirjoittavalle ja kirjoittamisesta kiinnostuneelle ihmiselle. Linna muutti 18-vuotiaana Urjalasta Tampereelle ja meni töihin Finlaysonin puuvillatehtaalle. Jaatinen kertoo Linnan olleen uudessa kotikaupungissaan melko yksinäinen ja uppoutuneen kirjaston ja elokuvateattereiden tarjontaan. Innokas elokuvissa käyminen onkin vaikuttanut Linnan kirjojen kerrontaan niin, että niistä elokuvia tehneet ohjaajat ovat pitäneet tekstejä helposti ohjattavina.

Linna palveli rintamalla ja aloitti teoksensa kirjoittamisen asemasodan aikana. Hän luki tekstejä ääneen korsutovereilleen, joihin hänen määrätietoinen tavoitteensa kirjoittaa kirja teki vaikutuksen, ”koska sodan keskellä hyvin harva puhui ääneen tulevaisuudensuunnitelmistaan”. (s. 13) Tarina jäi hautumaan Linnan mieleen vuosikymmeneksi. Hän totesikin kirjan olleen hänen päässään ”valmiiksi juteltuna”. (s. 14) Hän ei ollutkaan rintamalla purnaaja eikä jutunkertoja, vaan havainnoija ja asioiden mieleenpainaja. Tulevaisuudesta ei ehkä puhuttu ääneen, mutta puhdetöiden tekemisellä suunnattiin mielestäni vahvasti eteenpäin, kun jopa taloja tehtiin.

Jaatisen kirja on hiukan epäselvä Linnan eri tekstien ja kirjojen saamista kustannuspäätöksistä kertoessaan. Teoksen lopussa on aukeaman kokoinen lähdeluettelo, mutta lähteitä ei ole varsinaisessa tekstissä yleensä mainittu. Poikkeuksena ovat everstiluutnantti Juha Mälkin kommentit, jotka ovatkin varsin mielenkiintoisia. Hän on tuoreessa vuonna 2017 ilmestyneessä väitöskirjassaan Herrat ja jätkät tutkinut Suomen asevelvollisuusarmeijan syntyä. Kirjassa lainataan muutaman kerran myös Knut Pippingiä, jota en kuitenkaan lähdeluettelosta löytänyt, henkilöhakemistosta kyllä. Nopea googlaus kertoo, että kyseessä lienee Pippingin väitöskirja Komppania pienoisyhteiskuntana vuodelta 1978.

Huomasin kirjassa jonkin muunkin epätarkkuuden, ja kun vilkaisin, mitä muuta teoksesta on sanottu, havaitsin sisällöstä löytyneen virheitä. Tämä on harmillisia muuten kiinnostavassa sekä tyylillisesti ja rakenteellisesti onnistuneessa teoksessa. Opin joka tapauksessa paljon uutta ja nautin lukemisesta, joten koin virheet kosmeettisiksi, joskin yllättäviksi.

Silloin tällöin kuulee pohdittavan, mistä tulee nimi Tuntematon sotilas. Ainoaa oikeaa selitystä ei Jaatisen kirjassakaan anneta, mutta siinä kerrotaan nimen olevan tamperelaisen kirjailijan Veikko Pihlajamäen keksimä. Hän kuului Linnan kanssa samaan kirjastonjohtaja Mikko Mäkelän johtamaan kirjailijoiden yhteisöön. Mäkelä oli Linnan manageri, joka soitti julkaisupäätöstä odoteltaessa WSOY:lle päivittäin. Romaanin nimellä voidaan esimerkiksi viitata niihin miehiin, jotka eivät koskaan palanneet sodasta kotiin. Jaatinen kertoo ensimmäisen maailmansodan jälkeen eri puolille maailmaa perustetuista tuntemattoman sotilaan haudoista, jotka on omistettu rintamalle jääneiden poikien vanhemmille ja joihin kuhunkin on haudattu yksi tunnistamattomaksi jäänyt sotilas.

Hurmioitunut vastaanotto

Tuntematon sotilas oli ilmestyessään menestys: siitä kirjoitettiin lehdissä kymmenkertaisesti tavalliseen uutuusromaaniin verrattuna, ja sen loppuvuodesta 1954 ilmestynyt ensimmäinen painos myytiin heti loppuun. Teoksen vastaanotto synnytti myös kirjasodan, jonka alkusysäyksenä oli Toini Havun Helsingin Sanomiin kirjoittama kritiikki. Havulle Linnan tyly tapa kirjoittaa upseereista oli liikaa; tähän lienee vaikuttanut se, että hänen luutnanttiveljensä oli kaatunut sodassa.

Ennen sodan alkua sekä murteet että ruuat olivat hyvin paikallisia.

Myös teoksen elokuvamahdollisuudet huomattiin välittömästi sen ilmestyttyä ja halukkaita ohjaajia olikin useita. Hintapyyntö oli suomalaisen elokuvahistorian korkein, mutta Edvin Laine hyväksyi summan ja sai elokuvan ohjattavakseen.

Jaatinen toteaa Tuntemattoman teatteriversion olleen varma hitti, jota on esitetty kymmenissä kesäteattereissa. Pyynikillä näytelmä pyöri yhdeksän kesää peräkkäin. Toisena esitysvuotena teatterin käyttössä oli panssarivaunu, ja kolmantena kesänä esitykseen liitettiin matalalentoa lentävä lentokone. Lentoaikataulua vahdittiin radiopuhelimella, ja se ylitti Pyynikin, kun Lehto, Rahikainen ja Määttä seisoivat kovennettuaan. Lentokone lähestyi teatteria sellaisesta suunnasta, ettei yleisö nähnyt sitä etukäteen. Koneen ja lavasteisiin piilotettujen räjähdyspanosten yhteisvaikutus aiheutti jopa sairauskohtauksia.

Mollberg on luonnehtinut Linnan kirjan hipovan Shakespearen kerrontatasoja ja todennut murteen olevan olennainen osa hahmojen karaktääriä. ”Linna ymmärsi sen, että savolaisen ´hyvvee päevee´ ja turkulaisen ´päivä, päivä` tuovat mukanaan aivan erilaiset tunnesisällöt”, hän kiteyttää. (s. 168)

Linnan romaani on julkaistu 24 kielellä, mutta sen kääntäminen on osoittautunut vaikeaksi juuri runsaan murteen käytön vuoksi. Parhaiten käännöksistä on onnistunut ruotsinnos, jota onkin käytetty monen muun käännöksen pohjana. Suomen murrealueet olivat ennen sotia nykyistä selkeämpiä. Sodanjälkeinen evakoiden asuttaminen ja rauhanajan muuttoliike Helsinkiin sekoittivat murteita, mutta ennen sodan alkua sekä murteet että ruuat olivat hyvin paikallisia.

Kiinnostavaa historiaa

Jaatisen Tuntemattomien kenties parasta antia on sen tarjoama historiatietous. Monesti puhutaan siitä, että ainaisen sotien muistelun voisi jo unohtaa. Tämä kirja alkaa pateettisesti korostamalla, että Suomen historia on sotaa. Kun kirjan lukee, lause saa syvyyttä ja moni nykymaailmassa polemiikkia aiheuttava ilmiö saa selityksensä. Sodan aikana oli muun muassa voimassa yleinen työvelvollisuus, joka määräsi kaikki täysi-ikäiset työntekoon. Sotivassa Suomessa ei ollut sijaa kotirouville. Itsemurhiin suhtautuminen oli erityisen tylyä: itsemurhan tehneen omaisille ei maksettu hautajaisia eikä hänen leskelleen yleensä myönnetty huoltoeläkettä. Turhaan ei puhuta suomalaisesta sisusta.

Juha Mälkki toteaa, ettei mikään kansakunta kestä sotaa kovin monta vuotta. Hän pitää vuosien 1941–1944 sotia meillä hirvittävän tuhoavina ja sanoo, että jos rauha olisi tullut vuoden 1941 jälkeen ja sota alkanut uudelleen 1944, kansallinen mielenterveys olisi ollut erilaisella tasolla, myös omassa ajassamme. Hän pitää pitkäaikaista sotaa tällaiselle pienelle kansalle kovana koettelemuksena.

Rintamalinjojen vakiinnuttua asemasotavaiheessa alkoi erilaisten puhdetöiden tekeminen. Lentokonemetalli oli erityisen haluttua materiaalia rautasormusten tekemistä varten. Eniten käytettiin puuta, josta tehtiin rasioita, koriste-eläimiä, astioita, huonekaluja ja jopa taloja. Esimerkiksi Turun Ruissalon Honkapirtti on suunniteltu rintamalla ja tehty sisustusta myöten siellä käsitellyistä puista. Paikallisesta lehdestä luin vastikään jutun rintamamiestalosta, jonka pienoismalli oli tehty puhdetyönä.

Kirja alkaa pateettisesti korostamalla, että Suomen historia on sotaa.

Jatkosodan syttyessä Suomella oli ollut oma armeija vasta parikymmentä vuotta. Saksassa oli alkanut pienimuotoinen määräaikainen sotilaskoulutus 1915.  Kurikäsitys omaksuttiin näin ollen saksalaisilta jääkäreiltä, eikä tämän soveltaminen suomalaiseen kulttuuriin sujunut ongelmitta.  Mälkin mukaan kyky metsäsotaan kehittyi vasta 1930-luvulla kamiinoiden saamisen myötä. Siihen asti koulutus oli tapahtunut pääosin kentällä ja kasarmilla kesäleirejä lukuun ottamatta. Mälkki toteaa alokkaiden kokeneen leirit ja maastoharjoitukset yleensä vapauttaviksi verrattuna kasarmien pölyisillä kentillä pidettyihin koulutusjaksoihin. Hietasen kommentti Tuntemattomassa aukeaa näiden taustatietojen kautta uudella tavalla: ”Vanha lähte ja heilutta sul, ko sun pinttas häne ruajus on niin mont askela jättäny. Oles sää ain hyvin kusinen paikk seoravil alokkail!”

Pirkka-Pekka Petelius on ollut näyttelijänä sekä Mollbergin että Louhimiehen elokuvassa. Hän on todennut sodan olevan aina tragedia ja äärimmäinen keino suojata omaa elämää tappamalla muita. Hän pitää tärkeänä palata uudelleen tällaisiin kansallisiksi ikoneiksi nostettuihin juttuihin. Kaikki Louhimiehen elokuvassa esiintyneet eivät tienneet sulkeisten merkitystä.

Jaatisen Tuntemattomat noudattelee alkuperäisen teoksen värimaailmaa. Tuntemattoman sotilaan punavalkoisen kuvan on suunnitellut Matti Mykkänen. Tietokirjailija Ville Hänninen pitää kannen valintaa isona askeleena moderniin suuntaan sotakirjallisuudessa. Askeleen pituuteen en osaa ottaa kantaa, mutta tarinan ohella myös kansikuva on kestänyt aikaa hyvin.

Kritiikkiä viimeistellessäni ja linkkejä etsiessäni löysin muun muassa pitkän tallenteen esityksestä Pyynikin kesäteatterissa vuodelta 1968, jossa valaistaan myös esityksen taustoja. Tuntematon sotilas on todella koskaan tyhjentymätön runsaudensarvi, ja Jaatisen kirja aiheesta on kannattanut kirjoittaa ja se kannatti lukea.