Patjalla meren yli

Esikoisrunoilija Silja Järventaustan teksti on kypsää ja päämäärätietoista, aitoa ja vakuuttavaa. Proosarunoelmassa Patjalla meren yli kysymykset ja vastaukset kietoutuvat yhteen. Minän kasvutarinan ohessa näkyy myös yhteiskunnallisia teemoja. Sukulaisuutta esimerkiksi Saila Susiluodon kerrontaan voi havaita erityisesti muodon osalta. Kokoelmassa on kysymys sisäisestä matkasta, omaksi itseksi tulemisesta. Järventausta kirjoittaa: ”On vain yksi vaihtoehto. Loppuun pääseminen, sen paine. — Ei lopullisempaa kuin elämä, eikä mikään ole lopullisempaa kuin syntymä.”

Silja Järventaustalla on kasvatustieteen maisterin koulutus. Löydän runoista koulusanastoa ja tarkasti jäsenneltyä aikaa. Elämää jaksottavat tunnin ja vartin mittaiset periodit ja vuodenajat, toisaalta jakokulmat ja oppikirjan määrämittaiset rivit. ”Miksi niin pieneen tilaan pitää mahtua”, kysyy päähenkilö tuskaisesti. Koulussa hän on toisaalta huomannut asioiden nimeämisen tuoman turvan. Näin hän kertoo: ”Huopakankaasta sai erilaisia kuvioita. Ne olivat samanlaisia ja valmiita. Niitä kiinnitettiin seinälle tähtiä ja lehtiä, joissa luki jokaisen pulpetin paikka, nimi ja koti.”

Paljon myöhemmin päähenkilö on havahtunut ihmettelemään: ”Jos on tähti, miksi ei ole ilman tähteä pudonnut alas maahan.” Hän on ymmärtänyt, että ilman ulkoapäin tulevaa nimeämistä ja määrittämistä voi olla olemassa ja jopa enemmän kuin muuten. Hän on huomannut, että ”aika tulee pidemmäksi” ja että ”ehtii enemmän”. Haastavaa on saada poikaystävä ymmärtämään tämä. Runon minä tuskailee uuden minänsä ilmaisemisen vaikeutta: ”En voi tulla täyteen, mehupullo tai kellukkeet täyteen vettä tai ilmaa. / Minua pelottaa sanoa sitä ääneen. Nielaisen loput sanoista.”

Poikaystävä etsi päähenkilöä jo aiemmin turhaan patsaan juurelta. Hänen oli vaikea ymmärtää muuttunutta tyttöystäväänsä. ”Sinä et halua nähdä minua, koska minulla on punaiset housut ja vihreä takki. Entä jos en tunnista sinua, kysyt. —. Minulla on vihreä takki ja punaiset housut, huudan sinulle. Sinä et voi ymmärtää, miltä minä näytän. Olet käsittämätön.” Seuraavaksi on runon minän vuoro katsoa poikaystävän poispäin kääntynyttä paleltunutta niskaa. ”Liikennevalo vaihtui punaiseksi. Se oli odottamatonta. — Askel askeleelta jäin taaksepäin.”

Risti ja ympyröitä

Patjalla meren yli koostuu kuudesta osasta. Sama runo aloittaa ja lopettaa kokoelman: ”Rakkaus sinuun vie lähemmäs. Kohtaa oman maailman. — .” Alussa runo on numeroimattomana johdantona, lopussa viimeisenä osastona: ”— En minä ole lopettamassa. Minulla on vain pidempi alku. Sen jälkeen kun olen aloittanut, ei näy pimeää loppua.”

Ensimmäisessä osassa päähenkilö on kaaoksen keskellä. Omat ja muiden tunteet vyöryvät päälle, ja hänen pitää tehdä uusi rakennustyömaa, jotta voi oppia asumaan jossakin. Toisessa osassa on kevät ja kaaos jäsentyy vähitellen kysymyksiksi. Kolmannessa osassa puhutaan uskosta ja uskonnosta. Neljännessä osassa keskitytään siihen, mitä poikaystävässä tapahtuu. Järvensivu kirjoittaa: ”Sinusta lähtee kova ääni, kun juokset kertomaan minulle, miten auto meni rikki. Juokset kertomaan siitä, kuka löi. Minun tieni kulki pitkään sinun luokse.” Viidennessä osassa kuvataan, millaista on olla erillään mutta kuitenkin lähellä toista ja toisia.

Kolmannessa osastossa runon minä kertoo uskonnosta: ”He rakensivat nuottipaperista Lakeuden Ristin ja seimen. — Paimenetkin he istuttivat vartioimaan kotiansa, uutta Pohjanmaata.” Ristiltä on vaikea tulla alas. On joko hypättävä tai palattava takaisin maahan. Uskonto voi olla itse valittu tai ulkoapäin asetettu. ”Kun he sanovat ääneen: olen kuullut, miltä se tuntuu.” Millaista on, kun tunteet perustuvat kuulopuheisiin? Miltä se tuntuu kuulijasta? Viimeistään tässä vaiheessa tekee mieli lähteä ottamaan asioista selvää. Toisaalta vapaus on vaikeaa; miksi muuten pystytettäisiin laajalle aukealle risti ja vartijat.

Länsimaisen lineaarisen ajattelun rinnalla Järvensivun runoissa voi nähdä idän uskonnoista tuttua kehämäistä ajattelua, jota on myös esimerkiksi Mirkka Rekolalla. Liikenneympyrä on ristiä hellävaraisempi. Sieltäkin on osattava kuitenkin joskus poistua. Matkalla itseen on voitettava sekä sisäinen että ulkoinen muutosvastarinta. Runon minälle käy hyvin. Hän oppii ”ajamaan sisältäpäin autoa”, ja ”virta ei katkennut”.

Patjalla meren yli on valoisa ja väkevä tarina. Jokaisella lukukerralla löytyy uutta ja sanat saavat merkityksensä. Tapahtuu samalla tavalla kuin runon tarinassa: on mentävä mukaan ja kysyttävä riittävän monta kertaa, jotta saa vastauksen. Tätä jaksaa tehdä, koska kysely palkitaan. Runon minälle tapahtuu jotakin koko ajan; myös silloin kun hän makaa ”litteänä kuvakirjan sivulla”. Patjalla meren yli on klassinen tarina kysymisen tärkeydestä, Tuhannen ja yhden yön tarinoiden perillinen.

Patjalla meren yli opettaa, että asiat pitää nimetä, jotta niistä saa otteen. Sen jälkeen nimistä on uskallettava luopua ja heittäydyttävä elämän vietäväksi.