Baabelin perilliset. Kääntäjien ja kääntämisen historiaa

Silja Saksan kirja tupsahtaa tarpeeseen. Kääntämisen ja kääntäjien historiaa on maailmanlaajuisestikin tutkittu vähän. Saksan teos on ensimmäinen suomenkielinen kokonaisesitys aiheesta. Teoksessa kääntämisen historiaan johdatetaan kronologisesti, varhaisajoista nykypäivään. Suomentamisen historia painottuu hiukkasen. Saksa esittelee myös käännösteorian kehityksen ja teorian päälinjat, sekä käy läpi tulkkauksen evoluutiota.

Kääntämisen historiankirjoitus omana alanaan alkoi hahmottua vasta pari vuosikymmentä sitten. Baabelin perilliset on suhteellisen suppea – sivuja on vain 171 – mutta kirjaan tiivistyy paljon. Välillä asioita käsitellään hieman liian monotoniseen tyyliin. Yksityiskohtia ja väriä olisi voinut olla myös enemmän. Nämä ovat kuitenkin pieniä moitteita, yleisesti ottaen kirjaa lukee mielenkiinnolla.

Kääntämisen historiassa on alusta asti miekkailtu uskollisuuden ja uskottomuuden takia. Miten paljon kääntäjän tulee nojautua alkutekstiin ja miten paljon sen tulee näkyä käännöksessä eli tulotekstissä? Ääripäinä ovat olleet mahdollisimman sana-sanainen käännös ja tekstin vapaa mukaelma siten että alkuteksti on toiminut lähinnä kirjallisena materiaalina.

Horatius kirjoitti kääntämisestä runousopissaan seuraavasti: Nec verbum verbo curatis reddere fidus intepres. Lausahdus voidaan tulkita kahdella tavalla: joko ”älä huoli kääntää sana sanalta, kuten uskollinen kääntäjä tekisi” tai ”uskollisena kääntäjänä älä suinkaan käännä sana sanalta”. Horatius antaa näin kalvat käteen sekä uskollisen käännöksen kannattajille että vapaan käännöksen rakastajille.

Kääntämisen maanpiiri

Teos keskittyy eurooppalaisen kääntämisen historiaan, vaikka muutkin mantereet ja kulttuuripiirit käydään läpi. Esimerkiksi Kiinassa on käännetty jo pari tuhatta vuotta. Saksa toteaa, että Venäjän Aasian puoleisen osan tai Australian kääntämisestä on tällä hetkellä vielä liian vähän tietoa.

Löytöretkien, lähestystyön ja kolonialismin vaikutukset kääntämiseen ovat olleet suuria. Kääntäminen on toiminut kolonialismin juoksupoikana. Toisaalta kun esimerkiksi uskonnollisia tekstejä käännettiin alkuperäiskielille, lähetystyöntekijät antoivat kielille kirjallisen muodon. Entisessä Neuvostoliitossa Marxin teoksia käännettiin imperiumin vähemmistökielille. Neuvostoliittoa voidaankin pitää kääntämisen suurvaltana. Kiinnostus kielen propagandistisiin mahdollisuuksiin hyödytti myös käännöstiedettä.

Antiikissa ajatus vaihtui

Suullisen kääntämisen eli tulkkauksen harjoittajilla tiedetään olleen ammattikuntansa jo muinaisessa Egyptissä ja Babyloniassa. Kirjallista kääntämistä alkoivat viljellä juutalaiset kääntämällä Vanhaa Testamenttia. Tällöin suosittiin sana-sanaista käännöstapaa, koska teksti oli pyhä. Samanlainen lähestymistapa oli myöhemmin keskiajan kristillisillä raamatunkääntäjillä.

Antiikin kreikkalaiset eivät juuri kääntäneet, suurvalta velvoitti muut puhumaan kieltään. Kreikkalaisten anti kääntämiselle löytyy grammatiikasta ja retoriikasta, Platonin ideaopista sekä Aristoteleen kieltä koskevista näkemyksistä. Nämä ovat luoneet perustaa nykytutkimuksellekin. Rooman valtakunnassa käännettiin paljon, sillä roomalaiset lainasivat vilkkaasti muilta kulttuureilta. Käännöstapa oli sen verran vapaa, että roomalaisten on sanottu olleen kääntäjinäkin valloittajia. Ensimmäinen nimeltä tunnettu eurooppalainen kääntäjä on Livius Andronicus, vapautettu kreikkalainen orja, joka latinansi muun muassa Homeroksen Odysseian.

Uskonnon myötä muualle

Kristinuskon leviäminen synnytti Raamatun kääntämisen tarpeen. Niin sanottujen pyhien tekstien kääntäjät vaikuttivat paljon Euroopan kansalliskielten syntyyn, kehitykseen ja leviämiseen. Rooman kirkon kääntäjistä merkittävin oli Eusebius Hieronymus, jonka jäljiltä on Raamatun latinankielinen Versio Vulgata -nimen saanut käännös. Nykyään kääntäjien kansainvälinen liitto viettää syyskuun viimeisenä kääntäjien päivää Hieronymuksen kunniaksi.

Arabikulttuurin välityksellä monet antiikin kirjalliset tuotteet säilyivät keskiajalla eteenpäin. Arabikääntäjät olivat järjestäytyneet ammatillisesti. Heiltä vaadittiin myös korkeaa lähtötasoa. Nämä vaatimukset ovat edelleen päteviä. Esimerkiksi tietokirjallisuuden kääntäjien piti olla alan asiantuntijoita tai sitten asiantuntijan tuli tarkistaa käännös. Kääntäjiltä edellytettiin myös samaa älyllistä ja henkistä tasoa kuin alkutekstin kirjoittajalta.

Renessanssiaikaa voi pitää yhtenä kääntämisen suurista aikakausista. Saksa nostaa Martin Lutherin suurimpien kääntäjien joukkoon. Myös kääntämisessä on ollut marttyyrinsa. Esimerkiksi reformaattori Tyndale poltettiin roviolla hänen rohjettuaan englannintaa keskiajalla vain antiikin kielillä sallittua Raamattua. Mikael Agricola perusti suomennoskirjallisuuden. Myös suomen kirjakielen isäksi nimitetyn kulttuurimiehen merkitystä ei Saksan mukaan voi liioitella.

Käännöstavat vaihtelivat suuresti renessanssiajasta romantiikan aikaan. Välillä painotettiin lähtötekstiä ja sen vierautta, välillä lukijakeskeisyyttä, uskottomuutta alkutekstille, tekstin ”kotouttamista” ja modernisointia. Sanakirjojen kehitys vaikutti ratkaisevasti kääntäjien työhön.

1800-luvulta lähtien alkoi käännösteoria kehittyä. 1900-lukua on kutsuttu kääntämisen tähän asti suurimmaksi aikakaudeksi. Erilaisia metodeja ja teoreettisia näkemyksiä kääntämisestä suorastaan kuhisee dynaamisen vastaavuuden periaatteesta kannibalistiseen kääntämiseen. Sellaiset ajattelijat kuin Bahtin, Barthes, Derrida ja Bourdieu ovat suuresti vaikuttaneet kääntämiseen.

Kääntäminen kotimaassa

Suomessa kaunokirjallisuuden kääntäminen pääsi kunnolla vauhtiin vasta itsenäistymisen jälkeen. Varhemmin Gottlund ja Lönnrot olivat luoneet pohjaa suomentamiselle. Luovat kirjailijat kehittivät myös sittemmin suomen kieltä ja sen ilmaisuvoimaa. Suomessa on kaiken kaikkiaan käännetty paljon, ja kääntäjien koulutuksessa ja järjestäytyneisyydessä Suomi on maailman kärkimaita.

Käännetyistä kielistä englannilla on nykyisin suhteettoman suuri valta-asema. Maailmanlaajuisesti ajatellen englanti kuuluu niin sanottujen tappajakielien luokkaan, muiden suurten kielten joukossa, lainatakseni Uppsalan yliopiston tutkijan Tove Skuttnabbin käyttämää ilmausta. Olisi suotavaa, että myös suuret kustantamot pikku hiljaa lakkaisivat tuijottamasta ainoastaan myyntilukuihin ja ymmärtäisivät pienistä kielistä kääntämisen tärkeyden.

Silja Saksa penää teoksessaan käännöskritiikin kehittämistä. Hänen mukaansa käännöskritiikki on jäänyt pitkälti kieli- ja tyylikritiikiksi, pelkäksi normatiiviseksi arvioinniksi. Tässä siis tulevaa työsarkaa.

Vaikka kone on voittanut ihmisen muun muassa sakissa, ei masiinasta ole kääntäjäksi. Sanojen muovaamisessa kone on homo sapiens sapiensiin verrattuna pelkkä amatööri.