Ilmajuuret

Sirpa Kyyrösen kolmas runokokoelma on naisrunoutta voimakkaimmillaan siinä merkityksessä, että epäselväksi ei jää, mitä sukupuolta runon minä on. Minä kuvaa naiseutta, ja naiseuteen liittyy tässä tapauksessa oleellisesti äitiys.

”loppuun asti olen sinun äitisi, tulvainen, haluinen”

Kokoelma koostuu viidestä sarjasta, joista viimeinen näyttää ainakin ulkoisesti pitkähköltä, assosiatiiviselta kokonaisuudelta, jossa neljän ensimmäisen sarjan teemat kietoutuvat yhteen. Nuo neljä ensimmäistä voisi teemoittaa naisen elämänkaaren mukaan: naiseuden löytäminen, parisuhteen muodostaminen, äitiys, kypsä naiseus. Teemoja ja niiden tulkintoja on luonnollisesti monia, mutta teoksen rakenteen hahmottaminen auttaa sen ymmärtämisessä.

Naiseus on elämän lähde ja ruokkija.

Ekofeminismin korkea veisu kokoelma selkeästi on, ja sen epiteettinä voisi olla Susan Griffinin pitkä proosaruno Woman and Nature: The Roaring inside Her (1978). Kyyrönen ei kuitenkaan pyri osoittamaan runoillaan sitä, kuinka maskuliininen kulttuuri, erityisesti tiede, alistaa naisen. Tällaisen julistavan feminismin aika taitaa sitä paitsi olla jo ohi. Sen sijaan naiseus on elämän lähde ja ruokkija ex post facto, eikä sitä tarvitse enää perustella. Luonnon ääni on naisen oma ääni.

Ensin oli Oidipus

Kyyrönen käy kokoelmassaan myös klassisen freudilaisen psykoanalyysin porteilla, kun hän kirjoittaa:
”Minä olen sinun äitisi, syyllinen / Minä olen sinun äitisi, kirjoitan kämmenpesät ja pulleat / jalkapohjat minä suutelen ja puren poikki jänteet / idätän ja istutan sinut tukevasti maahan mereen ja ilmaan / Minä opetan sinulle miten pettyä”

Tässä näkyy yksi freudilaisista perusparadigmoista: äiti on sekä isän että pojan halun kohde. Äidillä on kaksi keskenään ristiriidassa olevaa tehtävää, olla passiivinen objekti, josta kilpaillaan ja toisaalta subjekti, joka on kaikesta vastuussa ja joka tapauksessa syyllinen. Äiti on osa luontoa, kasvattaa symboliset ilmajuuret hallitakseen omaa todellisuuttaan ja lapsensa tulevaisuutta. Silti hän tietää, että äidin ja jälkeläisen kuuluu erota toisistaan.

”syyllisyys on liima on kaatopaikka ja kaakao, nännipihaa vartioiva kieli / huutaa sinulle joka et pyytänyt syntyä, kirjoittaa / kaulan siltojen solisluiden poikki rakastan sinut”

Mikä on naiseuden tarkoitus?

Mielestäni on helppoa nähdä, että runoilija pyrkii ulos alisteisesta nais- ja äitikuvasta, jossa nainen on loukussa, haluttuna mutta ei oikeutettuna omaan haluun. Kyyrönen käyttää luontometaforia naisen halun ja subjektiivisuuden ilmaisemiseksi. Luce Irigarayn nasevan tokaisun mukaisesti tämänkin kokoelman naisminällä on kahdet huulet. Toiset kuvailevat naiseutta ja puhuvat siitä, toiset ovat anti-fallos. Molemmat ovat kosketuksissa naiseuteen, ne tuottavat elämää ja ovat elimellisessä yhteydessä luontoon:
”Itse asiassa valaiden laulu on ihan helvetillinen melu, sinä sanoit / kun heräsit alkumerestä märkänä kohtumehusta”

Mies objektivoidaan spermanluovuttajaksi, joka vaaditaan naisen päämäärää eli suvunjatkamista varten.

Ilman feminististä teoretisointia käsillä oleva runokokoelma aukeaa vaivalloisesti, ainakin mieslukijan käsissä, mutta tämä rajoite on luonnollisesti tässä tapauksessa tyyten lukijalla. Silloin tällöin runon naisminän halu on eksplisiittinen, joka kaipaa maskuliinista tyydytyksen antajaa. Sen voi tulkita sekä fallokseksi että penikseksi: ”lämpö joka valuu sinusta tulee joki / yksi mahdollinen onnellinen / kivi joka halkaisee virran”. Naisminän oma subjektiivisuus on kuitenkin yhteydessä naiseuden tarkoitukseen elämän antajana. Siitä muistuttaa säe ”pariutumislimaa synnystysverta”, jossa nähdäkseni mies objektivoidaan spermanluovuttajaksi, joka vaaditaan naisen päämäärää eli suvunjatkamista varten: ”Minä synnytän kuollakseni vähemmän”.

Päästä peto irti!

Sirpa Kyyrönen on voittanut Kansan Sivistysrahaston jakaman Katri Vala -palkinnon vuonna 2011. Jo tuolloin palkinnon perusteluissa mainittiin Kyyrösen avut feministisenä runoilijana: ”Runokirjan kantava teema onkin naiseus eri ikä- ja elämänvaiheissaan, mutta moderni, välistä hengästyttävän rikas ilmaisu tuo sen universaalimmalle tasolle.” Tähän kuvaukseen voin yhtyä tuoreimmankin kokoelman osalta. Kyyrösen feministiset painotukset voivat kehittyä vielä ekplisiittisempään suuntaan, sen verran pidäkkeellisiä säkeitä runoilija kirjoittaa. Rivien välissä odottaa vuoroaan mainitsemani Susan Griffinin naisen karjahdus. Toivottavasti se pääsee ilmoille!