Välimatka

Kuinka kauniisti hän puhuukaan äidistä, on ensimmäinen ajatukseni. Äiti keinuu hellien sanojen päällä, vaikka näyttää siltä, että äiti ei sinänsä poikkea muiden äideistä. Ja kuitenkin kertoja sanoo ”isi”, joka antaa vihjeen siitä, että vaikka kuinka puhutaan äidistä, isi on tärkeämpi, ja että ehkä palaamme häneen vielä. Isi vilahtaa silloin tällöin lauseen keskellä ilman, että kerrotaan oikeastaan vielä mitään. Alusta alkaen vihjataan, että isi on mennyt ja särkenyt äidin sydämen, mutta vielä emme tiedä varmasti.

Taina Latvala käyttää hienosti avainsanoja kehystämään ja merkitsemään tietyn asian. Äidin sukupolvi määritellään Katri Helenalla ja sillä, että äiti ei kehtaa olla ostamatta mustalaiselta liinaa. Päähenkilön asumus on itsessään välitila, väliaikainen, jo päättyneeseen nuoruuteen jämähtänyt luukku, jonka seinällä on juliste.

Pohjalaasuus pitää kiinni eikä päästä etenemään. Työpaikkakaan ei ole unelmien täyttymys, vaan palkkatyö entisen heilan firmassa. Työn merkitys on niin vähäinen, että päähenkilö lähtee omin luvin äidin kanssa lomille, kun virallista lupaa ei tule.

Tarina etenee vihjauksien avulla.

Päähenkilö on nuori nainen, mutta kertojia on silti kaksi. Äiti kertoo omaa tarinaansa vahvalla murteella. Äidin koko ajan vahvemmaksi nouseva tarina täydentää enenevässä määrin kokonaiskuvaa. Äiti vanhenee, täyttää kuusikymmentä. Päähenkilö kokee tehtäväkseen huolehtia, vaikka ei ole ihan vakuuttunut siitä että haluaa. Jotenkin äiti on jäänyt hänen vastuulleen ja niin on aina ollut. Äiti lupasi iltatähden syntyessä jo, että he pitäisivät aina yhtä, ja päähenkilö yrittää täyttää tämän toiveen kieltäytyen äitinsä vuoksi paljosta siitä mitä itse haluaisi.

”Äiti tuijottaa lautasliinaa tietämättä, mitä sillä tekisi. Kaikkien näiden vuosien jälkeen hän ei ole tottunut pitämään sylissään mitään muuta kuin minua.”

Välimatka kertoo perheen sisäisestä dynamiikasta. On ihmiset, jotka ovat oikeasti, mutta myös ne joita ei enää ole; junan alle juossut äidin sisar Tuulikki, jota päähenkilö saa kuulla muistuttavansa koko ajan enemmän, ja Isi, joka on vain kadonnut. Päähenkilön oma sisar on puhelimen päässä Helsingissä, vaikuttavana mutta ei paikalla.

Tarina etenee vihjauksien avulla. Virkkeestä tai puolesta lauseesta jää se tuntu, että melkein on sanottu jotain. Mielessään lukija yhdistää asioita, vaikkei mitään vielä ole sanottu suoraan ja alkaa odottaa, että oma huomio todistetaan oikeaksi. Kaiken takana on mysteeri siitä, miksi Isi lähti ja mitä siihen liittyi.

Kerronnan dynamiikka on kiehtova: On pulpahtelevia kertomuksia toisista ajoista ja paikoista ja sitten on verkkaisempi nykyhetki, se mikä vain on. Lopussa kerrotaan suoraan kuinka asia on, annetaan lukijalle se tieto, mitä hän on tähän asti saanut lukea vain rivien välistä, mutta sittenkin mahdollisuudet jätetään auki. Taina Latvala on tehnyt työnsä taidokkaasti.