Etelärinteiden miehet. 14 novellia keväästä syksyyn

Taina Teerialhon toinen novellikokoelma Etelärinteiden miehet on vahvaa ja korutonta arjen kuvausta. Kokoelman neljätoista novellia kattavat vuodenajat keväästä syksyyn: ensimmäisen novellin tapahtuma-aika on varhainen kevät ja viimeisen myöhäinen syksy. Novellien yhtenäisyys ei liity vain vuodenaikoihin, myös henkilöhahmot pysyvät osittain samoina. Jonkin novellin päähenkilö voi esiintyä sivuhenkilönä toisessa.

Niminovelli ”Etelärinteiden miehet” kertoo keski-ikäisestä Jussilasta, Heltasta, jonka 40-vuotispäiviä hänen pitkäaikainen kaverinsa Valdo haluaa juhlistaa. Valdo on toiminnan mies ja Heltta hiljainen kuuntelija ja seuraaja. Niminovellin merkittävyys korostuu, kun keinottelevaan Valdoon ja tarinan tapahtumiin palataan myöhemminkin. Monet novellit kasvavat vaikuttaviksi juuri henkilökuvauksen kautta. Erityisen etevä Teerialho on kuvatessaan nuoria kasvavia ihmisiä, tästä hyviä esimerkkejä ovat novellit ”Naulat” sekä ”Aino”. Novelli ”Linja” on pinnaltaan tavallisen linja-automatkan kuvaus, mutta arkisesta toimituksesta kasvaa jotain suurempaa.

Teerialhon ottaa ajoittain myös kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin mm. työttömyyteen, kodittomuuteen, maaltamuuttoon. Usein novellien henkilöt kokevat olevansa jollakin tapaa yhteiskunnan ulkopuolella, kuten esimerkiksi novellissa ”Vieras mies” homoseksuaali nainen tai novellissa ”Aino” esiintyvät kodittomat, ne mainitut etelärinteiden miehet.

Teerialhon tekstiin on helppo tarttua, selkeys ja koruttomuus saavat tekstin elämään. Turhaa kikkailua tai sanoman tehostamista ei ole. Kuvaus on hyvin konkreettista. Monesti novellin loppu jää avoimeksi, joskus asiat saavat selityksen myöhemmissä novelleissa. Kun tämä yhdistyy kerronnan pelkistyneisyyteen, se saa keskittymään tekstiin ja pohtimaan henkilöiden suhteita ja tarkoitusperiä monipuolisesti. Viimeinen novelli ”Ystävyys” on lyhyt ja niukkasanainen, mutta kuoleman ja ystävyyden teemat kasvavat kertomuksen edetessä aivan uusiin mittoihin.

Komedian puolelle Teerialho menee novellissa ”Apinantyö”, jossa työllistymiskurssilla ovat karikatyyrejä kopioiden kääntöpuolelle piirtelevä Tuominen ja leikittelevä Aslamaa. Joissain novelleissa tragikoomisuus on iskevää kuten esimerkiksi ”Murskaamossa”, jossa humalainen Myrtsi Myöhänen päättää leikkiä hieman työpaikkansa kauhakuormaajalla. Tätä seuraavat tapahtumat ovat vähemmän mukavia ja Myrtsin loppurepliikki hätkähdyttävä.

Ominaista Teerialhon kerronnalle on melankolia. ”Hän ei ollut kaunis nainen, mutta huulet olivat mielenkiintoiset, suu pieni ja melko alhaalla. Matkahuollossa hän kävi lottoamassa, työpäivän aikana syömässä Ruustinnan lounaan, hinta melkein neljä euroa.” Kuitenkaan kerronta ja tarinat eivät ole masentavia, vaan pikemminkin toivoa herättäviä ja elämään hyvinkin lämpimästi suhtautuvia.