Pyramidipipo

Runoista, jotka ohittavat niin monet mainiot viime syksyn novellit, romaanit ja esseet, täytyy löytyä joku poikkeuksellinen ominaisuus.

Näin kävi Runeberg-raadissa, joka valitsi Teemu Hirvilammen Pyramidipipon edustamaan suomalaista runoutta kisassa, josta tippui esimerkiksi kaikille tuttu ja ylistetty Jari Tervon romaani tai vaikkapa tohtori Markku Envallin esseet.

Pyramidipipon mielenkiintoisuutta lisää sen saama ristiriitainen vastaanotto. Kun Runeberg-raati ja kirjailija Kari Hotakainen Imagessa nostavat Pyramidipipoa, niin runoilija Risto Ahti ja runoilija Jukka Koskelainen laskevat runot liki Espoon harmautta.

Kriitikko Ahti kirjoitti Kalevaan: ”En voi kuvitella, että tämä Larin-Kyöstin kaltainen huiluniekka vakavissaan puhuu Espoon harmaudesta. Mutta tässä teoksessa hän puhuu, ja se hajottaa hänen lauseensa ja repii lopullisesti hänen kuviensa ennestään rikkinäisen, keskenään hajamielisen yhteyden.”

Helsingin Sanomissa kriitikko Koskelainen ei pidä Hirvilammea ollenkaan huiluniekkana: ”Uuden kirjan ronski ote sopii hänelle paremmin kuin hänen välillä kokeilemansa eleginen sävy.” Koskelaisen lyttäysosiossa taas todetaan: ”Jatkossa ei tarvita muuta kuin se mitä jokainen runoilija kaipaa: hyvä kustannustoimittaja.”

Minun mielestä Ahti rakastaa romantikko Hirvilammea, mutta tässä kirjassa runoilija naittaa elikkä laittaa samaan sänkyyn romantiikan ja realismin. Sitä voi sanoa myös itseironiaksi tai salaviisaudeksi, jopa rosoiseksi riemuksi miehen tämän hetken ilon ohuista syistä.

”Kaste on haihtunut.
Yhä selvempää on lyijyn painava vihreys,
ajatuksieni paino.
Silti on kesä – askeleittesi jäljet saunapolulla.
Hämähäkkien langat kiiltävät
kuin sinulta pudonneet hiukset.
Mitä pelkäät? Yksinäisyyttä,
vai sitä ettei peltojen sirinää enää kuule.
Lintujen leikkivä lento
on vain ruoan pyydystämistä poikasille.
Tuuli puhaltaa vastasyntyneestä kuolevan otsaan.”

Koskelainen ei puolestaan tiedä, minkä työn Sammakon vastaava Seppo Lahtinen teki kahdeksan vuotta keräytyneen aineiston kanssa. Eikä kriitikon tarvitse tietää, koska vain lopputulos ratkaisee, mutta ei pitäisi haikailla saati puukottaa sellaisella ajalla, jota ei enää löydy isommistakaan taloista.

Kahdeksan vuotta tarkoittaa tässä sitä, että niin kauan on siitä kun Hirvilammen edellinen kokoelma Viides vuodenaika (1991) ilmestyi. Pyramidipipo on myös Hirvilammen vuonna 1977 alkaneen runoilijan uran 8. kokoelma.

Runoilija Tuomas Anhava (s. 1927) teki vaikenemisesta oman taiteen lajinsa, mutta epäilen että Hirvilammi (s. 1955) ei liene siihen pyrkinyt. Syyt ovat toiset ja henkilökohtaisemmat, ja ehkä siksikin Sipoon metsien mies Hirvilammi saa minulta ylimääräisiä sympatiapisteitä. Kun ei sitä koskaan tiedä, milloin omalle kohdalle sattuu se tyhjä sivu, päivä ja pää.