Nimbus ja tähdet

”En minä osaa kertoa missään tietyssä järjestyksessä tai mitenkään kauniisti tai yksinkertaisesti”, toteaa Unicornis Nimbus Lambda Tero Niemen ja Anne Salmisen esikoisromaanissa Nimbus ja tähdet ja luonnehtii puolittain teoksen yleisvaikutelmaa. Ajallisen järjestyksen puute on usein määrittävä piirre science fiction -genressä, ja sen korvaa taidokkaissa lajityypin edustajissa perusteellinen kontekstualisointi, tapahtumien ja paikkojen kiinnittäminen kerronnan viitekehykseen. Niemen ja Salmisen esikoisessa tämä aspekti on vielä hakusessa. Itse kerronta on kuitenkin kaunista, yksinkertaista ja soljuvaa.

Tero Niemi ja Anne Salminen voittivat Nimbus-kertomuksillaan Portti-novellikilpailun ensimmäisen ja jaetun toisen sijan vuonna 2002. Seuraavana vuonna heille tarjottiin jo seuraavaa pystiä Atorox-koitoksessa. Yhteiskirjoittaminen tuntuu parivaljakolta sujuvan, eikä lukija huomaa saumanpaikkoja siinä, mihin toinen mahdollisesti lopettaa ja mistä toinen ehkä alkaa. Kepeän ilmava proosa, luonteva dialogi ja kerronnan toimivuus ovatkin esikoiskirjailijoiden parhaat valtit muutoin paikoin sekavassa romaanissa.

Science fiction -romaanien harrastajana puikkelehdin varsin vikkelästi mielikuvituksen lentohärvelillä pyrstötähtien lomitse kiertotähdeltä toiselle. Osaan vältellä avaruusromua ja suihkaista planeetalta toiselle, vaihtaa galaksia kuin kaistaa ja kiihdyttää vauhdin kolmanteen potenssiin, kun tarvitaan spurttia aikahyppyä varten. Nimbuksen ja hänen taskukokoisen Talamus-käyttöjärjestelmänsä tähtivaelluksesta paikannan itseni kuitenkin vasta sadan sivun jälkeen, jolloin Nimbus saapuu retkiltänsä amerikkalaisista saippuaoopperoista tunnistettavan perheidyllin keskelle lepäämään vaivoistaan. Niemen ja Salmisen romaania ei lueta kahvin ja konvehtien kera, vaan huomio täytyy keskittää täysipainoisesti vaihteleviin tilanteisiin, aikoihin ja paikkoihin, jotka eivät juuri kommunikoi keskenään.

Naiseuden mysteeri

Nimbuksella on monta elämää, joihin Talamus herättää hänet embryosta toisinaan lapsena, neitona tai äitinä. Nimbus tekee myös kerran itsemurhan vanhentamalla itsensä ikiaikaiseksi vanhukseksi. Naiseutensa eri kausina Nimbus kokee ruumiillisen kehityksen aistimukset, rakkauden, sankaruuden, menetyksen ja kuoleman. Nämä ontologiset pohdinnat ovat mielenkiintoisia mutta eivät syvenny analyysiksi levottoman tähtimatkailun suorissa kurveissa.

Niemen ja Salmisen romaanissa nainen on jumala, synnyttäjä, sankari, viattomuus ja kaikkeus. Näkökulma on tuttu varhaisista sivilisaatioista ja kulttuureista, mutta kirjoittajakaksikko onnistuu hyvin tuoreella tavalla kuvaamaan Nimbuksen elämyksiä naisen kehosta ja naisena olemisen kokemuksesta. He myös mystifioivat äidin ja lapsen suhteen varhaiskristillisen perinteen hengessä.

Nimbus on kontrastien ja ristiriitojen summa. Joseph Campbellin Sankarin tuhannet kasvot(suom. Hannes Virrankoski, Otava 1990, alkuteos The hero with a thousand faces, 1949) esittelemä myyttisen kehän symboliikka kuvaa osuvasti myös Niemen ja Salmisen päähenkilöä: Nimbus on yhtä aikaa ikivanha ja ikinuori, viisas ja viaton. Vastakohdat tekevät hänestä kokonaisen naisen, joka pelastaa lapsen kautta symbolisesti koko ihmiskunnan. Nimbus on vapahtajasankari ja naismessias, jonka jalanjäljissä versovat myytit.

Sankarittaren matka

Joseph Campbellin eri kulttuurien mytologioista kokoamat sankarin matkan vaiheet soveltuvat oivallisesti Nimbuksen vaellukseen ihmisyyden tähtitarhoissa. Sankarin matka rinnastuu monomyyttiin, jossa yksilö irtaantuu initiaatioriitin tapaan turvallisesta ympäristöstään seikkailuun, jossa hänen voimiaan koetellaan kaikin mahdollisin tavoin. Koitoksista voitokas sankari palaa alkuperäiseen yhteisöönsä muuttuneena, kypsyneenä ja valaistuneena buddhana, joka opettaa halullisia sieluja raivaamaan yhä uusia tiettömiä taipaleita.

Nimbus on jättänyt tutut ympyränsä silkasta uteliaisuudesta. Initiaationsa aikana hän käy läpi erilaisia olomuotoja, joihin sukupuolisuus tuo merkittävän lisänsä. Vaikein kieltäymys sankaritarta kohtaa rakkauden muodossa. Campbellin keräämissä myyteissä miespuolinen sankari yleensä kohtaa naisjumalattaren, joka ilmentää naisen eri aspekteja ja olomuotoja: rakastettua, äitiä ja syöjätärhirviötä. Niemen ja Salmisen miehet ovat kuitenkin huomattavan yksinkertaista joukkoa, eikä André tee poikkeusta tähän kavalkadiin. Nimbus voittaa yksilölliset tunteensa ja valitsee yksinäisyyden, vapauden ja universaalin opetustehtävän olevaisuuden eri olomuotojen keskuudessa.

Romaanin ainut synteesi on vasta loppusanoissa, joissa Nimbus tunnustaa tyhjyyden kodikseen ja tarkentaa sen koskemaan avaruutta ja tähtiä. Filosofinen loppukaneetti ei valitettavasti pelasta Nimbuksen matkaa holtittomalta poukkoilulta ja päämäärättömältä vaeltelulta. Aristoteles esittää Runousopissa, että kertomuksella tulee olla alku, keskikohta ja loppu. Niemen ja Salmisen romaanissa lukija jää kaipaamaan keskikohdan kulminaatiopistettä, jännitettä ja päämäärään suuntautuvaa liikettä, toiminnan laukeamista huipennukseksi.

Nimbus ja tähdet tarjoaa ajattelulle aineksia ja science fiction -friikille takuuvarmoja tehokeinoja teknisistä vempaimista omituisten otusten kerhoon, ajan ja paikan tehosekoituksesta apokalyptiseen spekulointiin ja moraalisesta vastakkainasettelusta viimeiseen voiteluun, jossa jyvät erotellaan akanoista. Romaanista ei kuitenkaan kehkeydy kulutushyödykettä valtavirtalukijalle, koska se ei kykene tai halua nousta genrekonventioiden yläpuolelle. Keskivertolukija – kuka hän lieneekin – taitaa olla yksinkertaisesti liian mukavuudenhaluinen syventyäkseen kaikkiin Nimbuksen vaelluksen juonenkäänteisiin ja aikakirjoihin.

Olevaisuuden lähteillä

Nimbuksen matka on kuitenkin seuraamisen arvoinen, ja se johdattaa uutteran lukijan ihmisen rajallisuuden äärelle, pohtimaan elämää ja kuolemaa. Nimbus syntyy lapsena, nuorena, aikuisena ja seuraa sivusta omaa kuolemaansa. Hänen kohtalostaan ja kokemuksistaan rakentuu matka lukijan omaan minuuteen, ihmisyyden äärille. Science fiction -muodon avulla Niemi ja Salminen saavat esittää ydinkysymyksen ihmisen olevaisuudesta rajaamatta sitä arkitodellisuuden muottiin.

Omalla persoonallisella tavallaan Nimbus ja tähdet vastaa siihen haasteeseen, jonka norjalainen Jostein Gaarder esitti ensimmäisen kerran Sofian maailmassa (suom. Katriina Savolainen, Tammi 1994, Sofies värld, 1991 norjaksi) ja kutsui samalla nuoret pohdiskelemaan filosofian peruskysymyksenasetteluja arkikielen avulla. Suomalaisen science fictionin viitekehyksessä näin avoin ja puhdas filosofinen keskustelu vakuuttaa tuoreudellaan. Romaanin sekavista siirtymistä ja kerrontaa vain turhaan mutkistavista teknisistä kikkailuista huolimatta, Niemen ja Salmisen kirja on tervetullut avaus älyllis-filosofisen tieteiskirjallisuuden kenttään.