Kyyhky ja unikko

Timo K. Mukan viimeiseksi jäänyt teos Kyyhky ja unikko vertautuu useassa mielessä runouteen. Pienoisromaanin voi lukea moneen kertaan aina uutena, koska sen teho ei perustu juonen käänteisiin. Reilusta sadasta sivustaan Kyyhky ja unikko laajenee syvyyssuuntaan, muodostaa sisäkkäisiä kehiä, ei yhtä lineaarista janaa. Ehkä juuri teoksen runollisuus ja vain osittainen realismi ovat olleet ne säilöntäaineet, joiden avulla ummehtuneisuus ei ole päässyt pilaamaan tarinaa?

Oikeastaan ihmettelin, kun en löytänyt Kyyhkyä ja unikkoa kiellettyjen kirjojen luettelosta (Kai Ekholm: Kielletyt kirjat). Balladimaisen tarinan päähenkilöiden, Pietin, 37, ja Darjan,17, rakkaustarina on mitä epäsovinnaisin. Kun Mukan esikoisteos Maa on syntinen laulu ilmestyi vuonna 1964, myrskynsilmässä oli juuri tuolloin Hannu Salama Juhannustansseineen. Voi olla, että ilman Salaman jumalanpilkkaoikeudenkäyntiä Mukka olisi joutunut vastaavaksi silmätikuksi.

Kyyhky ja unikko on kudottu kahdesta toisensa lävistävästä kerrontatavasta: realistisesta ja runollisesta. Realistinen tarina kertoo synnyinseuduilleen pohjoiseen palanneesta Pieti Kolströmistä, jonka apaattiset päivät kuluvat veikkauskuponkeja täytellessä. Pieti on pitkä, laiha ja mustasilmäinen, eräänlainen tuhlaajapoika, joka etelän vuosien jälkeen palaa velkaisena ja sulkeutuneena miehenä Kolströmin niemeen. Kylä on hänen poissa ollessaan autioitunut ja useimmat tutut kaikonneet. Mutta kylässä on Darja, nuori tyttö, josta tulee Pietin kohtalo ja jonka kohtaloksi Pieti muodostuu järkyttävällä tavalla. Heidän epätoivoinen rakkaustarinansa kestää vain hetken ja päättyy tuhoon.

Omalaatuiset kerronnalliset ratkaisut

Rakenteeltaan Mukan romaani on kaikkea muuta kuin tavanomainen. Runolliset ja balladimaiset osuudet katkaisevat realistisen kerronnan ja toimivat vieraannuttavasti. Romaani alkaa kuvauksella siitä, kuinka Pieti istuu kuollut Darja sylissään. Tämän jälkeen romaani etenee katkelmallisesti ikään kuin elokuvan kronologisesti kuvatut kohtaukset olisi sekoitettu sattumanvaraisesti. Episodimaisuus ja jopa tietty sekavuus rakenteessa lienevät harkittuja keinoja kuvata maailmaa tavalla, jolla se Pieti Kolströmin kaoottisessa tajunnassa näyttäytyy. Balladimuotoa Mukka käytti jo esikoisteoksessaan Maa on syntinen laulu ja palaa siis siihen Kyyhkyssä ja unikossa.

Mukka käyttää kertojaa näennäisen huolettomasti. Välillä Pieti on minäkertoja, välillä taas ulkopuolinen kertoja kertoo Pietistä kolmannessa persoonassa. Mukka tekee juuri sen, mistä jokaisella kirjoittajakurssilla varoitetaan! Poikkeus vahvistaa kuitenkin säännön: kertojan vaihdos ei häiritse eikä tunnu hallitsemattomalta. Kertojan vaihtuminen minäkertojasta kaikkitietävään vain korostaa Kyyhkyn ja unikon ’epäromaanimaisuutta’ ja muistuttaa, miten vähän yhtäläisyyksiä teoksella on aikalaisrealistien tuotantoon. Suomen Taideakatemian koulussakin jonkin aikaa opiskellut Mukka käyttää tekstissään tavallaan kubistista tyyliä – asioita voidaan katsoa yhtä aikaa sisältä, päältä ja sivusta.

Erno Paasilinnan Mukka-elämäkerran mukaan Timo K. Mukka kirjoitti Kyyhkyn ja unikon monen tuloksettoman yrityksen jälkeen muutamassa viikossa elo-syyskuussa 1970. Mukka itse koki kirjan syntyneen väkipakolla mutta oli iloinen, että sai sen myötä taas kontaktin kirjoittamiseen. Luettuani nyt Kyyhkyn ja unikon taas jälleen kerran uudelleen mietin, jättikö lyhyt kirjoitusprosessi teoksen rakenteeseen tarpeetontakin sekavuutta. Alle kolmekymmentävuotiaana kuolleen Timo K. Mukan kirjoitustahti oli kyllä kautta linjan intensiivinen, kaikki yhdeksän teosta ilmestyivät kuuden vuoden aikana.

Orajärven yksinäinen

Suomalaisessa realistista kerrontaa suosivassa ilmapiirissä Mukka on runollisena mystikkona saanut pitää yksinäisen suden asemansa. Mukka luki elämänsä aikana melko vähän kaunokirjallisuutta, mutta ne vähät olivat lähes kaikki klassikkoja.
Pellon pohjoispuolella sijaitsevan Orajärven karuus ja luetut klassikotko sulivat Mukan mielessä niiksi myyttisiksi kuviksi, joista hänen teoksensa tunnetaan?

’Vaikka Mukan ihmiset, verevinä ja aistillisina olentoina, ovatkin keskellä realistisesti hahmottuvaa maailmaa, he samalla ajelehtivat myyttisessä sielunmaisemassa’, kirjoitti Juhani Niemi vuonna 1970 Helsingin Sanomien arvostelussa. Kyyhkyn ja unikon päähenkilön nimi on Pieti. Pietà-aihe on kuvataiteessa kuoleman kuvaamisen perusmalli: Kristuksen ruumis on surevan Neitsyt Marian sylissä. Kyyhky ja unikko alkaa kuvalla, jossa Pieti pitää kuollutta, raskaana olevaa Darjaa sylissään. Kenties Pietin nimikin on tarkoituksellinen osa Mukan myyttistä maailmaa?

Timo K. Mukalle on vaikea löytää kirjallisia sukulaisia tyylin ja ajattelun suhteen. Kuvataiteen puolelta Mukan ajatusmaailmaa lähellä on kittiläläinen Kalervo Palsa, joka oli myös Mukan ystävä. Mukan ja Palsan taidetta yhdistävät seksuaalisuuden ja kuoleman teemat. Molemmat taiteilijat elivät lyhyen ja aineellisesti köyhän elämän, josta ei ristiriitoja puuttunut. Kumpikin jätti jälkeensä jäljittelemätöntä estetiikkaa, jossa rumuus ja kauneus ovat erottamattomat.

Kolmenkymmenenkolmen vuoden jälkeenkään ei aika ole tuonut Kyyhkyyn ja unikkoon tahatonta komiikkaa tai saanut kerrontaa kuulostamaan vieraan vanhanaikaiselta. Kyyhky ja unikko tuntuu tuoreelta yhä edelleen.

’Olet poissa. Kannan sinut käsilläni rantaan, pesen likaa naarmuttuneista polvistasi ja huuhtelen kasvojasi kylmällä vedellä. Minä jään tänne odottamaan kylmeneviä öitä. Kompuroin kohti vettä sinä sylissäni, taitan haavoihisi ruohonkorsia, lasken sinut veteen pikku Darja. Olet matkalla. Vesi kuljettaa sinua luotani, kukaan ei saa enää nähdä silmiäsi kun olen ne sulkenut.’