Muistelen lapsuuteni venäläistä sotavankia, Nikolaita. Muistan hänen aronpaahtamat kasvonsa, iloisen naurun. Ystävystyin tuon kovia kokeneen miehen kanssa. Paluuta hän pelkäsi, paluuta. Nikolain sirpin ja vasaran sotilaspassissa tehtiin selväksi, että suuren synnyinmaansa pettäneet sotavangit ammutaan. Niin Nikolai hävisi suureen tuntemattomuuteen. Minun on ikävä Nikolaita, vieläkin.

Tamperelainen Timo Malmin kuvaa toista puolta, suomalaisen sotilaan vaellusta vankileirien saaristossa. Tähkäpää on Malmin toinen teos. Esikoisrunokokoelma Welaatta, Maito, maa ja vesi, julkaistiin edellisvuonna. Tähkäpään lukee valmiina, satuttavana teoksena arasta aiheesta. Suomalaisten sotavankien kohtaloista on kirjoitettu perin vähän – tavanomaisia, herooisia taistelukuvauksia löytyy pilvin pimein. Eli Tähkäpää on erilainen sotakirja: tarkoin vedoin kirjailija piirtää toisenlaisen todellisuuden vailla halveksuntaa. Suotta Malmi ei nimeä kirjan lukuja ’lauluiksi’. Kenties viittaus Odysseuksen tai islantilaisiin saagoihin?

Tähkäpää on vastakohtien ja jännitteiden kirja. Kersantti Tähkäpäästä ei tehdä sankaria. Eloonjäämistarina on liikuttavaa luettavaa: se näyttää ihmisen ja sodan nurjan puolen – elämä on sittenkin kuolemaa väkevämpi voima. Jatkosodan aikana epämääräisissä olosuhteissa vangiksi jäänyt sotilas vaeltaa Neuvostoliiton vankileireillä neljä vuotta. Oheen lomittuvat kohtalotovereiden kertomukset. Kursiivilla painetut ’kuolleiden’ äänet nousevat muusta tekstistä runollisina kuin helmet. Tähkäpää on oivallisesti rakennettu romaani: kerronnan rytmi on selkeä, turhat rönsyilyt poissa.

Vain kaipuu synnyinmaahan pitää Tähkäpään hengissä. Monet nääntyvät arojen kylmyyteen ja nälkään, mutta Tähkäpää selviää. Hän saa vielä nähdä Teiskon Welaatan kotimaiseman. Mielitietty on valinnut toisen, elämä on erilaista. mutta tulevaisuuteen uskotaan. Romaani olisi voinut päättyä toisinkin. Vankileirit ovat todellisia helvettejä, mutta Tähkäpään on kuljettava kiirastulensa lävitse.

Tähkäpää voidaan lukea moraliteettina. Vaikka ihmisarvo voi olla kuinka lokaan painettu tahansa, elämän kunnioitus on tärkeintä. Romaanissa liikutaan äärirajoilla, kuinka alas ihminen voi vajota eläimen tasolle, mutta jostakin löytyy pelastava lähimmäisyyden, rakkauden kipinä.

Timo Malmi on rohkeasti tarttunut vaikeaan ja vaiettuun aiheeseen. Romaani on vaatinut valtaisan määrän taustatyötä, arkistojen penkomista, vanhojen sotureiden kuulemista. Kaikesta on näkyvissä vain jäävuoren huippu. Ihmiskuvauksessa Tähkäpään hahmo on ylitse muiden, mutta Malmi onnistuu luomaan sivuhenkilöistäkin koskettavia.

Onko Tähkäpään maailma vain valkoisen ja mustan kontrasti? Harmaan kaikki mahdolliset asteet löytyvät, mutta myös veren syke, epätoivosta nouseva toivon lepattava liekki.

Tähkäpää on hienovaraisesti toteutettu romaani. Se on samalla kunnianosoitus unohdetuille.

Jaa artikkeli: