Thaimaalainen vaimo

Timo Teräsahjon neljännen romaanin teemat tuovat mieleen kirjailijan muutaman vuoden takaisen teoksen Jos joskus tulisi helle (2001). Myös uusi romaani pysähdyttää miettimään lapsuuden herkkiä tuntoja, pahan kokemista ja siitä selviämistä tai selviämättä jäämistä. Thaimaalainen vaimo kysyy, mitä lapsi voi ymmärtää, mistä lapsi voi kantaa häpeää ja syyllisyyttä ja miten paljon pahaa aikuiset voivat lapselle tehdä

Thaimaalainen vaimo on romaani, ja romaanina se pitää lukea. Kustantaja esittelee, kuulemma kirjailijan toivomuksen mukaisesti, teoksen joko romaaniksi tai yhteen liittyvien kertomusten sarjaksi. Teräsahjo käyttää romaanissaan useaa kertojaa ja valottaa perheen synkkää historiaa pääasiassa aikuisten lasten näkökulmista. Erillisinä tarinoina teoksen luvut olisivat irrallisia. Kun lukujen kokonaisuudesta ja näkökulmien yhteen sitoutumisesta syntyy kokonaisuus, tuo kokonaisuus on romaani.

Teräsahjolla on omaäänistä ja rohkeaa sanottavaa insestiteemaan. Hän kirjoittaa arkisesti eikä yllä samaan kauheutta häivyttävään runollisuuteen kuin Maria Peura esikoisessaan On rakkautes ääretön (Tammi 2001). Molemmat teokset kuitenkin kysyvät, mikä on aikuisen vastuu, ja nostavat esiin sen, että aikuinen, joka ei osaa tai pysty asioihin tarttumaan, on omalla tavallaan myös uhri. Thaimaalaisessa vaimossa uhreja on paljon. Isän insestin kohteita on myös perheen ulkopuolella. Näin syyttäjiäkin on monia.

Vanhan äidin kuolema nostaa aikuisten lasten mieliin monenlaisia tuntoja, ei edes ensisijaisesti vain surua vaan myös pitkään piilossakin ollutta vihaa. Äiti tiesi, mutta ei tehnyt asialle mitään. Äiti piti hoitolapsia, vaikka tiesi, miten isä vieraitakin lapsia kohteli. Oliko äidillä valinnan varaa, romaani kysyy. Synkkä trauma on pannut äidin kovettumaan vuosien myötä. Yhteyttä lapsiin ei ole ollut. Viimeinen äidin elävänä tavannut hoivakodin vapaaehtoistyöntekijä on yksi hyväksikäytetyistä. Teräsahjo uskaltaa hänen kauttaan kyseenalaistaa jopa vapaaehtoistyön motiivin.

Voiko lapsi olla syyllinen?

Perheen lapsista Tytistä tulee psykiatri, joka hoitaa mm. saman kohtalon kokeneita. Hän elää lähes eristyneenä, ainoana elämänsisältönä on työ. Tytti on toisaalta torjunut lapsuuden kokemuksensa, toisaalta hän pohtii omaa syyllisyyttään ja kysyy itseltään, olisiko hänen jo lapsena pitänyt ymmärtää, tietää ja jopa osata puuttua asiaan, joka tuotti suunnatonta häpeää.

Tytin syyllisyyden pohdinta tuo mieleen Sari Vuoriston romaanin Valon pohja (Gummerus 2004). Vaikka tämän teoksen teemana on koulukiusaaminen, myös siinä käsitellään lapsuuden tapahtumia ja sitä, missä määrin lapsen tulee ja lapsi voi kantaa syyllisyyttä varhaisista tapahtumista.

Thaimaalaisessa vaimossa perheen toinen poika Matias pakenee mielen sairauteen, omiin maailmoihinsa. Kukaan ei tiedä, miten paljon hän ymmärtää, tietää tai muistaa. Toinen pojista, Teijo, on paennut Thaimaahan, missä hän välittää turisteille seksipalveluita ja ostaa niitä itsekin. Takana on pieleen menneitä ihmissuhteita. Äidin kuoleman tönäisemänä Teijo joutuu syöksykierteeseen ja ajautuu puolivahingossa ja satunnaisen lähimmäisen auttamana selviämään syvästä humalatilastaan seksuaalisesti hyväksikäytettyjen lasten turvataloon.

Vaikka Teräsahjo käsittelee Thaimaalaisessa vaimossa rankkoja kysymyksiä eikä anna niihin yksiselitteisiä vastauksia, hän onnistuu välttämään kauhistelun, paatoksen ja ylenmääräisen synkkyyden. Thaimaalainen vaimo ravistelee ja herättelee. Romaanissa on lopulta myös toivon ja tulevaisuuden mahdollisuus, jonka tuo thaimaalainen vaimo.

Vaikka Teräsahjon romaanin pääteemana ei ole Kauko-Idän seksiturismi, hän tarjoaa siihen kuitenkin aivan eri näkökulman kuin esimerkiksi tämän syksyn esikoiskirjailija Seppo Korpipäää, jonka Pillerirannikon (Sammakko) vastenmielinen päähenkilö voisi hyvin olla Thaimaalaisen vaimon Teijon asiakas ja vielä ylpeänä.

Timo Teräsahjo (s. 1968) on psykologian maisteri. Hän debytoi novellikokoelmalla Keksijän poika (2000). Ennen Thaimaalaista vaimoa ovat ilmestyneet romaanit Jos joskus tulisi helle (2001) ja Päivä päivältä paremmaksi (2004).